Blogit

Queen of Fucking Everything – Yle

Viime päivien varmasti suurin puheenaihe sekä televisio-ohjelmiin liittyen että ihan vaan kaikkeen muuhunkin liittyen. Tästä sarjasta on puhuttu ruokapöydissä, some kuhissut jo monta päivää ja kukaan ei varmasti ole tätä kohua päässyt pakoon. Kyllä, Suomessa on tehty uusi kuusi osainen teeveesarja, joka todellakin on saanut kaikki, jos ei nyt vielä teeveen ääreen, niin ainakin kiinnostumaan sarjasta, joka kantaa hyvinkin kuvaavasti nimeä Queen of Fucking Everything. Edellisen kerran vastaavaa taidetaan olla koettu MS. Romanticin kohdalla, mutta eipä tainnut edes sekään ihan tälle tasolle yltää.

Mutta mikä ihme tässä sitten oikein ihmisiä puhuttaa? No ensimmäinen puheenaihe on luonnollisesti ollut Laura Malmivaara, joka todellakin vetää tämän sarjan läpi Kuningattaren ottein. Ei ole luonnollisestikaan ensimmäinen kerta kun Malmivaara naulaa roolin täydellisesti maaliin, itse muistelen Malmivaaraa lämpimästi jo ensikohtaamisestamme lähtien, joka tapahtui tietysti Levottomien merkeissä. Tässä on paljon samaa, mutta ihan eri kulmalla. Tässäkin puhutaan seksistä paljon, mutta sitä ei mitenkään kuvallisesti korosteta. Sarjassa myös käsitellään hyvin ikäviä ja vakavia aiheita, mutta kaikki tehdään niin äärettömän tyylikkäästi huumorin kielellä, ettei tästä voi kukaan edes mieltänsä pahoittaa näin mielensäpahoittamisen kulta-aikana.

Tämän kaiken lisäksi tässä on ihan äärettömän hienosti heitetty tikareita poliitikkojen ja demokratian suuntaan, ikävä kyllä vaan, kaiken kärjistyksen alta itse näen valitettavasti vain sen ajan kuvan, että kyllähän tämä kaikki sisään rakennettu korruptio voisi hyvin Suomessa toimia juuri näin. Poliittiikka on todella pahasti rikki, eikä kukaan enää oikeasti politiikassa aja yhteisiä asioita, vaan vain ja ainoastaan omaa ja puolueen etua. Kaikki se miten tässä tuota rakennusprojektia käsitellään puhumattakaan sen lopputuloksesta, on niin käsittämättömän hienosti kirjoitettu, että ylisanat alkaa loppua jo tässä vaiheessa.

Lasten ohjelmasta tässä ei ole missään tapauksessa kyse, ja sarja on todella raaka sormien leikkauksineen ja uhkailuineen. Silti, tämäkin asia on saatu käännettyä niin täysin päälaelleen, että kaikki tämä vain naurattaa. Ylipäätään tämä koko sarja saa niin hyvälle tuulelle ja nauramaan iloisesti, että on vaikea kuvitella mitä tässä ihan oikeasti yritetään kertoa. Ei varmaan mitään, sillä viihteeksi menee, ja siinä tämä on täydellinen. Samoin kuin koko sarjan nurinkurisuus, Esko Salminen vetää myös ihan mahtavan roolin, joka on niin epäuskottava gansteri ja rakastaja kuin vain voi olla. Jotenkin muuten pelkkä ajatus siitä, että tuollainen persoona mafiapomona Suomesta oikeasti löytyisi, on aika huvittava ajatus.

Eli kyllähän tämä oli juuri kaiken sen kohun arvoinen juttu. Mahtavaa viihdettä, joka toimii ihan alusta ihan loppuun asti ilman pienintäkään kyllästymistä. Juonenkäänteitä on aivan mahdotonta ennalta arvata, silti kaikki tuntuu lopulta niin loogiselta ja järkevältä. Sarja oli aivan pakko kahlata suoraan loppuun asti, ja vielä kaikki viimeisen jaksonkin käänteet olivat ihan huikeita, vaikka olikin tälläinen hieman leffoista tuttu pikakelaus. Niin, ja eihän tässä tarvitse hirveästi arvailla jätettiinkö varaus myös toiselle kaudelle! Nyt jos koskaan kannattaa ottaa kotimaista katseluun!

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button