Inside Out – mielen sopukoissa 2 tänään Disney+ -palvelussa
| Linnea Leino ja Mirella kertovat rooleistaan

- Elokuva on vuoden katsotuin 1,68 miljardin dollarin lipputuloilla, ja se on myös kaikkien aikojen tuottoisin animaatioelokuva.
- Suomessa elokuva on tähän asti kerännyt elokuvateattereissa 361 tuhatta katsojaa.
- Suomeksi puhutun version rooleissa kuullaan mm. Linnea Leino ja Mirella. Näyttelijöiden Q&A tämän sähköpostin lopussa.
Näin suomalaiset ääninäyttelijät kommentoivat Inside Out – mielen sopukoissa 2 -elokuvaa
Suomeksi puhutun version ääninäyttelijöinä kuullaan muun muassa Minka Kuustonen (Ilo), Linnea Leino (Ennui), Hanna Mönkäre (Ahdistus) ja Mirella Roininen (Grace).
Linnea Leino (tunnehahmo Ennui)
Mikä tunnehahmo elokuvasta ‘Inside Out 2’ muistuttaa sinua eniten itsestäsi ja miksi
Varmaan ahdistus. Erityisesti se hahmon piirre, että ajatuksia on ihan valtavasti ja ne vaihtuvat ja vyöryvät nopeasti.
Mitkä ovat olleet haastavimpia ja palkitsevimpia hetkiä työskennellessäsi ‘Inside Out 2’ -elokuvan parissa, erityisesti ottaen huomioon tunneteeman?
Tunnistin hyvin sen hetken, että jokin aivan pieni kommentti saattoi tuntua kauhean merkitykselliseltä ja saada aivan järjettömät mittasuhteet.
Mitkä ovat olleet haastavimpia ja palkitsevimpia hetkiä työskennellessäsi ‘Inside Out 2’ -elokuvan parissa, erityisesti ottaen huomioon tunneteeman?
Dubbaaminenhan tapahtuu aika nopeasti, joten aikaa elokuvan parissa ei tullut vietettyä kovin paljon. Koitin keskittyä siihen, että äänelläni saisin annettua hahmostani ja sen tunteesta selkeän kuvan.
Kuinka elokuvan tunnehahmot ovat vaikuttaneet sinun ymmärrykseesi omista tunteistasi tai siitä, miten kohtaat toisten ihmisten tunteet?
Välillä tuntuu hyvältä koittaa erotella tunteita toisistaan ja Inside Out elokuvat ovat hyvä reitti siihen. Tunteiden sekamelska voi olla puuduttavaa, niin onhan se aika hauska ajatella, että meidän sisässä olisi tuollaiset pienet oliot, jotka vaan tekee parastaan. Ehkä niitä olioita voisi katsoa lempeästi.
Mirella Roininen (Grace)
Q: Mikä tunnehahmo elokuvasta ‘Inside Out 2’ muistuttaa sinua eniten itsestäsi ja miksi?
A: Ehkä Ilo, sillä pyrin olemaan aina positiivinen ja löytämään iloiset asiat. Ensimmäisen Inside Out-elokuvan lopussa oli hienoa huomata, kuinka Ilo kehittyi hahmona. Alkuun se pyrki tekemään kaikista asioista iloisia ja välttämään itkemistä, mutta oppi lopussa, että myös muille tunteille on paikkansa. Ilo on siksi hahmoista samaistuttavin.
Q: Kun muistelet omia teinivuosiasi ja niiden tunnemyllerryksiä, millaisia yhtäläisyyksiä löydät niiden ja ‘Inside Out – mielen sopukoissa 2’ -elokuvan hahmojen kokemusten väliltä?
A: Yläasteelta muistan selkeästi, kun kaveriporukka vaihtui. Esimerkiksi seiskaluokalla minulla oli vaihe, kun aloin leikkimään kovempaa kuin mitä oikeasti olen ja ihannoin vähän vääriä asioita. Yläaste kokonaisuudessaan oli tunteiden vuoristorataa. Sen aikana opin tuntemaan itseäni paremmin, vaikka en sano, että olisin vieläkään valmis. Kun dubbasin, kiinnitin huomiota kohtaukseen, jossa Riley on leirillä ja alkaa käyttäytyä ilkeästi vanhoja kavereitaan kohtaan. Tämä herätti muistoja omasta yläasteajastani. En ollut ilkeä vanhoille ystävilleni, mutta puhuin ehkä eri tavalla toisille, kun halusin päästä osaksi jengiä. Join myös energiajuomia, koska se oli coolia, vaikka tiesin, etteivät vanhemmat hyväksy sitä.
Q: Onko jokin erityinen hetki tai tunne, joka tuntuu erityisen tutulta tai merkitykselliseltä sinulle?
Itken aika paljon, olen ollut pienestä asti herkkä. Myös Suru hahmona tuntuu siis samaistuttavalta. Lapsuudesta muistan esimerkiksi tilanteen, jossa piirsin kuvan, ja näytin sen henkilölle joka esiintyi kuvassa. Kohde ei sanonut piirrustuksesta mitään negatiivista, mutta kommentoi, että heillä ei enää ole asiaa x, joka esiintyi piirrustuksessa. Koin sen todella loukkaavana ja aloin itkemään, vaikka ei varsinaisesti ollut syytä. Surun kautta ilon itkeminen on minulle myös todella tuttua.
Herkkyys on kuitenkin eräällä tapaa voimavara. Olen ollut aina vahva tunteideni kanssa ja uskaltanut näyttää niitä, mistä olen iloinen. Kun laulan, saan helposti oikean tunnelatauksen – osaan kuvitella millaisessa tilanteessa toinen on ollut kirjoittaessaan kappaletta. Tällöin on helpompi saada myös oikea tunnelataus näkymään. Uskon, että tunteiden rehellinen näyttäminen auttaa laulamisessa todella paljon.
Q: Kuinka elokuvan tunnehahmot ovat vaikuttaneet sinun ymmärrykseesi omista tunteistasi tai siitä, miten kohtaat toisten ihmisten tunteet?
A: Muistan, että kun ensimmäinen elokuva tuli, kuvittelin että kaikilla on omat pienet tunnehahmot päässään. Elokuvan katsomisen jälkeen tuli pään sisällä helposti ajatus, että “nyt siellä on se Ilo, joka lukee koko ajan kaikkea ja Suru, joka ohjailee minua”. En ole vielä nähnyt uutta leffaa kokonaan, mutta nythän Riley on selkeästi teini ja mukana on uusia tunteita. TikTok on viime aikoina ollut täynnä Inside Outia, ja on ollut hauskaa huomata, kuinka hahmot ovat kulkeneet samaa matkaa katsojien kanssa. Pikkuveljeni oli Rileyn kanssa samanikäinen kun ensimmäinen leffa tuli ja nyt jälleen samanikäinen kuin Riley uudessa elokuvassa.
Q: Millaista oli ääninäytellä Disney-elokuvassa? Mitä se merkitsee sinulle?
A: Merkitsee tosi paljon. Olen ollut iso Disney-fani pienestä asti ja olin ihan, että “wau”, kun kuulin, että minut on valittu mukaan. Tosi siistiä, että olin pienempänä katsomassa Inside Outia ja nyt itse mukana toisessa osassa. Hupsua, että pienempänä on vaan koko ajan katsellut Disney-elokuvia ja haaveillut siitä, että olisi Disney-prinsessa. Nyt kun pääsee itse toteuttamaan sitä pientä unelmaa, niin onhan se aika siistiä. Tosi tosi iso ja hieno juttu.
Minka Kuustonen (tunnehahmo Ilo)
Q: Mikä tunnehahmo elokuvasta ‘Inside Out 2’ muistuttaa sinua eniten itsestäsi ja miksi?
A: Ilo. Mä suhtautun lähtökohtaisesti elämään ilolla. Kaikki tunteet mä itsessäni tunnistan. Toiset enemmän tietyissä elämänvaiheessa.
Q: Mitkä ovat olleet haastavimpia ja palkitsevimpia hetkiä työskennellessäsi ‘Inside Out 2’ -elokuvan parissa, erityisesti ottaen huomioon tunneteeman?
A: Työskentely noiden leffojen parissa on ollut ihanaa, koska ne on niin nerokkaita leffoja. Kaikki ähkäisyt ja muut oli ehkä haastavimpia, ku se on niin tarkkaa hommaa, että minkälainen ähkäisy ja millä rytmillä.
Q: Kun muistelet omia teinivuosiasi ja niiden tunnemyllerryksiä, millaisia yhtäläisyyksiä löydät niiden ja ‘Inside Out – mielen sopukoissa 2’ -elokuvan hahmojen kokemusten väliltä? Onko jokin erityinen hetki tai tunne, joka tuntuu erityisen tutulta tai merkitykselliseltä sinulle?
A: Kyllä mä luulen että Ahdistus ja Nolous oli sellaisia tunteita jotka tunnistan omilta teinivuosiltani. Silloin oli vasta rakentumassa ja tilanteet joissa oli epävarmana herätti noita tunteita.
Q: Kuinka elokuvan tunnehahmot ovat vaikuttaneet sinun ymmärrykseesi omista tunteistasi tai siitä, miten kohtaat toisten ihmisten tunteet?
A: Mä käytän Inside Outin hahmoja myös kasvattaessani lasta. Että huomaatko nyt sulla nousee kiukku. Miten me päästäis iloon.
Ja että muistatko miten söpö suru oli siinä leffassakin ja miten tärkee tunne se on, että anna tunteen vaan tulla.
A: Näyttelijänä tunteiden käsittely on tosi tuttua, ja musta inside out on niin upeasti havainnollistanut eri tilanteisiin tunteiden kirjoa.
Mietin usein Inside Outin tunteita sekä omalla kohdallani että muiden ihmisten kohdalla. Meistä kaikista löytyy kaikki ne
A: Itse käytän Inside Outin hahmoja myös kasvattaessani lasta. Saatan kysyä lapseltani: “Huomaatko, nyt sulla nousee kiukku? Miten me päästäis iloon?” Tai vaihtoehtoisesti: “Muistatko miten söpö suru oli siinä leffassakin ja miten tärkeä tunne se on. Anna tunteen vaan tulla.”
Hanna Mönkäre (tunnehahmo Ahdistus)
Q: Mikä tunnehahmo elokuvasta ‘Inside Out 2’ muistuttaa sinua eniten itsestäsi ja miksi?
A: Minua muistuttaa eniten oma hahmoni Ahdistus. Ahdistus on nopea, aktiivinen ja haluaa varautua ihan kaikkeen.
Q: Voisitko jakaa jonkin oman kokemuksen tai muiston, joka yhdistää sinut tähän hahmoon?
A: Suloinen Ahdistus oli vahvasti läsnä kaikissa eri olomuodoissaan kun muutamia vuosia sitten esiinnyin Tampereen Teatterin Cats-musikaalissa. Valkoisen Victoria-kissan rooli oli ollut unelmani niin pitkään kuin muistan, ja sen saaminen toi pintaan koko joukon tunteita. Esityskaudella kasaantuneet paineet ja vääristyneet uskomukset pistivät koville, ja Ahdistus teki omalla tavallaan parhaansa että onnistuisin mahdollisimman hyvin. Jossain vaiheessa uskalsin vähän alkaa päästää irti suorittamisesta. Miljoonien halausten ja yhdessä tekemisen kautta Ahdistus rauhoittui lepotuoliinsa ja muutkin tunteet pääsivät taas esille.
Q: Kun muistelet omia teinivuosiasi ja niiden tunnemyllerryksiä, millaisia yhtäläisyyksiä löydät niiden ja ‘Inside Out – mielen sopukoissa 2’ -elokuvan hahmojen kokemusten väliltä?
JA: okaiselle teini-iän selättäneelle tulisi myöntää mitali! Riley kokee kasvaessaan paljon uutta, ja epävarmuutta herättäviä teemoja tuntuivat olevan mm. suuret unelmat ja niiden toteutuminen, kaveriporukat ja niihin pääseminen, omat taidot. Tuttuja juttuja jokainen!
Q: Onko jokin erityinen hetki tai tunne, joka tuntuu erityisen tutulta tai merkitykselliseltä sinulle?
A: Rileyn paniikkikohtaus jäähyllä todella tuntui. Kaikki paineet, ahdistuksen luomat uhkakuvat ja pelot pitkältä ajalta patoutuivat Rileyn isoksi tunnemyrskyksi. Hengittäminen, halaukset, myötätunto ja puhuminen auttoivat seesteisempiin hetkiin.
Q: Mitkä ovat olleet haastavimpia ja palkitsevimpia hetkiä työskennellessäsi ‘Inside Out 2’ -elokuvan parissa, erityisesti ottaen huomioon tunneteeman?
A: Oli unelmieni Ilojen manifestoituminen päästä elokuvaan Inside Out 2. Ja juuri tämän itselle niin rakkaan ja tutun tunteen sisuksiin. Leikkisä ja singahteleva Ahdistus oli studiossa aina mukana varmistamassa, että kaikki varmasti menee hyvin.
Q: Kuinka elokuvan tunnehahmot ovat vaikuttaneet sinun ymmärrykseesi omista tunteistasi tai siitä, miten kohtaat toisten ihmisten tunteet?
A: Ensimmäisessä elokuvassa Inside Out Surun tärkeys synnytti ahaa-elämykseen: rakkaat ihmiset tulivat avuksi juuri Surun takia. Inside Out 2 -elokuvassa taas Ahdistuksen ja muiden tunteiden tasapainottelu valta-asemasta herätti paljon ajatuksia. Ahdistus ei yksin osaa päästää irti ja saattaa helposti kaapata johtajuuden itselleen, jolloin muille tunteille ei jää juuri lainkaan tilaa. Elokuvan tunnehahmojen kautta myötätuntoni ja ymmärrykseni itseäni ja muita kohtaan on jälleen laajentunut.
Uudet tunnehahmot
Ahdistuksen suomenkielisenä äänenä kuullaan Hanna Mönköre. Hahmo ravistelee kaikkea Rileyn mielen päämajassa ja sen ulkopuolella. Tämä täynnä energiaa oleva hahmo huolehtii innokkaasti siitä, että Riley on valmistautunut kaikkiin mahdollisiin kielteisiin lopputulemiin.
Ennui (Linnea Leino) on hahmo, joka ei voisi vähempää välittää. Ennui on tylsistynyt ja innoton ja osaa pyöritellä silmiään tuoden Rileyn persoonallisuuteen täydellisen määrän teini-ikäistä apatiaa.
Kateuden suomenkielisenä äänenä kuullaan Heljä Heikkinen. Pienestä koostaan huolimatta Kateus tietää varmasti, mitä haluaa. Hän on jatkuvasti kateellinen siitä, mitä kaikilla muilla on, eikä pelkää murehtia sitä.
Nolous (Petrus Kähkönen) haluaa pysytellä piilossa, mikä ei ole helppoa tälle muhkealle kaverille, jolla on räiskyvä vaaleanpunainen iho.
Rooleissa:
Yeboyah: Sofia
Antonia Atarah: Valentina
Arttu Wiskari: Isä
Carla Rindell: Nostalgia
Emma Louhivuori: Ally
Hanna Mönkäre: Ahdistus
Hanna Pakarinen: Coach Roberts
Heljä Heikkinen: Kateus
Kari Ketonen: Pelko
Linnea Leino: Ennui
Minka Kuustonen: Ilo
Mirella Roininen: Grace
Pamela Tola: Inho
Petrus Kähkönen: Nolous
Rebecca Viitala: Äiti
Seera Alexander: Riley
Silja Kutvonen: Dani
Tiina Weckström: Suru
Turkka Mastomäki: Kiukku