Leffahammas

Leffahammas

Leffahampaan puraisema on vuonna 2022 perustettu blogi, jossa intohimoinen elokuvaharrastaja ja musiikin ammattilainen kirjoittaa arvioita elokuvista ja välillä myös tv-sarjoista huomioiden usein etenkin elokuvien musiikillisen annin. Elokuvamusiikki on yksi suuri rakkauteni. Teen myös top10- listauksia ja esittelen elokuviin liittyviä elämyksiä (esim. elokuvafestarit/konsertit). Kuljen instassa nimellä leffa_hansu.
  • Blogit

    Armed Only With a Camera: The Life And Death of Brent Renaud (2025)

                                      Oscar-ehdokkuuden tänä vuonna parhaasta lyhytdokumentista ansainnut elokuva on pysäyttävä ja varoituksen sana heti alkuun on paikallaan, sillä dokumentti näyttää Ukrainan sotaa kuvanneen toimittajan Brent Renaudin menehtyneenä venäläisten sotilaiden luoteihin. Itseäni näky eittämättä järkytti ja se on toki tekijöiden tarkoitus, sillä Brentin veljen Craigin mukaan hän halusi dokumenteissaan näyttää, mitä väkivalta ja sota saavat aikaiseksi.  Arkansasissa syntyneet veljekset Brent ja Craig Renaud olivat parhaat ystävykset ja työtoverit. Brent oli autistinen, mikä vaikutti muun muassa ystävyyssuhteiden luomiseen ja koska se ei ollut hänelle helppoa, tuli veljes

  • Blogit

    All Her Fault -sarja (2025)

                                    Marissa ja Peter Irvinen viisivuotias poika Milo on kadonnut ollessaan leikkimässä kaverinsa Jacobin kanssa. Kuka on siepannut Milon ja miksi? Kahdeksanosainen minisarja on ehtinyt kerätä myönteisiä arvioita kriitikoilta ja pääosassa nähtävä Sarah Snook pokkasi Critics Choise -palkinnon tammikuun 2026 alussa. Hän sai myös Golden Globes -ehdokkuuden. Sarja perustuu Andrea Maran samannimiseen kirjaan vuodelta 2021.  All Her Fault kietoo yhteen Irvinen suvun salaisuudet, naapuriperhe Kaminskin lastenhoitajan ja menneisyyden trauman. Syyllisyys Milon katoamisesta kalvaa useampaa ja aikuisten syytellessä toisiaan paljastuu yllättäviä vääryyksiä.   Sarja alkaa sähäk

  • Blogit

    Sukkahousut (2025)

                                     Sukkahousut (engl. Pantyhose) on Fabian Munsterhjelmin ohjaama lyhytelokuva, joka valittiin Oscar-lyhytlistalle 15:n elokuvan joukkoon, kun ehdolla oli  207 elokuvaa. Valitettavasti varsinaista Oscar-ehdokkuutta ei tullut, mutta silti hieno saavutus!  Sukkahousut tarjoilee varmasti monelle samaistuttavan tilanteen, jossa kärpäsestä tulee herkästi härkänen. Munsterhjelmin ja Samppa Batalin käsikirjoittamassa elokuvassa pariskunta on lähdössä juhliin, mutta kappas vaan, sukkahousuista löytyy reikä ja katastrofi on valmis.  Pääosia esittävät Omenavarkaat-elokuvasta (2024) Jussilla palkittu Satu Tuuli Karhu ja samaisen elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Samppa Bata

  • Blogit

    Terapia (2025)

                               Kaksi pariskuntaa ja sureva leski osallistuvat terapialeirille, joka osaa taatusti yllättää.  Ohjaus: Paavo Westerberg Käsikirjoitus: Paavo Westerberg Näyttelijät: Tommi Korpela, Pihla Viitala, Matleena Kuusniemi, Antti Luusuaniemi, Jarkko Niemi, Mikko Kauppila, Alma Pöysti, Jacob Öhrman Lajityyppi: draamakomedia Kesto: 1 h 57 min Tajusin elokuvaa katsoessani, että olen nähnyt kolme eri tavoin terapiaa käsittelevää elokuvaa viimeisen kahden kuukauden aikana (Huutamisen taito ja Yksityinen elämä) ja Paavo Westerbergin versio on niistä heikoin. Kiinnostava asetelma jää poukkoilevan tarinan jalkoihin.  Terapeuttipariskunta Pekka ja Leena luotsaavat viiden päivän terap

  • Blogit

    Agatha Christien Seitsemän kelloa (2026)

                                   Dekkareiden ehdottoman kuningattaren Agatha Christien Seitsemän kellon salaisuus -romaani vuodelta 1929 on saanut uuden versioinnin sarjan muodossa. Kirjasta on tehty aiemmin tv-elokuva vuonna 1981. Kolmiosainen Netflix-minisarja luottaa hurmaavaan pääosatähteen Mia McKenna-Bruceen (How to Have Sex), kokeneisiin näyttelijöihin Helena Bonham-Carteriin (Kuninkaan puhe) ja Martin Freemaniin (The Office, Hobbit) ja laadukkaaseen tuotantoon. Chris Chibballin muokkaamassa tarinassa on valitettavasti toivomisen varaa ja myönnän, että tätä kirjaa en ole lukenut. Pahoittelut suosikkidekkaristini Agatha!  Kirja sai ilmestyessään huonot arviot ja Christieta kritisoitiin e

  • Blogit

    Ainoastaan sinä (2025)

                                 Colleen Hooverin kirjaan perustuvassa elokuvassa onnettomuus suistaa perheen raiteiltaan paljastaen samalla salaisuudet.  Ohjaus: Josh Boone Käsikirjoitus: Susan McMartin Näyttelijät: Allison Williams, Mckenna Grace, Dave Franco, Mason Thames, Scott Eastwood Lajityyppi: romantiikka Kesto: 1 h 56 min  Colleen Hooverin kirjallisen tuotannon tunnetuin filmatisointi tähän mennessä on Se päättyy meihin (2024). Blake Livelyn ja Justin Baldonin tähdittämä draama on tosin sittemmin joutunut pääosaparin keskinäisen selkkauksen jalkoihin.  Ainoastaan sinä (alkup. Regretting You) on elokuvana ehdottomasti heikompi esitys sekä tarinan että näyttelijöiden osalta. Se keskittyy

  • Blogit

    His & Hers -sarja (2026)

                                  Nainen löydetään kuolleena metsästä ja syyllisen etsintä alkaa. Tapahtumiin linkittyy Jack Harper, Lumpkinin sheriffin rikostutkija ja Anna Andrews, kotipaikkaansa palaava uutistoimittaja Atlantasta, mutta millä tavoin? Millainen suhde heillä on uhriin? Netflixin kuusiosainen uutuusminisarja koukuttaa välittömästi ja yllätyskäänteitä tuntuu riittävän. Siksi siitä ei kannata kertoa enempää, jottei paljasta liikaa ja pilaa katselukokemusta. Mikä tekee sarjasta erityisen kiinnostavan on sen kahden päähenkilön näkökulma eli tapahtumia seurataan sekä Jackin että Annan pespektiivistä, mutta kertojaäänenä kuullaan pelkästään Annaa. Sarja pohjautuu brittiläisen Alice Fe

  • Blogit

    Elokuvia talven ystäville

                  Vihdoin saamme nauttia kunnon talvisäästä ja jos kaipaa pakkaskeleille sisätilojen viihdykettä, niin mikäs sen parempaa kuin elokuvista nauttiminen. Valitsin viisi elokuvaa, jotka sijoittuvat talviaikaan tai muuten talvisiin tunnelmiin. Voit käydä lukemasta kyseisistä elokuvista tarkemmat arviot linkkien kautta.   1. Sydäntalvi (2025) Emma Thompsonin tähdittämä trilleri on kiinnostanut suomalaisia etenkin siitä syystä, että elokuva on kuvattu Kolin fantastisen talvisissa maisemissa. Tarina sekoittaa menneiden muistelua, rakkaustarinaa ja murhanhimoisilta hahmoilta pakenemista. Thompsonin karisma on omaa luokkaansa.  https://www.leffahammas.com/2025/12/sydantalvi-2025.html 2. Vu

  • Blogit

    Yksityinen elämä (2025)

                                   Jodie Foster valloittaa ranskankielisessä psykologisessa jännärissä, joka hurmaa tarinankuljetuksellaan ja tunnelmallaan. Ohjaus: Rebecca Zlotowski Käsikirjoitus: Rebecca Zlotowski, Anne Berest, Gaëlle Macé Näyttelijät: Jodie Foster, Daniel Auteuil, Virginie Efira Lajityyppi: mysteeri/ jännitys Kesto: 1 h 43 min Syksyinen Pariisi, Jodie Fosterin esittämä tyylikäs psykiatri Lilian Steiner ulsterin ja korkokenkien kanssa, leikkisä musiikki ja epäilyttävä kuolemantapaus. Niin ja tietysti Lilianin verraton ex-aviomies Gaby. Näistä aineksista syntyy nautittava herkkupala dekkarien ystäville! Rebecca Zlotowskin jännityselokuva Yksityinen elämä (alkup. Vie Privée) oli

  • Blogit

    Blue Moon (2025)

                                   Ethan Hawke tekee yhden uransa erityisimmistä rooleista Lorenz Hartina, laulujen sanoittajana, joka tunnettiin yhteistyöstään Richard Rodgersin kanssa.   Ohjaus: Richard Linklater Käsikirjoitus: Robert Kaplow Näyttelijät: Ethan Hawke, Margaret Qualley, Bobby Cannavale, Andrew Scott Lajityyppi: musikaali/draama Kesto: 1 h 40 min Ohjaaja Richard Linklater ja näyttelijä Ethan Hawke ovat varsinainen voimakaksikko, joka on tehnyt yhteistyötä useissa elokuvissa jo 1990-luvulta lähtien. Tunnetuin on Rakkautta ennen -trilogia ja yksi kiinnostavimmista poikkeuksellinen elokuva Boyhood (2014), jota kuvattiin peräti kahdentoista vuoden ajan.   Nyt uusin draamaelokuva Blue

  • Blogit

    Synti-sarja (2026)

                                   Suomen naisnäyttelijöiden aatelia edustava Krista Kosonen tähdittää ruotsalaista uutuussarjaa Synti (alkup. Synden, engl. Land of Sin), joka löytyy Netflixin tarjonnasta. Viisiosainen minisarja edustaa monelle jo hyvin tutuksi tullutta nordic noiria.  Kosonen esittää Dani Anttilaa, malmölaispoliisia, jonka luokse aiemmin sijoitettu 16-vuotias nuori mies Silas on kadonnut.  Danin poika Oliver on saanut huonoja vaikutteita Silasilta, mikä on ilmennyt muun muassa näpistelynä ja huumeiden käytöllä. Danin ja Oliverin välit ovat kaikkinensa haastavat ja etäiset.  Dani matkustaa uuden harjoittelijaparinsa Malikin kanssa Bjäreen, luoteis-Skånen syksyisen karuihin maala

  • Blogit

    Alkuvuoden 2026 kiinnostavimmat ensi-illat

                                 Uusi vuosi ja uudet kujeet sekä huikea elokuvavuosi tulossa! Jo heti tammikuusta on tiedossa jännitystä, eeppistä tarinointia, musikaalia ja rakkaustarinoita. Listasin alkuvuoden kahdeksan kiinnostavinta ensi-iltaa.                                   1. Hämähäkkinaisen suudelma Hämähäkkinaisen suudelma -kirjasta on jo valmistunut elokuva vuonna 1985 ja Broadway-musikaali vuonna1992. Nyt tarinaan on tarttunut uudelleen Bill Condi ja uusintaversio on kerännyt kehuja etenkin Jennifer Lopezin ansiosta. Trailerin perusteella on odotettavissa ainakin näyttäviä laulu-ja tanssikohtauksia. Onko uusintafilmatisoinnilla uutta annettavaa tarinaan? Jättääkö Lopez muut näytteli

  • Blogit

    Song Sung Blue (2025)

                                  Musiikin voimasta ammentavan rakkaustarinan sydän on ehdottomasti Kate Hudsonin valloittava roolisuoritus.  Ohjaus: Craig Brewer Käsikirjoitus: Craig Brewer Näyttelijät: Kate Hudson, Hugh Jackman, Michael Imperioli, Ella Anderson, Jim Belushi, Mustafa Shakir, Fisher Stevens Lajityyppi: Musikaali Kesto: 2 h 12 min Song Sung Blue on innostava tositarina kahdesta muusikosta, jotka muodostavat Neil Diamond-tulkitsijaduon. Huomautettakoon samasta asiasta kuin elokuvassa eli kyseessä ei ole vain imitaatio vaan kokonaisvaltaisen elämyksen luominen.  Elokuva perustuu Greg Kohsin dokumenttiin vuodelta 2008, joka seuraa The Neil Diamond -tribuuttibändin perustaneiden Mike

  • Blogit

    Vuoden 2025 parhaat ja huonot leffat

                                     On tullut aika pistää vuoden 2025 katsotuiden elokuvien parhaimmat ja huonoimmat nippuun. Kulunut leffavuosi oli ilahduttava ja etenkin kauhugenre nosti osakkeitaan, mikä näkyy lisääntyneinä palkintogaalaehdokkuuksina.  Valitsin listaukseeni sekä kymmenen parasta että huonointa elokuvaa perusteluineen. Mukana on myös viime vuonna ensi-iltansa maailmalla saaneita elokuvia, mutta joiden Suomen ensi-ilta on ollut tämän vuoden puolella.  Tässä ensin vuoden huonoimmat sekalaisessa järjestyksessä:  1. Havoc Toimintaelokuva, joka hyödyntää kaikki kliseet eikä tuo pöydälle mitään uutta. Raakaa väkivaltaa täydentää huono näytteleminen (pahoittelut Forest Whitaker, oli

  • Blogit

    Goodbye June (2025)

                                    Lämminhenkinen, mutta laskelmoiva kuvaus perheestä, joka kohtaa äitinsä/isoäitinsä menetyksen joulun alla. Kyseessä on Kate Winsletin esikoisohjaus.  Ohjaus: Kate Winslet Käsikirjoitus: Joe Anders Näyttelijät: Helen Mirren, Timothy Spall, Kate Winslet, Toni Collette, Johnny Flynn, Andrea Riseborough Lajityyppi: draama Kesto: 1 h 54 min Oscar-palkittu brittinäyttelijä Kate Winslet tarttui poikansa Joe Andersin käsikirjoitukseen ja samalla uuteen haasteeseen, ohjaajan työhön. Lisäksi hän haali loistavan näyttelijäkaartin kokoon ja näistä aineksista syntyi jouluelokuva Goodbye June (suom. Hyvästi June).  Kaikki laadukkaan draaman ainekset ovat siis kasassa, mutta

  • Blogit

    Helmet elokuvahaaste 2026

                                Viime viikolla julkaistiin tulevan vuoden uudet Helmet-haasteet mukaan lukien elokuvaversio. Tästä voit käydä läpi, minkälaisia haastekohtia listalta löytää tällä kertaa.  Aion itse ottaa osaa haasteeseen tänäkin vuonna. Viime vuonna sain kaikki 50 kohtaa valmiiksi kesäkuussa ja sitä edellinen oli paketissa jo maaliskuussa. Katsotaan miten ensi vuonna käy!  Tässä haaste:  1. Elokuvassa nähdään turhamainen filmitähti 2. Elokuvassa kostetaan väärälle henkilölle 3. Vuonna 1966 julkaistu elokuva 4. Elokuvassa kuvataan kuihtuvaa kylää tai kaupunkia 5. Elokuvassa on kultti 6. Tammi-kustantamon Keltaisen kirjaston kirjan elokuvafilmatisointi 7. Elokuvassa harrastetaan pa

  • Blogit

    Lyhytelokuvapäivä 2025

                                    Tänään vietetään lyhytelokuvapäivää jo kolmattatoista kertaa! Lyhytelokuvissa on parasta se, miten ne osaavat kertoa tarinansa ytimekkäästi sanomaa ja tunnetta unohtamatta. Yle Areenasta löytyy kattava valikoima sekä kotimaista että ulkomaista lyhytelokuvaa.  Tässä viisi kiinnostavinta poimintaa Ylen tarjonnasta: 1. Matkalla sukulaisten luo Haminaan (2025) Pariskunnan auto tekee tenän kesken matkaa, mutta onneksi lämmin aurinkoinen kesäpäivä suo muuta ajanvietettä. Musiikin ja kuvan keinoin kerrottu tarina huvittaa etenkin miehet ja ajoneuvot -tematiikallaan.  2. Oi kuusipuu (2024) Joulun hengessä myös yksi aiheeseen sopiva lyhytelokuva, jossa isä ja tytär yri

  • Blogit

    Sydäntalvi (2025)

                                  Sydäntalvi tarjoilee Emma Thompsonin tähdittämää toimintaa ja menneiden muistelua Kolilla kuvatuissa maisemissa, mutta kehno käsikirjoitus vesittää kokonaisuuden. Ohjaus: Brian Kirk Käsikirjoitus: Nicholas Jacobson-Larson, Dalton Leeb Näyttelijät: Emma Thompson, Judy Greer, Marc Menchaca, Laurel Marsden  Lajityyppi: trilleri/toiminta Kesto: 1 h 38 min Sydäntalvi (Dead of Winter) on ollut odotettu elokuva näin meidän suomalaisten näkökulmasta, sillä se on kuvattu Kolilla upean talvisissa maisemissa. Lisäksi pääosatähti Emma Thompson on rummuttanut kovasti mediassa rakkauttaan Suomea ja suomalaisia kohtaan. Hän myös osallistui elokuvassa näyttelevän tyttärensä Gai

  • Blogit

    Blogi täyttää 3 vuotta!

                                      Tänään on juhlapäivä, sillä Leffahammas-blogini täyttää kolme vuotta! Julkaisin ensimmäisen kirjoitukseni siis 15.12.2022, jossa listasin kolme elämäni elokuvaa. Voit käydä linkistä lukemassa mitkä ne ovat ja voin todeta, että kolmikko pitää edelleen paikkansa.  https://www.leffahammas.com/2022/12/elamani-elokuvat-top-3.html Olen kirjoittanut blogiini tähän mennessä yli 450 tekstiä, joista suurin osa on elokuva-arvioita. Lisäksi mukana on arvioita tv-sarjoista ja erilaisia listauksia sekä vinkkejä tulevista kiinnostavista ensi-illoista. Olen aloittanut kirjoittamaan arvioita myös instagram-sivulleni, jonne olet lämpimästi tervetullut seuraamaan. Sen löydät n

  • Blogit

    Merv (2025)

                                  Pariskunta on eronnut ja heidän yhteinen koiransa Merv masentuu. Miten käykään, kun kaksikko yrittää piristää rakasta karvakamuaan? Ohjaus: Jessica Swale Käsikirjoitus: Dane Clark, Linsey Stewart Näyttelijät: Charlie Cox, Zooey Deschanel, Chris Redd, Patricia Heaton, David Hunt Lajityyppi: romantiikka/ komedia Kesto: 1 h 45 min Koiran käyttö elokuvassa on tuttu ilmiö, jolla yritetään yleensä kerätä sympatiapisteitä. Sitten on toki poikkeuksia, joissa karvakuonolla on oikeasti merkityksellinen rooli tarinan kannalta kuten elokuvissa Hachico -tarina uskollisuudesta (2009) ja Marley & Me (2008), jonka allekirjoittanut on pystynyt katsomaan vain kerran sen suru

Back to top button