Indiana Jones and Dial Of the Destiny UHD 4K

Yksi tämän vuoden suurimmista ja odotetuimmista elokuvista India Jones and Dial of the Destiny saapui vihdoin näin joulun alla myös levylle. Itsehän tämä levy tuli tietysti heti ostettua Future Movie Shopista ja tämä siis yksi niitä leffoja, joita kävin sieltä viime viikolla noutamassa. Leffa itsessään tuli nähtyä jo lehdistönäytöksessä kesällä Helsingissä, ja sen vuoksi oli aika hyvin tiedossa mitä tuleman pitää. Toisaalta leffassa oli paljon asioita, joita odotti toisaalta ei tämäkään leffa mikään vuoden odotetuin kuitenkaan etukäteen itselläni ollut.

Onhan tästä leffasta jo jonkin aikaa aikaa, siis siitä kun sen ensimmäisen kerran näin, mutta olishan se silti voinut vähän paremmin olla vielä mielessä, tai ainakin leffan alku. Jos nimittäin olisin muistanut kuinka vahdikkaasti tämä leffa lähti käyntiin, olisi ehdottomasti pitänyt Mareksoundissa nakata tämä levy pyörimään, eikä Equalizeria. Leffassa nimittäin alkaa tapahtumaan saman tien ja alusta lähtien myös äänet lähtevät hyvin käyntiin. Nyt kun leffan on nähnyt uudelleen, niin aika paljon asioita edellisestä kerrasta tulee mieleen, ja vaikka en nyt edellistä juttua olekaan lukenut. Ensimmäinen asia joka leffasta jää mieleen, on laukaukset, jotka tässä leffassa leffan luonteelle tyypillisesti tulevat aika verkkaiseen tahtiin, jolloin myös osumat kaiuttimiin ovat helpommin kuultavissa. Leffan äänet ovat aika tarkat ja selkeät, puheenkin kuulee hienosti.Jos Mission Impossiblesta jäi erityisesti mieleen tuulilasinpyyhkimet, tästä leffasta teatterista jäi erityisesti kotiin kuunneltavaksi luolakohtaus. Luolakohtaus oli erittäin hyvä, mutta ei kyllä ehkä sitten kuitenkaan ihan niin hieno kokemus kuin tuulilasinpyyhkimet.

Muuten leffa onkin sitten taattua Indiana Jonesia, tai sanotaanko näin, että hieman samalla tavalla kuin Equalizerissa, tässäkin leffasarjassa avattiin todella loistavalla leffalla, sen jälkeen suunta on ehkä ollut aavistuksen laskeva leffasta toiseen, nyt sitten muutaman vuoden tauon jälkeen leffa on nostettu tähän päivään, ja uusin leffa on pääosin loistava. Pääosin tässä tapauksessa tarkoitan ensimmäistä paria tuntia. En edelleenkään tajua tätä loppua ollenkaan, ja siitä lähtien kun astutaan lentokoneeseen, voisin jättää koko lopun katsomatta kokonaan. Voi olla, että se olen vain minä, joka ei ymmärrä, mutta tämä sairas aikamatkailu saisi kyllä jäädä aivan täysin tuonne Marvel-Maailmaan, ja jättää nämä maanläheiset leffat ihan suosiolla rauhaan, siitäkin huolimatta, että India Jonesitkin ovat aina pitäneet sisällään paljon yliluonnollista.

Indiana Jonesista puhuttaessa täytyy muuten tehdä toinenkin viittaus Mission Impossible leffaan, nimittäin jos Tom Cruise ei vanhene lainkaan, niin eipä tunnu paljon Harrison Fordkaan vanhentuvan. Miehen meno senkin kiihtyy, vaikka vuosia mittarissa onkin jo aika monta. Toki eihän herra varmaan tässä ihan joka kuvassa itse ole mukana, mutta siitä huolimatta roolihahmo ei ole mihinkään vanhentunut. Muuten sitten leffassa on myös nuorempaa kaartia, joista etenkin Phoebe Waller-Bridge on kyllä mahtava, erittäin uskottava mutta silti leffaan sopiva pilke silmäkulmassa koko leffan ajan. Mad Mickellesen on aika harvoin huonoja leffoja tehtyt, ja vaikka naama onkin jo aika tunnettu, ei kulunut, mutta tunnettu, niin hänkin pahiksen roolissa on oikein loistava.

Eli kun otetaan leffasta viimeinen vartti pois, tämä reilu pari tuntia on todella hyvää viihdettä ja mikä parasta, aivan varmasti sellainen leffa jonka voi katsoa vielä uudelleenkin. Leffa ei ole kovin vakava tai syvällinen, mutta sellainen todellakin hyvälle mielelle saava, samalla kun tietynlainen nostalgisuus nousee jatkuvasti pintaan. Vanhaa on kunnioitettu, mutta silti erittäin hienosti tähän päivään tuotu leffa. Äänet ovat loistavat läpi leffan ja senkin vuoksi loistavaa viihdettä. Tällä kertaa itselle tavallisella 4K-levyllä, Stealbookia en nyt tästä kaivannut, mutta aivan varmasti loistavaa täytettä hyllyyn!

Lähde: Leffafriikki.com