Batman – The Movie (1966)
Katsoin eilen kansainvälistä Batman päivää (Batman day 19.9.) juhlistaakseni ensimmäisen Batman elokuvan, mitä maailmassa on tehty. Kyseessä on siis 60-luvun näyteltyyn Batman televisiosarjaan perustuva elokuva, jonka pääosassa seikkailevat legendaariset Adam West ja Burt Ward. Elokuva sijoittuu televisiosarjan ensimmäisen ja toisen kauden väliin. Henkilökohtaisesti sarja oli lapsena suosikkini, kunnes Tim Burtonin Batman elokuva tuli vuonna 1989 ja muutti käsitykseni siitä, mitä Batmanin tulee olla. Siksi vanha hupsu televisiosarja jäi vähemmälle suosiolle hakeutuessani synkempiin tarinoihin. Nyt vanhempana olen taas löytänyt sarjan arvon. Elokuvan on ohjannut Leslie H. Martinson.
Batman – The movie (1966)
Batman ja Robin kohtaavat kaikki arkkivihollisensa katalassa juonessa, kun Jokeri, arvuuttaja, kissanainen ja pingviini yhdistävät voimansa…
Tämä voimakaksikko on erimaata, kuin nykypävien synkeät Batmanit. He taistelevat rikollisuutta vastaan keskellä kirkasta päivää, hieman hupsuissa kostyymeissä. Hassut ne on vetimet superpahiksillakin, jotka haluavat saattaa voimakaksikon mitä kummalisimpiin ansoihin. Esim. tässä tapauksessa on kyseessä lattiaan piilotettu luukun kansi, jonka pohjassa on vieteri. Kannen on tarkoitus ponnauttaa Batman rakennuksen ikkunasta pihalle, mereen, jossa Batman törmäisi räjähtävään mustekalaan. Kyllä nykyajan rikolliset ovatkin mielikuvituksettomia.
60-luvun campyyn batman-sarjaan kuului, että mitä tahansa voi tapahtua ja mikään ei ole liian hupsua tai erikoista. Esim. yhdessä kohtaa rikolliset lentävät taivaalla valtavilla sateenvarjoilla ja toisessa kohtauksessa he käyttävät kuivatuskonetta muuttamalla ihmiset tomukasoiksi ja myöhemmin palauttavat ihmiset takaisin kokonaisiksi lisäämällä tomukasoihin vettä. Elokuva on todella uskollinen kultakauden sarjakuville, joissa oli yhtä uskomaton meininki. Tämän ajan Batman oli myös todella taitava etsivä, joka pystyi ratkomaan mitä kummalisimpia vihjeitä, kuten “mikä on vaarallinen ja istuu puussa. – Kanaria lintu, jolla on konekivääri”.
Näyttelijöistä mukana on dynaamisen duon lisäksi legendaariset pahikset Burgess Meredith Pingviininä, Frank Gorshin arvuutajana, Cesar Romero Jokerina ja Lee Meriwether Kissanaisena. Alan Napier on Alfred Pennyworth ja Neil Hamilton James Gordon. Alan Napierin nimestä tulikin mieleen, että olisikohan vuoden 1989 Jokerin nimi Jack Napier viittaus Alan Napieriin.
Elokuvassa on paljon huumoria. Osa on tarkoituksellista ja osa on tahatonta, mutta kaikki toimii ja parissa kohtaa nauroinkin ääneen.
Elokuva sisältää kaikki legendaarisimmat kohtaukset, kuten räjähtävän hain, “hainkarkotus lepakkosprayn” ja pommin josta ei vaan pääse eroon.
Elokuvassa nähdään kaikki myös Batmanin kulkupelit. On legendaarinen Batmobile (jonka sisälle olen muuten päässyt lapsena istumaan), on Batkopteri, batmoottoripyörä, batvene jne..
“Somedays you just can't get rid of a bomb!”
– Kai Kumpulainen 20.9.2020
Julistetaidetta:
Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä