Blogit

Overlord 4K UHD

Paljon kun tulee katseltua tuota Youtubea ja sieltä erityisesti etsittyä juuri hyvää katseltavaa itselle. Overlord kuuluu juuri tähän kategoriaan, onhan tämä tuolla myyntilistoilla pitkään pyörinyt, mutta ei kyllä ole oikein ollut koskaan mielessä hankkia. No, sen jälkeen kun leffasta puhuttiin Youtubessa tyyliin parhaita bassoraitoja ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin mitä löytyy, niin siinä vaiheessa sitten taikasanat oli lausuttu ja leffa hankintalistalle. En oikein tiennyt sen tarkemmin mistä leffa edes kertoo, sotaan liittyvä leffa, jota kuivailtiin lähinnä hieman oudoksi, mutta hyväksi leffaksi kuitenkin, niin pitihän se sitten vihdoin myös tilata kun se järkevällä hinnalla löytyi. Sanottakoon vielä, että leffa tuntui olevan monessa paikassa aika hinnoissa vaikka kyseessä onkin jo vuoden 2018 leffa, niin jotain hyvääkin siinä pitää silloin olla.

No, siitä bassoraidasta sanottiin jopa, että kannattaa ekalla kerralla pitää voluumit normaalia alempana, hieman kuin Independent Dayssä, joten näin myös tein. Raitahan oli ihan kiva, mutta ei nyt kyllä ihan maatamullistava, ainakaan näin yhden testin jälkeen, kun tosiaan aika maltillisilla volyymeillä sitten aloitin. Sitten myöhemmin lisäsin kyllä ääntä ja ihan kiva leffahan tuo kyllä äänien osalta sitten lopulta oli. Niin ja siis etenkin bassojen osalta ihan ehdottomasti Demo materiaalia, eli sikäli loistava suositus ja hankinta! Niin ja tässähän siis oli kaiken lisäksi vielä loistava 9.1.6 raita, eli oli kyllä otettu kaikki potentiaali käyttöön.

No sitten itse leffana, olihan Overlord aika moinen natsi kattaus, joka sitten kyllä vedettiin ihan huolella myös yli. Näitä erilaisia elän ja ihmiskokeitahan tuolla oli varmasti tehty, mutta olihan tässä sitten lopussa taas sellaista ihmismonsteria kehitelty että oksat pois. Rehellisesti sanottuna tästä olisi hyvin helposti saanut loistavan toiminta, sota tai jopa kauhuleffan, nyt ehkä sitten mentiin jo enemmän kauhukomedian puolelle. No, se aavistuksen outo on ehkä se mikä tätä lopulta parhaiten kuvaa.. Kun otetaan kuitenkin huomioon tuo loistava ääniraita ja ihan kohtuullisen hyvä kokonaisuus muuten, niin kyllä nämä asiat jättävät tuon pienen outouden alleen. Ja hyvä niin, nimittäin olihan tämä nyt kuitenkin sitten lopulta ehdottomasti sellainen leffa joka kuuluu hyllyyn.

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button