Open Range Bluray

Aika usein leffoista, joita tulee ostelua on suositukset tulleet joltain tyypiltä Youtubesta. Saattaa olla, että leffa on mainittu jossain podcastissa tai sitten leffa on ollut ihan jossain arvostelussa. Etenkin tälläisissä tapauksissa äänet on se juttu mitä metsästä. Toki siis katson usein leffojen arvosteluja muutenkin netistä ja sen perusteella tulee usein valittua katsottavaa, mutta silloin kyseessä useimmiten striimatuista leffoista. Sellaiset leffat, joita erityisesti sitten kehutaan äänien puolesta, menevät usein jos ei suoraan hankintaan, niin ainakin hankitalistalle odottamaan sopivaa hintaa. Useimmiten tällöin leffat myös osuvat, eli aika harvoin tulee ostettua leffaa, jossa on huonot äänet, vaikka sitä olisi monessa paikassa kehuttu. Aina kuitenkaan ei silti osu, tällä kertaa leffana Open Range.

Leffa tuli hankittua sen vuoksi, että eräs tyyppi nosti sen pariinkin kertaan eri podcasteissa esiin parhaana ampumakohtauksena koskaan. No, tästä asiasta en nyt kyllä tällä kertaa ole aivan samaa mieltä. Kyllähän tässä leffassa ampuiltiin ihan huolella vanhaan lännen malliin, mutta ei ne äänet tässä 5.1 leffassa nyt kyllä millään päässyt uudempien Atmos-leffojen svääreihin. Ampumiset olivat kivoja, eivät kuitenkaan mitenkään erityisen matalalta tulevia tai jykeviä. En myöskään millään voin sanoa, että ne laukaukset olisivat myöskään surroundeissa mitenkään erityisen hienosti nyt viuhahdelleet. Aika sellaista peruskauraa sanoisin tähän väliin.

Mutta, ei tämä nyt silti leffana taas vastaavasti ollut mikään pettymys. Eikä ne äänetkään siis, mutta ei niin hyvät kuin hehkutuksen perusteella odotin. Mutta leffana siis todella hyvä, eikä sikäli ihme, että pääosissa kuitenkin nuoret Kevin Kostner, Robert Duval ja Diago Luna. Leffa on siis vuodelta 20o3, eli tästäkin eeppoksesta jo sellaiset kaksikymmentä vuotta aikaa. Juoni itsessään on aika simppeli, eikä tuo Open Rangekaan nyt leffasta niin hirveästi kerro, vaikka siitä toki kyse. Jotenkin hyvin tälläinen perinteinen kukkotappeluleffa, jotenkin voisin uskoa tuolle aikakaudelle hyvin ominainen ja todellinen. Leffassa kuitenkin tarina kulkee koko ajan hyvin eteenpäin ja lopputaisteluillekin annetaan kunnolla aikaa kehittyä ja päättyä.

Mutta nyt se leffa menee hyllyt jatkoksi ja eteenpäin. Viikon aikana Trinnov sai uuden päivityksen ja sen parissa loppuviikko onkin sitten taas mennyt sujuvasti. Olen myös taas koittanut opiskella uutta, eli kun aikaisemmin Trinnovissa subbarit oli kalibroituna yksi kerrallaan, niin nyt opettelin ne kalibroimaan ”yhdeksi”. Näinhän se siis yleensä on tarkoitus tehdä, mutta ilmeisesti Trinnov ei tätä kuitenkaan aivan itsenäisesti osaa. No, nytkin tuli käytettyä kyllä automatiikka aika paljon avuksi, mutta jonain päivänä tuokin tulee varmasti vielä tehtyä manuaalisesti. En vaan oikein tiedä onko sille tarvetta, jos kerran käyrä on nytkin jo viimeisen päälle suora, mitä lisäarvoa siitä sitten tulisi. Kaiuttimien suhinaan on edelleen myös koitettu löytää yhtä sun toista ratkaisu, tuloksetta. Nyt olisi kuitenkin tulossa DB25->XLR tyyppiset balansoidut johdot, jolla ainakin Rotelit pitäisi saada hyvin haltuun. Saapä nähdä auttaako se asiaa vai ei. Muuten ei kyllä mikään johto tai maadoitus ole asiaa korjannut. Pieni vika joka ei varsinaisesti haittaa katselua, mutta kuitenkin kiva saada jossain välissä kuntoon.

Toinen juttu jonka parissa aloin askarrella eilen oli kuvan hieman uudenlainen ohjaaminen. Päätin nimittäin ohjata kaiken materiaalin sitten kuitenkin Vertexin kautta. Eli nyt Apple TV, Shield, Panasonic ja HTPC signaali menee suoraan Vertexiin, siitä äänet omaa johtoa Trinnovin yhteen HDMI porttiin ja kuva HTPC:lle MadVR käsittelyyn. Tähän kokeiluun muutama syy. Ensinnäkin Trinnovissa on ollut sellainen haaste, että kun se pitää laittaa trikkerillä päälle ja sen jälkeen käynnistys kestää jonkin aikaa (Trinnov on siis tietokonepohjainen), niin Harmony ei ole oikein saanut oikeaa kanavaa koskaan päälle. Joo, sen kyllä olisi saanut säätämällä viiveet kohdilleen, mutta nyt kanavan vaihto tapahtuu Vertexin kautta ja se on tuntunut toimivan kyllä ihan hyvin. Okei, onhan tässä toki edelleen toiveissa myös kuvanlaadun parantaminen edelleen, mutta niiden säätämistä pitäisi opetella paljon paljon lisää.
Nyt kuitenkin tämä postauksen hyvää ja rauhallista joulua kaikille!
Lähde: Leffafriikki.com