Blogit

Four Rooms – Neljä Huonetta (1995)

 
Vuonna 1995 Quentin Tarantino löi ohjaajavoimansa yhteen Robert Rodriguezin,  Allison Andersin ja  Alexandre Rockwellin kanssa. Yhdessä he ohjasivat episodielokuvan, joka perustui löyhästi Roald Dahlin kirjoituksiin. Elokuva jakaantui neljään eri episodiin, joita yhdisti Tim Rothin hahmo. Jokainen neljästä ohjaajasta ohjasi siis oman episodin. Viimeaikoina tästä elokuvasta ei ole kuullut enää paljoa puhuttavan, vaikka leffa on huippunäyttelijöitäkin täynnä, joten ajattelin tästä pienen esittelyn vääntää.

Four Rooms – Neljä Huonetta (1995)

Tim Roth on juuri aloittanut uuden työn hotellin pikkolona ja joutuu heti hoitamaan hotellia yksin, koska on uudenvuoden aatto ja hotellin johtaja on sitä kotona viettämässä. Ainut sääntö on, että hänen pitää pitää kalunsa housussaan, eikä siis sekaantua hotellin asiakkaiden asioihin. Ei mene aikaakaan kun hän on mukana mitä kummallisimmissa tilanteissa omituisten asiakkaiden ansiosta….

Tim Roth varastaa shown hyypiöimäisena pikkolona, joka pokkuroi, sähisee ja sätkii melkein oscarin arvoisen suorituksen. Melkein. Heti hyvänä kakkosena tulee Antonio Banderas, joka vetää myös yhden parhaista rooleistaan auktoriteettisena isänä. Quentin Tarantino esittelee maneereitaan ja näyttelee luultavasti itseään tai itsensä kaltaista henkilöä. Bruce Willis vetää taas poikkeuksellisen roolin “miessikana”(niinkuin elokuvan julisteessa häntä hauskasti kutsuttiin). Koomikko Kathy Griffin on hotellin johtaja ja Marissa Tomei Kathyn “kämppis”. Myös Salma Hayek vilahtaa tv:ssä. David Proval (Sopranos, Mean streets) on taas “hieman” mustasukkainen mies. Valeria Golino (Hot Shots!  1&2) kuuluu ns. noitaporukkaan mm. Madonnan kanssa. Tässä vain muutamia mainitakseni elokuvan lukuisista näyttelijöistä.

Don't misbehave!

Elokuva siis koostuu neljästä toisiinsa löyhästi liittyvästä tarinasta, tai oikeastaan tapahtumasta, joiden mukana Tim Roth joutuu sätkimään pikkolona. Allison Andersin ja  Alexandre Rockwellin ohjaamat kaksi ensimmäistä episodia ovat ihan katsottavia pätkiä, mutta täyteen loistoonsa päästään vasta kolmannessa Robert Rodriguezin taidon näytteessä, joka on mielestäni paras osio. Heti kovana kakkosena tulee mainio Tarantinon ohjaama loppuhuipennus, josta ei Tarantinomaista dialogia puutu. Herra on siis itse eniten äänessä.

Alkutekstien piirretty intro on tribuutti Pink Panther-elokuvien piirretyille alkuintroille.

Mielestäni elokuva on vallan mainio musta komedia ja parhaimmillaan älyttömän hauska teos, joka on pakko katsottavaa kaikille Tarantino/Rodriguez-faneille. Samalla se esittelee meillä kuinka mainio näyttelijä Tim Roth on. Suosittelen!

– Kai Kumpulainen 10.8.2020

Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä

 

Kaitsun Leffablogi

Pitkän linjan elokuvaharrastaja arvostelee katsomiaan elokuvia ja samalla kertoo aina vähän jotain itsestään ja suhteestaan elokuvaan. - Kai Kumpulainen

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button