Leffafriikki
-
Blogit
Thunderbirds – Netflix
On Top Guneja ja sitten on Thunderbirdsejä, nämä jälkimmäiset ovat nyt saaneet oman dokkarin Netflixiin. Kyseessä siis jenkkiarmeijan häivittäjälentäjät, jotka tekevät työkseen vain lentonäytöksiä perin amerikkalaiseen tapaan ympäri maata. Tässä leffassa tai dokkarissa kuvataan vuoden 2023 näytöksiin valmistautuvaa porukkaa ja kuinka sairaan vaikeaa on ensinnäkään päästä tähän tehtävään, puhumattakaan sitten vaikeustasosta näissä jutuissa mitä tekevät. … Jatka lukemista Thunderbirds – Netflix
-
Blogit
Kadonnut Luoti 3 – Netflix
Kadonnut luoti ykkönen tuli katsottua joskus kauan aikaa sitten, siihen muuten linkki tästä. Mutta tuo siis tuli katsottu jonkin aikaa sitten tarkemmin sanottuna vuonna 2020 näytti tuo ilmestyneen. Ainakaan silloin en mitenkään olettanut, että tästä sitten tulisi jonkinlainen pidempikin saaga, mutta kolme vuotta myöhemmin ilmestyi sitten yllättäen toinenkin osa, joka toki silloin piti katsoa. Siitä … Jatka lukemista Kadonnut Luoti 3 – Netflix
-
Blogit
Exterritorial – Netflix
Seuraava uutuus Netflixissä, eli Exterritorial oli juuri saapunut palveluun ja vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, että pistin välittömästi katseluun. Alku sinällään ei kovinkaan ihmeellinen, vaan hyvinkin sellainen perinteinen action triller, tai pitäisikö ehkä enemmänkin tässä vaiheessa puhua vielä leffan trailerista. Leffa vaikutti mielenkiintoiselta, mutta ei mitenkään kovin uudelta tai erikoiselta. Leffa lähtikin ihan suhteellisen rauhallisesti liikkeelle, … Jatka lukemista Exterritorial – Netflix
-
Blogit
Bullet Train Explosion – Netflix
Ja sitten vielä lisää uutta leffaa Netflixistä ja tällä kertaa sitten oikeasti todella hyvä sellainen. Nimihän kertoo jo tavallaan paljon, ja antaa kyllä ymmärtää jotain, onhan näitä räjähtäviä junia historiassa nähty vaikka kuinka ja paljon. Tämä Japanilainen leffa on kuitenkin jotain aivan toista maata. Aloitetaan kuitenkin jostain, joka itsellenikin selvisi vasta leffan katsomisen jälkeen, eli … Jatka lukemista Bullet Train Explosion – Netflix
-
Blogit
Mission Impossible – Final Reckoning – Biorex Prime
Uusinta ja samalla käsittääkseni viimeistä Mission Impossiblea on nyt odoteltu hetken aikaa teattereihin ja nyt sen aika on vihdoin käsillä. Lehdistönäytökseen en tällä kertaa leffaa ehtinyt katsomaan, mutta ennakkönäytöksessä se piti sitten käydä heti katsomassa. Odotukset olivat tätä leffaa kohtaan valtavat, ei ainostaan sen vuoksi, että Missionit ovat aina olleet omia suosikkileffoja, vaan ehkä enemmänkin … Jatka lukemista Mission Impossible – Final Reckoning – Biorex Prime
-
Blogit
Sonic the Hedgehog 3
WOWHD:n uusin paketti saapui vihdoin eilen ja siellä mukana muutama todellinen helmi taas katsottavaksi. Ensimmäiseksi niistä päätin laittaa tulille uusimman Hedgehogin, eli sarjassaan jo kolmannen leffan. Soniccihan on Segan luoma hahmo jostain nuoruudesta, en tiedä asian todellista laitaa mutta ainakin itselleni olen uskotellut, että kyseinen hahmo on luotu vastaamaan Supermariota, joka kyllä itselle nuoruudessa oli … Jatka lukemista Sonic the Hedgehog 3
-
Blogit
Ihostage Netflix
Tuli tuossa pidettyä pientä lomaa leffahommista ja samalla ihan koko normaalista arjen pyörityksestä. Päätin nimittäin lähteä taas muutamaksi päiväksi nauttimaan Suomen upeimmista maisemista pohjoiseen ja tarkemmin sanoen Ylläkselle. Ylläs on paikka jossa on tullut käytyä omien vanhempien kanssa jo aivan pienestä pitäen ja sen jälkeen tuota perinnettä on siirretty myös omille lapsille. Nytkin siis oltiin … Jatka lukemista Ihostage Netflix
-
Blogit
Havoc – Netflix
Netflixiin on taas alkanut valumaan paljon erinäköistä toimintaa ja sehän aina kuulostaa hyvältä. Tosin tämän leffan osalta en nyt ole kuitenkaan sitten lopulta aivan niin varma siitä hyvästä. No, sitä toimintaa kyllä sitten riitti avain riittämiin, mutta oliko sekään sitten ihan niin positiivinen asia. Leffaa kuitenkin tähdittää sellainen nimi kuin Tom Hardy, niin olihan tämä … Jatka lukemista Havoc – Netflix
-
Blogit
Gorge – AppleTV+
Apple TV plussa on ollut taas pidemmän aikaa tauolla, mutta kun tulin eilen leffasta kotiin niin päätin sitten tsekata kotona vielä striimauspalveluiden tarjontaa ja sieltä vastaan tuli ensimmäisenä Applen tarjous Apple TV plussasta 4,99/kk hintaan kolme kuukautta. Joten päätin sitten napata tuon taas auki hetkeksi vaikka mitään kovinkaan suuria odotuksia sen suhteen ei olekaan. Pakko … Jatka lukemista Gorge – AppleTV+
-
Blogit
Lion King Mufasa UHD 4K
Lion King kuuluu ehkä siihen samaan kategoriaan, johon laitoin hiljattain myös Gladiatorin uuden osan. Leffa, jonka ensimmäinen osa on leffamaailmassa sellainen klassikko, että toista osaa ei koskaan ehkä olisi tarvinnut edes tehdä. Toisaalta nämä molemmat varmaankin on kuitenkin juuri tehty sitä varten, että ne ensimmäisestä leffoista tykänneet miljoonat ihmiset joutuvat nämä kuitenkin katsomaan, tykkäsivät sitten … Jatka lukemista Lion King Mufasa UHD 4K
-
Blogit
Pikku Siperia Netflix
Kun leffan kuvauksessa kerrotaan, että meteoriitti tippuu pienen suomalaisen kylän mailla auton sisään, voisi leffan jättää jo siltä istumalta katsomatta. Tällä kertaa leffalla on kuitenkin sen verran muuta meriittiä, että leffalle oli kuitenkin aivan pakko antaa mahdollisuus. Leffa nimittäin on ensimmäinen koskaan ensi-iltansa Netflixissä saanut kotimainen elokuva, jotain siinä siis täytyy olla hölmön idean lisäksi. … Jatka lukemista Pikku Siperia Netflix
-
Blogit
Bastion 36 – Netflix
Pitkään olen kaipaillut jotain uutta leffojen maailmaan ja ajoittain täytyy myöntää, että tämä koko blogin kirjoittaminen on alkanut tylsistyttää, kun tuntuu, että jokainen leffa jonka katsoo on joko jatko-osa, tai sitten jokin vanha leffa restauroituna. Molemmat voivat olla ihan hyviä ja niissäkin on puolensa, mutta silti olen ollut todella huolissani mihin tämä harrastus on menossa. … Jatka lukemista Bastion 36 – Netflix
-
Blogit
Star Wars The Last Jedi 4K UHD
Star War saaga sai jälleen jatkoa kun hyppäsin sen toiseen osaan, eli jo valmiiksi hyllystä löytyneeseen The Last Jedi osaan. Leffan siis olen tainnut nähdä jo pariinkin kertaan aikaisemmin, joten mitään uutta ja ihmeellistä ei tähän kertaan kuulunut. Viimeksi pohdin sitä, että voiko leffat ajan ja katselujen myötä parantua, ehkä tosiaan joo, mutta ei tämä … Jatka lukemista Star Wars The Last Jedi 4K UHD
-
Blogit
Der Untergang – Perikato UHD 4K
Tämä tekstin kirjoittaminen on kestänyt hetken ja olisi ehkä voinut jäädä jopa kirjoittamatta, mutta ehkä tekstissä on kuitenkin sen verran opetusta, että ehkä se on kuitenkin hyvä kirjoittaa. Der Untergang tuli tilattua Saksasta ja syynä tähän jälleen kerran Youtubesta saadut suositukset. Leffa vaikutti olevan ehdottomasti katsomisen arvoinen, vaikka en ollut yhtään varma ettenkö olisi sitä … Jatka lukemista Der Untergang – Perikato UHD 4K
-
Blogit
The Amateur – Biorex
Eipä ole taas tullut hetkeen käytyä leffateatterissa ja syykin siihen on aika yksinkertainen, ei vaan ole sellaisia leffoja, jotka olisivat riittävästä kiinnostaneet. Nyt oli viikonloppuna aikaa mennä jotain katsomaan, joten lähdin selailemaan mitä sitä sitten voisi mennä katsomaan. Mitään varsinaista en tälläkään kertaa löytänyt, mutta kun kaveri sitten laittoi viestiä, että lähdenkö seuraksi katsomaan The … Jatka lukemista The Amateur – Biorex
-
Blogit
It All Ends with Us – Apple TV plus
Paljon puhuttua It all ends with us leffaa ei löytynyt tällä kertaa Netfilixistä vaikka netti sellaista vihjasikin, mutta onneksi sentään Apple TV pelasti illan, kun puoliso leffaa ehdotti. No, rehellisesti sanoen, onhan tämä leffa itsellänikin ollut pitkään listalla, mutta eipä ole tullut vielä koskaan aloitettua, varmaankin juuri sen vuoksi, että sitä ei esim. Netflix sitten … Jatka lukemista It All Ends with Us – Apple TV plus
-
Blogit
Kuukauden elokuva Den of Thieves UHD 4K
Kuukauden elokuvana tällä kertaa ihan uusinta uutta, eli Den of Thieves Pantera. No ihan uusinta uutta ei tämäkään siinä mielessä taas ole, että jatko-osastahan tässäkin valitettavasti taas puhutaan, niin kuin alan trendinä tällä hetkellä on. On sitten kyse riskien minimoimisesta, ideoiden puutteesta tai jostain muusta, niin aika harva näistä sitten kuitenkaan on ihan kirkkaimpiin valoihin … Jatka lukemista Kuukauden elokuva Den of Thieves UHD 4K
-
Blogit
2001: Space Odyssey UHD 4K
2001: Space Odyssey on aika mielenkiintoinen tapaus. Leffa joka on itseltä jäänyt vallan näkemättä, mutta koska tämä leffa jatkuvasti tuntuu tulevan joka paikassa vastaan, oli se pakko sitten myös itselle hankkia katsottavaksi. Leffa on varmasti ns. legendaarinen ja monelle se saattaa olla paljon enemmänkin, mutta nyt pitää vaan suoraan myöntää että itselleni tämä meni täysin … Jatka lukemista 2001: Space Odyssey UHD 4K
-
Blogit
Adolescence – Netflix
Netflixin paljon huomiota saanut ja ainakin Suomessa Netflixin ykköseksi kovaa vauhtia noussut Adolescence herätti myös oman mielenkiinnon aika nopeasti, mutta ajatuksena oli vain katsoa illan päätteeksi yksi jakso ja jatkaa sitten myöhemmin jos kiinnostaa. No niinhän siinä sitten taas kävi kuten niin monta kertaa ennenkin, että piti sitten katsoa tämäkin neljän osan minisarja yhdeltä istumalta. … Jatka lukemista Adolescence – Netflix
-
Blogit
Hunter Killer – UHD 4K
Hunter Killer on sukellusvene leffa, ja Gerald Butler koittaa pelastaa maailman ydinsodalta. Sikäli siis käsitellään kohtuullisen ajankohtaista aihetta tässä vuoden 2018 jännärissä, jonka itse katselin viimeksi vuonna 2019. Se muuten löytyy tekstin muodossa tästä. Oli muuten sikäli mielenkiintoista, että tsekkasin tuon päivityksen itsekin uudelleen ja viimeksi kun tuota leffaa katselin olin juuri päivittänyt tykkini 4K … Jatka lukemista Hunter Killer – UHD 4K