Vuoden odotetuin levy saapui vihdoin alkuviikosta postilaatikkoon ja ei sitä malttanut olla avaamatta ja muutamia ensi tahteja testaamatta. Koko leffaa ei siis ehtinyt katsomaan ennen kuin vasta viikonloppuna, mutta jo noiden ensimmäisten kymmenen minuutin katsomisen jälkeen oli päivän selvää, että kyse on aika speciaalista tapauksesta. Eikä se leffa todellakaan ollut sitten lopulta kokonaisuudessakaan mitään muuta kuin silkkaa timanttia, leffa on heittämällä vuoden paras leffa minkä olen nähnyt, mutta kovin väärässä en ole vaikka väittäisin sen olevan suoraan paras leffa koskaan. Joka tapauksessa on päivän selvää, että Top Gun Maverick on paras jatko-osaleffa mitä koskaan on tehty, siitä ei synnyt edes pienintäkään kilpailua. Näin tyylikästä ja kaikin puolin vanhaa hyvällä tavalla kunnioittavaa, silti ihan omaa uutta leffaa en muista koskaan ennen nähneeni. Jatko-osissa on niin usein kyse ja fiilis vain rahastuksesta vanhalla nimellä, tässä siitä ei ollut merkkiäkään, (vaikka todellisuus voi olla eri).
Mutta mennäänpä leffaan hieman tarkemmin. Ensinnäkin alkuu piti hieman miettiä, millä kuvasuhtella tätä leffaa tulisi katsoa. Tässä, kuten monessa muussakin uudessa leffassa kuvasuhdetta vaihdellaan kesken leffan, ja tuo on todella todella rasittavaa. Katsoin leffaa siis ensin 16:9 kuvasuhteella, mutta tuo alkoi välittömästi tuntumaan todella oudolta ja halvalta. Miksi minulla on iso skriini jo en sitä kerran käytä. Kun kyse oli ns normaalikuvasta, kuva oli todella todella pieni ja kun taas kuva oli IMAX, jotenkin tuntui, että kuva ei kuitenkaan antanut mitään uutta ja etenkin kantavana fiiliksenä oli vain, että kuvan leveys on paljon tärkeämpi kuin kuvan korkeus. Se mikä kuitenkin eniten tässä ihmetyttää on se, että miksi leffan valikoista ei voisi itse valita ja päättää millä kuvasuhteella kyseisen leffan haluaa katsoa, ihan niin kuin ääniäkin voi valita. Tämä kuvasuhteilla kikkailu on todella rasittavaa eikä todellakaan anna leffalle mitään uutta arvoa. Positiivista tässä leffassa kuitenkin oli se, että leffan tekstitykset olivat sijoiteltu riittävän korkealle, joten kuvan suurentaminen koko scope scriinille oli loistava valinta, ja nuo kankaasta ulos menevät osat eivät haitanneet juuri lainkaan, ja niin, eivät kyllä saaneet hetkeksikään tuntemaan, että olisin niitä kaivannutkaan.
Tästä kuvasta näkee miten IMAX kuva tulee alhaalta scriinin ”yli”
Sitten mennäänkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen, eli ääniin. Leffan äänet ovat juuri niin hyvät kuin ne leffassa voivat olla. Tämän parempaa leffaa äänellisesti on vaikeaa kuvitella. Leffassa on hyvin paljon todella matalaa bassoa, joka saa todellakin uudet Martyt heräämään eloon. Leffan alkaessa mulla SVS:n päällä leffahuoneen takana levyn kuoret ja tyhjä Ugly Cookie pahvilaatikko, ja ilmanpaineen voimasta molemmat noista lensivät maahan. SVS:s itsessään ei niin paljon liiku, että olisi voinut tuon saada aikaan: Eikä se tosiaan mikään ihme ole, sen verran on uudet Martyt saanut ilman huoneessa liikkumaan, että tuntuu kuin tuulisessa syysmyrskyssä leffaa katsoisi. Butkickereitä piti hieman säätää taas pienemmälle, niitä tosin ei ole päivityksen jälkeen säädettykään yhtään, mutta nyt aletaan olemaan tilanteessa, että ilmankin varmasti pärjäisi. No, onhan silti edelleen iso ja kiva lisä. Ainoa mitä mietin, että saisiko tuon pienen ikävän kolinan loppumaan, jos ne kiinnittäisi uudelleen niin, että siellä olisi pienet kumitassut levyn ja kickerin välissä. Nyt ne saavat levyt ikävästi resonoimaan eikä kuulosta yhtään kivalta.
Ja kun vertaa tämä kuvan kokoa ymmärtää kuinka merkittävä koko ero koko skriinin ja scopen välillä on.
Joku on myös kysellyt, että mihinkäs sitä SVS:ssää nyt sitten enää noin pienessä huoneessa tarvitaan, niin pitihän sitäkin sitten hieman testailla. Tulokset eivät sinällään olleet yhtään yllättävät. Eli testailin ihan vaan niin, että laitoin subbarin äänet nollaan ja kuuntelin miltä pelkät martyt kuulostavat. Tulos oli hyvin odotettu. Martyistä lähtee sen verran paljon tehoja, että SVS:s olemassa olo ei ole mitenkään pakollista. Pakollista kuitenkin edelleen on, että takanakin on jotain. Ääni jää muuten liian etupainotteiseksi ja selkeästi huomaa, että takaa puuttuu jotain. Eli vaikka SVS:n saisikin myytyä, niin tilalle on pakko yksi isompi tai pienempi marty vielä tehdä. Tämän hetkistä tilannetta kuitenkaan on vaikea kuvitella parempana, huone kuulostaa upealta, ja siinä vaiheessa kun uusi puoliso tulee kotiin tulee kysymään, että oletko varma, että talo kestää, on jotain tehty oikein. Lapsetkin olivat sitä mieltä, että leffan äänet kuuluvat yläkertaa vielä paremmin kuin ennen, pakko se sitten kai on usko, että Martyt oli päivitys.
Kokonaisuudessaan leffa siis menee heittämällä Top-Listan kärkeen ja rehellisesti voin sanoa, että kokemus oli paljon parempi kuin leffassa. Leffassa oli ihan kivaa, mutta kotona tämä kuulosti juuri niin hyvältä kuin leffa voi parhaimmillaan kuulostaa. Tätä leffaa tullaan varmasti kelaamaan vielä moneen kertaan uudelleen.
Lähde: Leffafriikki.com
