Blogit

Vaarallinen suhde (1987)

Fatal Attraction (Yhdysvallat)
Ohjaus: Adrian Lyne
Pääosissa: Michael Douglas, Glenn Close, Anne Archer
Kesto: 114 min.
Ikäraja: K16

Minulla on meneillään jonkinlainen 1980- ja 1990-lukujen taitteen elokuvafiilistelykausi. Tai jos ollaan ihan rehellisiä, niin kyseessä saattaa olla krooninen mieltymys tähän aikakauteen, jolloin ensi kertaa altistuin laajemmin erilaisille kulttuurikokemuksille.

Fatal Attraction (1987) eli Vaarallinen suhde. Kuvassa Special Collector’s Edition DVD-julkaisu, jossa mukana mm. tarinaa elokuvan teosta ja alun perin elokuvassa ollut erilainen loppu.

Adrian Lynen ohjaama ja James Deardenin käsikirjoitukseen perustuva Vaarallinen suhde on kiinteä osa tätä aikakautta. Eroottiseksi trilleriksi luonnehdittu elokuva oli yllätyshitti vuonna 1987 ja aiheutti aiheensa ja rohkean käsittelytapansa takia paljon keskustelua. Oscar-ehdokkuuksiakin tuli viisi, mutta ei yhtään voittoa.

Elokuva kertoo newyorkilaisesta perheellisestä lakimiehestä, Dan Gallagherista (Michael Douglas), jolla on viikonlopun kestävä avioliiton ulkopuolinen suhde kustannustoimittaja Alex Forrestin (Glenn Close) kanssa. Alex ei suostu jättämään asiaa yhden illan suhteeksi, vaan pyrkii saamaan miehen kokonaan itselleen – keinolla millä hyvänsä.

Olen nähnyt elokuvan ensi kertaa 1990-luvulla ja hankkinut dvd-julkaisun ehkä 15 vuotta sitten. Katsoin elokuvan taas uudelleen ja onhan se edelleen varsin hyytävä.

On vaikea kuvata elokuvan jännityksen rakentamista ilman, että paljastaa juonta turhan tarkasti. Elokuvan ahdistavuus rakentuu sen varaan, että Glenn Closen esittämä Alex pyrkii ottamaan Dan Gallagherin elämän hyppysiinsä. Hän vaatii kumppaniltaan huomiota, ja katsoja pystyy ainakin aluksi ymmärtämään miksi. Asetelmat kuitenkin muuttuvat, kun tarina etenee.

”I’m not gonna be ignored!”

– Alex Forrest

Alex on varsin monimutkainen ja mielenkiintoinen hahmo, jota ei pitäisi pelkistää vinksahtaneeksi psykopaatiksi, joka tekee mitä tahansa saavuttaakseen tavoitteensa. Hänellä on selkeästi taustalla jokin vakava trauma, joka on tehnyt hänestä haavoittuvan ja arvaamattoman. Tätä taustaa ei elokuvassa kuitenkaan avata sen tarkemmin.

Elokuvassa oli alun perin erilainen loppu, joka olisi jättänyt katsojan pohtimaan Puccinin Madama Butterfly (1904) -oopperasta pitävän Alexin taustoja tarkemmin. Testinäytöksistä saadun palautteen perusteella päädyttiin kuitenkin loppuratkaisuun, joka korostaa hahmon psykopaattista luonnetta.

Toisen lähestymisen tähän samaan teemaan tarjoaa Vaarallinen suhde -elokuvaan perustuva uusi kahdeksanosainen Fatal Attraction -sarja (2023), josta olen nähnyt ensimmäiset viisi osaa. Sarjassa on mukana myös alkuperäisen elokuvan käsikirjoittaja, mutta lopputulos jää kauas elokuvan intensiteetistä.

Sen sijaan ohjaaja Adrian Lynen viimeisimmässä leffassa – Syvissä vesissä (2022) – on varsin samanlainen ahdistava tunnelma kuin Vaarallisessa suhteessa.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

The post Vaarallinen suhde (1987) first appeared on Eilen elokuvissa.

Eilen elokuvissa

Eilen elokuvissa on vuodesta 2005 saakka toiminut blogi, jossa kirjoitan viimeksi näkemistäni elokuvista. Olen rehellinen elokuvanharrastaja, jolle kirjoittaminen avaa uuden oven seitsemänteen taiteeseen. - Henrik

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button