Blogit

Twelve Monkeys – 12 Apinaa (1995)

 
Kun vuonna 1995 näin ensi kertaa Terry Gilliamin (Monty Python) ohjaaman 12 apinaa-elokuvan, oli se rakkautta ensisilmäyksellä. Jokin siinä omituisessa maailmassa kolahti minuun. Koska ystäväni olivat kiinnostuneet enemmän toimintaa sisältävistä elokuvista, kuten Mortal Kombat, siihen aikaan, sain pitää elokuvan henkilökohtaisena suosikkinani. Oikeastaan muut pitivät sitä tylsänä ja inhottavana. Noh, oltiinhan me teinejä. No 25-vuotta tässä on tullut tätä leffaa katseltua tietyin väliajoin ja hehkutettua aina silloin tällöin henkilöille, jotka eivät sitä ole vielä nähneet. Se kuuluu siis henkilökohtaisiin ikisuosikkeihini. Onkin hienoa huomata näin internet aikana, kuinka laajaa kulttisuosiota elokuva nauttii ja en ole enää yksin tämän fanituksen kanssa. Nyt, kun on tällainen epidemia-aika, niin oli ajankohtaista katsella tämä komea teos ja huomata jälleen kerran uusia asioita siitä. 

Twelve Monkeys – 12 Apinaa (1995)

Bruce Willis on James Cole. Hän on vankina tulevaisuuden vankilassa, joka sijaitsee maan alla. ihmiskunta on tuhoutunut tappavan viruksen takia ja maanpäällistä maailmaa hallitsevat eläimet. James Cole saa tehtäväkseen palata ajassa taaksepäin vuoteen 1996, kerätäkseen informaatiota viruksesta ja bioterroristeistä jotka kutsuvat itseään “12 apinan armeijaksi”. Hänet lähetetään vahingossa vuoteen 1990, jossa miestä luullaan puheittensa takia hulluksi ja Cole joutuu pian mielisairaalaan. Sairaalassa hän tapaa sekavan eläinaktivisti Jeffrey Goinesin (Brad Pitt). Goines auttaa Colen karkaamaan sairaalasta, mutta Jamesin on vielä vakuutettava naispsykiatri Kathryn Railly (Stowe), että hän ei ole hullu, vaan tullut tulevaisuudesta ja maailma on tuhon partaalla…

Elokuva oli edelleen aivan mahtava. Vaikka se huokuu tavallaan 90-lukua, on se myös aikalailla ajaton teos. Se olisi voitu tehdä vaikka tänä päivänä, koska tapahtumat sijoittuvat 90-lukuun ja siltä ne vahvasti näyttääkin. Tulevaisuuden kuva on taas ajattoman näköinen hieman retrofuturistinen visio. Tulevaisuus tuo mieleen elokuvan City of Lost Children ja se muistuttaa kovasti Cyberpunkin alalajia, steam punkia, vanhahtavine vimpaimineen, joten tulevaisuuskuva on melko ajaton. Myös Gilliamin Brazil tulee mieleen.

Tällä kertaa huomasin, että juonessa on hieman yhtymäkohtia ensimmäiseen terminaattoriin, aikamatkustuksen ja Kyle Reeseen/Sarha Connor-yhtäläisyyksien kautta. Myös uudempi Bruce Williksen elokuva Looper on varmasti ottanut vaikutteita 12 apinasta ja lisännyt soppaan enemmän toimintaa ja aseita. 12 apinahan ei ole missään nimessä toimintaelokuva, vaan enempi tieteiselokuva. Olikin jännä nähdä aikoinaan toimintatähti Bruce Willis vähän erilaisessa roolissa, hieman lapsenomaisena(tahi kokemattomana) mielenterveyspotilaana. Tai eihän luultavasti varsinaisesti ole hullu, mutta käytös antaa sen kuvan ulkopuolisille.  Elokuva antaakin tavallaan mahdollisuuden siihen, että Willis olisikin harhainen mies ja Madeleine Stowe psykiatrina kärsisi tukholman syndroomasta. Tai elokuva leikittelee tällä ajatuksella. 

Elokuvan taipumus onkin huijata katsojaa. Katsojaa harhautetaankin parissa kohtaa oikein huolella ja varsinkin esimmäisellä katselukerralla temppu iskee kovaa. Elokuva myös jättää kysymyksiä ja joka katselukerralla niitä tuppaa tulemaan lisää. Elokuva ottaa myös vaikutteita Hitchcockilta ja sen se paljastaa kohtauksessa, jossa Willis ja Stowe ovat elokuvateatterissa katsomassa 24h Hitchcock-maratonia. Sen jälkeen Stowe vaihtaa hiustenväriä peruukilla, joka viittaa selvästi Vertigoon. Vertigossa naisnäyttelijä vaihtaa myös hiustenväriä peruukilla samaan tyyliin. 

Elokuvan näyttelijöistä Bruce Willis tekee kuola poskella poikkeuksellisen roolin, mutta on hän silti melko tunnistettava Willis. Willis sai Gilliamilta listan kliseistä, joita hänen tulisi välttää näytellessään Colea ja se toimii. Tämä onkin yksi Williksen suosikkirooleista. Brad Pitt taas tekee huikean kovan roolin kahjona Jeffreynä ja tämä onkin yksi parhaista rooleista Pittiltä. Hän tutki miten oikea mielenterveysongelmainen ihminen käyttäytyy ja opetteli käytöksen rooliinsa. Gilliam vei myös hänen savukkeensa, jotta olo olisi tuskalampi näytellessä maanista roolia. Meikäläisen top3 rooli Pittiltä, helposti. Muut top3 roolit ovat tietysti Sevenissä ja  Fight clubissa. Madeleine Stowe on oikein hyvä epäuskoisena psykiatrina, joka pikkuhiljaa vajoaa Williksen tarinaan mukaan. Ikuinen sivuroolimies David Morse on tässäkin elokuvassa tärkeässä, mutta hyvin pienessä roolissa. Vielä pienemmässä roolissa vilahtaa Christopher Meloni.

Loistavan musiikin on elokuvaan luonut Paul Buckmaster. Elokuvan harmonikkateema on ottanut vaikutteita Agentiinalaiseta tangosta. Se tuo mieleen omituiset ranskalaiset taide-elokuvat. Aikoinaan se iski meikäläiseen niin lujaa outoudellaan, että pidin vuosikausia teemaa kännykän soittoäänenä. Se myös lähtee samantien soimaan päässä, kun joku mainitsee elokuvan nimen. Suosittelen soundtrackia kaikille.   

Monty Pyhton miehen elokuva, joka perustuu ranskalaiseen lyhytelokuvaan La Jetée, vuodelta 1962, on mielestäni ajaton mestariteos. Vaikka budjetti on ollut vaivaiset 29 milj. on siitä saatu rutistettua huikean hieno, ajatuksia herättävä teos, joka on helposti päänäyttelijöidensä parhaimmistoa. Rakastan sen likaista maailmaa ja varsinkin kajahtanutta tulevaisuuden visiota. Suosittelen kaikille.

“The movie never changes. It can't change; but every time you see it, it seems different because you're different. You see different things.” – James Cole

– Kai Kumpulainen 18.9.2020

Alkuperäiset elokuvajulisteet:

Vaihtoehtoiset elokuvajulisteet:


Arrow'n julkaisu

Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä

 

Kaitsun Leffablogi

Pitkän linjan elokuvaharrastaja arvostelee katsomiaan elokuvia ja samalla kertoo aina vähän jotain itsestään ja suhteestaan elokuvaan. - Kai Kumpulainen

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button