Blogit

Atlas Netflix

Katsoin juuri Netflixistä uutuusleffa Atlaksen, mutta se ei välttämättä nyt ole tämän postauksen suurin uutinen tai juttu sinällään lainkaan, nimittäin. Kun aloitin leffaa katsomaan, niin avasin ensimmäisenä Invidia Shieldin, ja leffaa piti alkaa katsomaan sieltä. Leffan kuvauksessa lukee Dolby Vision ja Dolby Atmos, kaiken siis pitäisi olla kunnossa. Jostain syystä lähdin kuitenkin ennen leffan aloitusta vielä seikkailemaan myös Apple TV:n puolelle, ja pyöräytin leffan myös sitä kautta käyntiin. Hämmästys oli kuitenkin suuri, nimittäin Apple TV: väittää, että äänet leffassa ovat Dolby True HD/Atmos, jonka siis kaiken järjen mukaan pitäisi tarkoittaa, että leffassa on pakkaamattomat Atmos äänet, jotka eivät tähän mennessä ole olleen Apple TV:ssä lainkaan mahdollista, ja ylipäätään, ominaisuus, mitä Apple TV:n omistajat ovat jo vuosia ihmetelleet, vaatineet ja valittaneet. Onhan se nyt selvää, että jos viisi vuotta sitten julkaistu Invidia Shield on siihen aina pystynyt, mutta markkinoiden parhaaksi itseään markkinoiva uusi Apple TV 4K ei siihen pysty.

Tämä on myös ollut itselle se suurin syy miksi jonkin aikaa sitten tuli tuo Shield hankittua, toki toinen syy on ollut tuo Kodin saaminen, mutta siihenkin voisi olla parempi vaihtoehto Apple TV:ssä, mutta rajoitus on koskenut myös loistavaa Infusion appia, eli sieltäkään ei ole parhaita ääniä vielä saatu ulos, ja muuten loistava appi on siis ollut aika turha. Mistään ei ole tästä asiasta löytänyt mitään tietoa tai varmistusta, enkä sitä nytkään löytänyt. Toisaalta löysin artikkelin, jossa kerrotaan, että True HD nostaa bittivirran yli kymmenen Mbps, jonka pitäisi tarkoittaa, että äänen laatu tuodaan pakkaamattomana. Tässä leffassa se oli 12.8 Mbps, ja jos nyt en ole jotain ymmärtänyt ihan väärin, niin Atlas pitäisi nyt tulla Apple TV:stä pakkaamattomana läpi. Jos tämä on totta, niin puhutaan muuten todella isosta jutusta!

Asiasta ei siis vielä mitään faktaa ja varmistusta, mutta sen voin varmistaa, että Atlas on jälleen yksi erittäin hyvillä Atmos-äänillä varustettu Netflix-leffa. Leffa on jo totuttuun tapaan 9.1.6 kanavainen miksaus, eli omasta huoneesta saadaan kaikki mahdollinen irti. Etenkin jos tuo ääni tosiaan on pakkaamatonta, niin Netflix nostaa kyllä pisteitään taas aika paljon lisää. Miksaus on muutenkin aika aktiivinen ja Atmos-Objektejakin liikutellaan ainakin jonkin verran aktiivisesti, hirveän kauaa en jaksanut tällä kertaa seurailla, sen verran kuitenkin leffa imaisi mukaansa. Oli äänet sitten pakattua tai pakkaamatonta, Atlas on ääniltään todella loistava tuotos. Äänet ovat todella hyvin tilaan sijoitettuja, tarkkuutta löytyy todella upeasti, joka ehkä kertoo vähän myös tuosta pakkaamattomasta äänestä, mutta se mikä tässä oli ehkä hienointa, eli ennen kaikkea se, että leffassa käytettiin myös taka ja katto-osastoa enemmän kuin hyvin ja oikeasti niin, että äänet olivat hyvin suunniteltu, ei vain lätkitty sinne tänne. Katossa oli muutaman kerran ihan uskomattoman hyvin tehtyjä ääniä kuten sadetta, ja sellaisia päällä tuntuvia juttuja, joita oikeasti pitäisikin olla, jos kuvassa jotain tapahtuu henkilön yläpuolella. Näistä oli pari aika makeaa esimerkkiä, mutta niitä on hankala paremmin kuvata, ne pitää kokea. Toinen juttu sitten kaikki laukaukset ja ammukset, jotka oli ihan huikean hyvin pannattuja oikeaan kohtaan.

Omalta osaltaan tähän varmasti on syynä myös Waveforming, joka siistii huonetta turhista seisovista aalloista erittäin hyvin. Se antaa tilaa juuri tälläisille hyvin tehdyille leffoille unohtamatta sitä, että leffassa on myös ihan jäätävän hyvä bassoraita ja leffa sekä menee alas että tarkasti. Hieman piti laittaa leffan alussa lisää volyymiä, mutta kun äänet oli muutaman desibelin kovemmalla kuin levyltä katsottuna, niin bassot tulivat kyllä todella upeasti. Tässä on taas hyvä esimerkki sellaisesta leffasta, jonka voi näyttää referenssinä ihan kokonaan, eikä hyviä kohtia tarvitse pahemmin etsiä etsimällä.

Äänien lisäksi kuva on muutenkin aika kivaa katsottavaa. Eli onhan tässä käsissä aika kiva audiovisuuaalinen näytös. Leffassa on paljon sellaisia juttuja jotka itseäni miellyttävät, on näitä erilaisia räjähdyksiä, aseita, laasereita ja muuta, jotka näyttävät vuoden 2024 leffoissa yleensä HDR:n vuoksi todella kivoilta. Sen lisäksi kun on kaikkea pientä futuurista älytekniikka, joka on vielä kaiken lisäksi suhteellisen uskottavaa, niin kyllä minä ainakin aina yleensä sytyn. Jännä juttu muuten, tuntuu että jokainen tälläinen uusi Scifi-tyyppinen leffa, joka Netflixiin nykyään tulee saa isoissa Facebook-ryhmissä aika saman tyyppisen ensiarvion, loistavat äänet, mutta surkea leffa. Tämä usein kyllä nykyään tarkoittaa, että itse tykkään.

Ja niin kyllä kävi tämänkin leffan kanssa, tykkäsin enemmän kuin uskoin tykkääväni. Jennifer Lopez tekee tällä hetkellä Netflixille hyvin erilaisia rooleja, mutta tuntuu, että onnistuu niissä järjestään erittäin hyvin. En tiedä miten rouvan laulajan ura tällä hetkellä sujuu, mutta mitään kiirettä ei kyllä näistä leffoista ole pois, sen verran hyvää ja uskottavaa työtä tekee myös näissä. Eikä tässä mutkaan yhtään sen enempää häpeä. Simu Liu on hieman pienemmässä roolissa vaikka isointa roolia Lopezin jälkeen kantaakin, mutta vetää kuitenkin todella hyvin. Streling K. Brown on vastaavasti isommassa roolissa läpi leffa ja on kyllä todella hyvä. Mainita pitää vielä hyvin pienestä roolista Mark Strong, joka omassa osassaan on kyllä ihan täydellinen. Leffa kokonaisuutena toimii erittäin hyvin, pieni pätkä leffan keskellä saa hieman keskittymisen herpaantumaan, mutta silti, tuo hidas dialogipätkä keskellä elokuvaa on ehkä kuitenkin tämän leffan parasta antia kokonaisuudessaan ja saa kyllä jopa ihan naurahtamaan. Muuten leffa etenee takuuvarman toiminnan merkeissä vääjämättä kohti loppua, joka sekin toimii hyvin, ja ennen kaikkea ihan tuo leffan loppu saa melkein jopa tipan silmäkulmaan, vaikka puhutaankin vain tekoälystä.

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button