Elokuvaharrastajan viikko

Mitä elokuvaharrastus oikein käytännössä tarkoittaa? Onko se pelkkää sohvalla istumista ja Netflixin tuijottamista? Päätin kirjata omaa harrastustani viikon ajan.
Eilen elokuvissa -blogin kirjoittaminen on näkyvin osa omaa elokuvaharrastustani. Ensi joulukuussa tulee täyteen 20 vuotta tätä elokuvabloggailua. Itse blogin kirjoittamisen lisäksi päivitän blogin some-tiliejä, jotka ovat Instagram-, Facebook-, Threds-, Bluesky- ja Letterboxd-palveluissa:

Letterboxd-palvelua hyödynnän varsin aktiivisesti, koska kirjaan sinne kaikki katsomani elokuvat. Letterboxdin hyvä puoli on tilastotieto, joka on saatavissa omista katseluista. Minulla on kattavat tiedot katseluistani vuodesta 2020 lähtien. Tilastot kertovat välillä kuinka kapeasti ja vinoutuneesti elokuvia tulee katsottua. Erityisesti amerikkalaisen tuotannon painotus näkyy hyvin.
Viime viikko oli kuitenkin siinä mielessä hyvä, että kävin leffateatterissa kolme kertaa ja katsoin elokuvia eri maista. Seuraavassa hieman tarkemmin viikon ohjelmasta. Todettakoon vielä, että olen perheellinen mies ja käyn päivätöissä eli harrastukseen käytettävä aika rajoittuu iltoihin ja viikonloppuihin.
Maanantai 25.8.2025
Ostin Amazonista sähköisen version Barb Wire -sarjakuvasta. Katsoin samannimisen elokuvan edeltävänä viikonloppuna ja halusin tutustua leffan pohjana olevaan sarjakuvaan. Pamela Andersonin tähdittämä Barb Wire (1996) -elokuva on kiehtova, koska sitä pidetään jonkinlaisena floppina. Minusta elokuva oli mielenkiintoinen ja varsinkin tuotantoa taustoittavat ekstrat blu-ray-julkaisulla olivat kiinnostavia. Ehkä saan aikaan kirjoituksen elokuvasta myöhemmin blogiin.
Tiistai 26.8.2025
Tiistaina havahduin siihen, että Espoo Ciné -elokuvafestivaali oli käynnissä. Tutkailin ohjelmaa ja päädyin hankkimaan lipun Leni Riefenstahlin elämästä kertovan dokumenttielokuvan näytökseen, joka oli seuraavana päivänä.
Keskiviikko 27.8.2025
Ajoin illalla Kino Tapiolaan katsomaan Espoo Cinén näytöstä Riefenstahl (2025) -elokuvasta. Tunnelma elokuvateatterilla oli leppoisa ja väkeä oli mukavasti. Kino Tapiola on todella kaunis elokuvateatteri ja on aina oma kokemuksensa käydä siellä leffassa. Vaikka elokuva ei olisikaan napakymppi, niin puitteet ovat ainakin kunnossa.
Tällä kertaa myös elokuva oli hyvä. Elokuvasta jäi monen muun asian lisäksi mieleen Eugen d’Albertin säveltämä ooppera Tiefland (1903) ja Riefenstahlin sen pohjalta tekemä elokuva. Päätin tutustua näihin tarkemmin. Tavoitteenani on kirjoittaa Riefenstahl-elokuvasta piakkoin blogissa. Ajattelin kirjoittaa leffasta jo ennen lauantaita 30.8., jolloin se esitettiin festivaalin ohjelmistossa toisen kerran, mutta en ehtinyt.
Torstai 28.8.2025
Työpäivän jälkeen säntäsin Helsingin keskustakirjasto Oodissa sijaitsevaan Kino Reginaan, jossa oli viideltä KAVIn näytös elokuvasta Ivan Denisovitšin päivä (1970). Kyseessä on Aleksandr Solženitsynin romaaniin perustuva elokuva Neuvostoliiton keskistysleirille joutuneen Ivan Denisovitšin yhdestä päivästä leirillä. Elokuvan on ohjannut viipurilaissyntyinen Casper Wrede.
Elokuva kiellettiin aikoinaan Suomessa ulkopoliittisiin syihin vedoten ja siksi siitä on tullut jonkinlainen harvinaisuus. Olen lukenut kirjan aikoinaan isäni suosituksesta ja halusin nähdä nyt myös elokuvasovituksen. Näytöksessä ei ollut kovin paljon ihmisiä, mutta jonkin verran kuitenkin. En ehtinyt syömään kunnolla ennen leffaa, mutta koska elokuvan päähenkilöiden tilanne oli huomattavasti omaani heikompi, pystyin helposti suhteuttamaan oman pienen haasteeni.

Perjantai 29.8.2025
Perjantaisin minulla on tapana lukea joitakin ensi-ilta-arvioita ja tarkistaa tulevan viikon tv-tarjonnan elokuvat. Elokuvakritiikin tilasta on kannettu paljon huolta ja on totta, että valtamediassa ammattimaisten leffakriitiikkien määrä on vähentynyt. On hyvä, että Suomen Kuvalehdessä ilmestyy yhä esim. Kalle Kinnusen arvoita ja elokuva-aiheisia juttuja. Lisäksi samaisen lehden välissä jaettavassa TV-Maailmassa on hyviä ja tiiviitä arvioita viikon tv-tarjonnan elokuvista. Pyrin lukemaan myös kansainvälisen median elokuva-arvioita.
Lauantai 30.8.2025
Lauantain aikana sain katsottua kotona kolme elokuvaa: Riefenstahlin Tiefland (1954) -elokuvan, johon tutustuin Riefenstahl-dokkarin myötä. Lisäksi katsoin Empire-lehden arviossa annettujen tähtien innoittamana Eenie Meanie (2025) -elokuvan, joka oli ihan hyvä, mutta ei niin hyvä kuin brittikriitikko kirjoitti. Illalla sain katsottua loppuun myös Penny Marshallin ohjaaman Awakenings (1990) -elokuvan, jonka edellisestä katselusta oli aikaa. Pääosissa ovat mahtavat Robin Williams ja Robert De Niro.
Päivän aikana luin Clint Eastwoodin elämäkertaa, jonka hankin kesällä e-kirjana. Olen parhaillaan vuodessa 1982.
Sunnuntai 31.8.2025
Aloitin aamupäivällä katsomaan Netflixistä uutta Chris Columbuksen ohjaamaa elokuvaa The Thursday Murder Club (2025), jonka pääosissa ovat Helen Mirren, Pierce Brosnan, Ben Kingsley ja Celia Imrie. En ehtinyt katsomaan elokuvaa loppuun, mutta jatkoin sitä illalla.
Iltapäivällä ajoin taas Espoon kulttuurikeskukseen Espoo Ciné -tapahtumaan katsomaan elokuvaa Köln 75 (2025), joka kertoo Keith Jarrettin soolokonsertin järjestelyistä vuonna 1975. Elokuva on tulossa teatterilevitykseen myöhemmin ja pyrin kirjoittamaan leffasta blogissa silloin. Köln 75 -leffan innoittamana kuuntelin Jarrettin konserttitaltioinnin The Köln Concert (1975), josta leffa kertoo. Huikea levy!
Itiksen Finnkinon IMAX-salissa olisi sunnuntai-iltana ollut vielä klo 20.20 alkava näytös Princen konserttielokuvasta Sign O’ The Times (1987), mutta tässä kohtaa alkoi jo väsymys painaa ja päätin jättää tämän elämyksen väliin. Olen nähnyt elokuvan viimeksi Korjaamo Kinossa 23.11.2017, lue postaus tästä.
Illalla postasin vielä Instagramin tarinoihin kuvan viikolla katsomistani elokuvista saatetekstillä: ”Oli ihan hyvä elokuvaviikko!”
The post Elokuvaharrastajan viikko first appeared on Eilen elokuvissa.




