Uutiset

Limitless with Chris Hemsworth -sarjan toisessa jaksossa piipahdetaan myös Suomessa

Limitless with Chris Hemsworth -sarjan toisessa jaksossa piipahdetaan myös Suomessa  Heinolassa, missä vapaasukeltaja Johanna Nordblad kertoo, kuinka kylmähoito auttoi häntä toipumaan onnettomuudesta. Sarja on nyt katsottavissa kokonaisuudessaan Disney+ -palvelussa.

Kun Johanna Nordblad mursi jalkansa pyöräilyonnettomuudessa, hänen murtumansa parantuivat, mutta kipu ei lähtenyt.

“Koin luitapolttavaa kipua. Oli todella vaikeaa, enkä saanut nukuttua. Sattui koko ajan kolme vuotta – niin pitkään, joten olin valmis kokeilemaan oikeastaan mitä vain”, Johanna kertoo.

Perinteiset lääkkeet eivät auttaneet, joten lääkärit määräsivät Johannalle radikaalin vaihtoehdon. Uusi hoito, joka pohjautuu teoriaan, että kylmä vesi voi sekoittaa kipusignaaleja – ennen kuin ne ehtivät aivoihin.

“Kun laitoin jalan kylmään veteen – kipu lakkasi ensimmäisen kerran onnettumuuden jälkeen. Kyyneleet valuivat silmistäni ja itku tuli.”

Johanna sai elämänsä takaisin, mutta hän ei jättänyt sitä siihen. Hän oli jo vapaasukeltaja, mutta jäisien järvien valloittaminen on antanut hänelle mahdollisuuden paitsi kestää kylmyyttä, myös syleillä sitä.

“Hoito poisti kylmyyden pelkoni. Jos pysyy rauhallisena, voi pysyä veden alla paljon kauemmin. Kylmähoito on antanut minulle enemmän kuin helpotusta kipuun. Se vaikuttaa ihan varmasti immuunipuolutukseen ja tunnen itseni terveemmäksi ja energisemmäksi.”

Oikea määrä shokkia voi parantaa kykyä taistella tulehdusta vastaan. Eikä tarvitse olla jääsukeltaja. Erään tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka vaihtoivat suihkuveden kylmäksi viimeisen 30 sekunnin ajaksi, käyttivät 30 prosenttia vähemmän sairaslomaa.

“Välillä pitää olla mukavuusalueen ulkopuolella – aidosti tunnustella, miltä kylmä tuntuu, eikä se tunnu mitenkään pahalta”, Johanna jatkaa.

Johannan Instagram-kanava: Johanna Nordblad (@johannanordblad)

Kylmäshokkia käsittelevän jakson voi katsoa Disney+ -palvelussa (Johannan kohtaus 13:08 alkaen)

Popcorn with Esko

Popcorn with Esko on leffoihin ja ainoa Suomessa elokuva-alaan keskittyvä podcast. Suosituinta sisältöä on ollut Finnkinon kanssa yhteistyössä teetetty Leffakulissien takana - podisarja, jossa haastateltavina elokuva-alan asiantuntijoita, elokuvantekijöitä ja ammattilaisia. Podcast on leffafaneille ja normaalien leffa-arvosteluiden lisäksi keskustellaan leffa-alan uutisista ja kehittymisestä. Haastateltavina olleet Filmikamari Oy:n toimitusjohtaja Tero Koistinen, elokuvateatteriliiton pj Aku Jaakkola, ohjaajat Dome Karukoski, Tuukka Temonen, näyttelijä/juontaja Roope Salminen, Apfi ry:n kv asioiden päällikkö Anni Wessman sekä näyttelijä Martti Suosaloa ja ohjaaja Virpi Suutari.

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button