Batroom

Batroom

Batroom on tv-sarjojen podcast. Emme jaa tähtiä emmekä kliseitä. Uusi jakso noin joka toinen perjantai. Kuunneltavissa kaikilla yleisimmillä podcast-alustoilla. Hostina nuoruutensa menettäneet sarjanörtit Sami Kangasperko & Ossi Rajala.
  • Podcastit

    Taisteluplaneetta Galactica (1978 & 2003)

    Vieraana Lords of Kobol -yhtyeen Petri Lampela.

    Taisteluplaneetta Galactica oli ilmestyessään vuonna 1978 todellinen hitti. Sen pilottijakso oli siihenastisen tv-sarjahistorian kallein lähes 7 miljoonan dollarin budjetillaan. Sarja oli toiminnallista avaruusseikkailua parhaimmillaan. 24 jaksoon sisältyi runsaasti lasereita, avaruusaluksia sekä pelottavaäänisiä Cylon-robotteja. Sarjan luojasta Glen A. Larsonista tuli oman aikakautensa legenda.
    Vuonna 2003 sarjasta julkaistiin remake. Uusintaversio oli uskollinen alkuperäissarjalle, mutta monella tapaa myös hyvin erilainen. Tutut hahmot olivat vaihtuneet niin sukupuoleltaan kuin käytökseltään ja sarjaan oli tuotu

  • Podcastit

    Generation Kill (HBO, 2008)

    Generation Kill on HBO:n tuottama seitsenosainen minisarja, joka perustuu Ewan Wrightin vuonna 2004 kirjoittamaan kirjaan, jossa hän kertoo kokemuksistaan osallistuessaan Rolling Stone -lehden toimittajana Irakin sotaan vuonna 2003. Kirjasta sovitettu sarja on jopa äärimmäisyyksiin asti todentuntuinen ja aito. Yhtään kynää tai hiekanjyvää ei ole laitettu sarjassa väärinpäin. Ennen kaikkea sarjan ytimessä ovat kuitenkin merijalkaväen sotilasosaston miehet ja heidän suhteensa, tuntemuksensa ja keskustelunsa sodan kaaoksen keskellä.

  • Podcastit

    Sherlock & Lupin (BBC 2010, Netflix 2020)

    Mestarietsivä ja mestarivaras, kaksi satavuotiasta klassikkoa, joista on sovitettu huimia katsojalukuja keränneet modernit tv-sarjat. Näille sarjoille yhteistä on ainakin se, että kummassakin loistavat erinomaiset näyttelijät: Benedict Cumberbatch, Martin Freeman ja Omar Sy. Mutta kaiken hyvän keskeltä löytyy myös  kritisoitavaa, eikä siihen tarvita suurennuslasia tai valeasuja.

  • Podcastit

    Squid Game & Vigil (Netflix & BBC 2021)

    Batroomin kaksoisjaksossa käsitellään Netflixin kuluvan syksyn hitti ja kaikkien aikojen katsotuimmaksi sarjaksi noussut Squid Game sekä ehkä hieman vähemmän kohuttu mutta suurta arvostusta nauttiva BBC:n trilleri Vigil. Lopuksi käydään vähän kierroksilla - tuttuun tapaan.

  • Podcastit

    Ritari Ässä – Knight Rider (MTV, 1982-1986)

    Ritari Ässä on yksi tv-sarjahistorian ikoneista. Sarjahurmaaja Michael Knight (David Hasselhoff) ja ihmeauto KITT valloittivat suomalaiskodit lähtemättömällä tavalla 80-luvulla ja sarja mainitaankin usein yhtenä nostalgisimmista tv-sarjoista Suomessa.
    Ritari Ässä on myös yksi eniten toivotuista sarjoista Batroomissa.

    Torboboosti päälle siis ja kyytiin. Ilman käsiä ajamassa Sami Kangasperko ja Ossi Rajala.

  • Podcastit

    Marvel-sarjat (Disney+, 2021-)

    Erikoisvieraana Allu Jaskari Yks kysymys -leffapodcastista.
    Marvelin taso 4:n sarjat ovat lyöneet kuluvan vuoden aikana itsensä läpi Disney+ -striimipalvelussa. Tarjonnan aloitti WandaVision tammikuussa ja sen jälkeen on julkaistu sarjat The Falcon & Winter Soldier, Loki sekä What...if? Putki on ollut komea ja rahaa on palanut. Mutta lämmittävätkö sarjat paatuneita supersankarielokuvien ystäviä? Kuuntele niin tiedät.


  • Podcastit

    The White Lotus (HBO, 2021)

    The White Lotus on satiirinen tragikomedia, joka kertoo amerikkalaisen turistiryhmän lomaviikosta havaijilaisessa paratiisihotellissa. Sarja itkee, nauraa ja hymähtelee välillä vaivautuneesti näiden rikkaiden ihmisten edesottamuksille, keskinäisille puheille ja tuntemuksille. Ennen kaikkea sarja provosoi ja ivaa terävästi nykyajan ilmiöitä woke-kulttuurista valkoisen miehen tuskaan. Mitään tai ketään ei jätetä rauhaan.
    Kuusiosaisen sarjan on luonut, kirjoittanut ja ohjannut Mike White ja se julkaistiin kuluvan vuoden heinäkuussa HBO-suoratoistopalvelussa. Sarjan suosion

  • Podcastit

    Mare of Easttown (HBO, 2021)

    David Lynchin vuoden 1991 Twin Peaksista alkaen pikkukaupungissa tapahtuva nuoren tytön murha, johon kaikki tuntuvat liittyvän, on vedonnut katsojiin.

    Mare of Easttown iskee juuri tähän saumaan ja se osuu ja uppoaa erinomaisesti. Kate Winslettin tähdittämä HBO:n minisarja on ollut yksi kuluvan vuoden puhutuimmista ja kiitetyimmistä sarjoista. Keskusteluissa sarjaa ylistetään eniten käsikirjoituksesta, hienosti rakennetuista henkilöhahmoista ja ennen kaikkea Kate Winslettin upeasta roolisuorituksesta. Allekirjoittaneen mielestä Emmy-palkinto parhaalle naispääosalle minisarjassa voidaankin jakaa saman tien. Winslett on maaginen.

    Menikö liikaa hehkuttamiseksi? No, siit

  • Podcastit

    Mindhunter (Netflix, 2017)

    Batroomin syyskausi käynnistyy huippusarja Mindhunterilla. Yhdysvaltalainen rikosdraama on ollut yksi Netflixin suosituimmista sarjoista vuodesta 2017, jolloin sen ensimmäinen kausi ilmestyi. Sarja kertoo FBI:n agenteista, jotka haastattelevat vangittuja sarjamurhaajia ja analysoivat heidän toimintatapojaan ratkaistaakseen nykysiä ja tulevia rikoksia.

    Batroomin erikoisvieraana Suomen yksi suosituimmista podcasteista: Maanantaimysteeri.

  • Podcastit

    Elämäni sarjat, vieraana Ville Vester

    Batroom-podcastissa alkaa tänään uusi teema: Elämäni sarjat. Sarjassa kutsuvieraat esittelevät ja muistelevat oman elämänsä kannalta merkittäviä tv-sarjoja. Ensimmäisen jakson vieraana on leffatoimittaja, Busy Duck -kanavan vetäjä Ville Vester. Hostina Sami Kangasperko.

  • Podcastit

    Berlin Station (Yle Areena, 2016)

    Berlin Station on vakoilusarja, jonka ytimessä eivät ole pyssyt ja pauke vaan älykkäät ja karismaattiset henkilöhahmot, jotka pyrkivät selvittämään salaisuudet ennen kuin ne johtavat maailmanpaloon. Kolmikautinen, Yle Areenasta löytyvä sarja on tuotannoltaan, castingiltaan ja käsikirjoitukseltaan huipputasoa ja sen tapahtumapaikat hyvin lähellä Suomenkin rajoja. Mutta mikä on sarjan merkitys omassa genressään ja mitkä tarinat sarjaa kannattelevat? Vastauksia etsivät Sami Kangasperko ja Ossi Rajala.

  • Podcastit

    The Fall (Yle Areena, 2013)

    The Fall on psykologinen trilleri, sarja, joka kertoo kahdesta metsästäjästä. Toinen on sarjamurhaaja, mies, joka metsästää uhreja Belfastin yössä ja on ihanteellinen ja rakastava isä lapsilleen päivisin. Toinen on murhaajaa kuumeisesti metsästävä poliisi, nainen, joka yrittää saada murhaajan kiinni ja samalla selviytyä omasta menneisyydestään. The Fall teki harvinaisen tempun ja pääsi Batroomin toisen vakiovieraan pään sisään ja ihon alle pahemmin kuin mikään sarja vuosiin. Mutta miksi? Sitä pohtivat Sami Kangasperko ja Ossi Rajala.

  • Podcastit

    Queen’s Gambit – Musta kuningatar (Netflix, 2020)

    Queen´s Gambit on tarina orpokodissa varttuvasta Elisabeth ”Beth” Harmonista, josta kehittyy poIkkeuksellisen visualisointikyvyn, intohimon ja pakkomielteen ansiosta maailmanluokan shakkitähti. Bethin elämää täyttävät shakin lisäksi alkoholi ja huumeet, sekoilu sekä kimurantit ihmissuhteet. Queen´s Gambit oli vuonna 2020 Netflixin yksi suosituimmista sarjoista ja kaikkien aikojen menestynein Netflixin minisarja. Myös Batroomissa sarjaa on jo aiemmin ylistetty ja nyt tarkemman analyysin aika.

  • Podcastit

    Dallas (MTV3, 1978)

    Dallas on ikoni, Dallas on legenda. Ennen kaikkea Dallas on saippuasarja, joka kesti 14 vuotta ja lähes 360 jaksoa ja vaikutti myöhempiin tv-sarjoihin lukemattomilla tavoilla toimien pioneerina niin tuotannon kuin hahmojenkin osalta. Batroom vierailee Southfork Ranchilla Sami Kangasperkon ja Ossi Rajalan opastamana.

  • Podcastit

    Peaky Blinders (Netflix, 2013)

    Peaky Blinders on gangsterisarja, joka seuraa Shelbyn perheen valtaannousua Birminghamin savuisilta kujilta Englannin merkittäväksi rikollisklaaniksi. Sarjasta on valmistunut 5 kautta ja sen löytää mm. Netflixistä. Peaky Blinders on erittäin suosittu, mutta miksi? Siitä keskustelevat, analysoivat ja kinastelevat Batroomissa Sami Kangasperko ja Ossi Rajala.

  • Podcastit

    The Mandalorian (Disney+, 2019)

    The Mandalorian on Disney+ palvelun kassamagneetiksi luotu eeppinen avaruuswestern. Star Wars -universumin uusin tulokas on niin täynnä toinen toistaan vauhdikkaampia kohtauksia, että sitä seuratessa tulee hiki. Kaikki klassiset Star Wars -ainekset ovat kasassa eikä tuotannossa ole todellakaan penneillä pelattu. Mutta mikä ihmeen ainainen kypärä-fiksaatio Star Wars -skeneä oikein vaivaa? Tätäkin pohtivat Batroom-podcastin kauden avausjaksossa Sami Kangasperko ja Ossi Rajala.

  • Podcastit

    Juhlajakso nro 50

    Batroomin 50. juhlajaksossa paljastetaan podcastin suurin salaisuus ja listataan kaikkien aikojen merkittävimmät tv-sarjakohtaukset sekä aliarvostetuimmat tv-sarjat. Äänessä Sami Kangasperko ja Ossi Rajala Batroom jatkuu 22.1.21. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

  • Podcastit

    Isänmaan puolesta (Homeland, Netflix 2011)

    Isänmaan puolesta (Homeland)on amerikkalaisuudesta huolimatta kaikkea muuta kuin samppanjaa ja vaahtokarkkeja, tai James Bondmaista kiiltoa ja kimallusta. Homeland on 8 kautta kestävää jännitystä, mielenterveyshäiriöitä, ihmisiä ja uhrautumista. Ennen kaikkea Homeland on kuitenkin ruudun ääreen vangitseva laatusarja. Batroomin vieraana vakoilusarjaspesialisti, toimitusjohtaja Alex Nieminen. Jakso sisältää juonipaljastuksia

  • Podcastit

    The X-Files – Salaiset kansiot (Yle, 1993)

    "Suurin yliluonnollinen asia ovat maailmanlaajuiset salaliitot." Näin toteavat Batroomin tämänkertaisessa jaksossa sarjakuvataiteilija Avi Heikkinen sekä batroomilainen Ossi Rajala. X-Files - Salaiset kansiot on television järkäle. Vuonna 1993 USA:ssa alkanut sarja on vaikuttanut monella tavalla modernin tv:n kehitykseen. Aku Ankasta, herkästä miehestä, salaliitoista ja luonnollisesti yliluonnollisesta - kaikista näistä kuullaan tässä podcastissa.

  • Podcastit

    The Loudest Voice (HBO, 2019)

    The Loudest Voice on HBO:n 7-osainen minisarja, joka kuvaa Fox News -uutiskanavan nousua Yhdysvaltojen republikaanisen puolueen äänitorveksi ja erityisesti sen johtajan, Roger Ailesin, vaikutusta presidenttien äänenä ja tekijänä. The Loudest Voice on kuitenkin ennen kaikkea ääni vallasta, alistamisesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jota Ailes harrasti useita naispuolisia alaisiaan kohtaan ja mikä hänet lopulta upotti. Tarina on iso ja se pitää kertoa.

Back to top button