Blogit

Black Panther – Wakanda Forever

Noniin, nyt aletaan oikeasti lähestyä pikku hiljaa sitä hetkeä, että voi oikeasti taas vaan mennä leffaahuoneeseen, painaa nappia ja alkaa ihan vaan nauttia leffoista. Viimeinen viikko on vielä painettu siinä määrin hommia, että HTPC:n kanssa on lähetelty jäähdyttimiä edes takaisin, ja vihdoinkin nyt ollaan saatu toimiva ja koteloon mahtuva kokoonpano kasaan. Suurin ongelma nyt siis on ollut saada riittävän laadukas ja kooltaan sopiva jäähdytin tuolle aika tehokkaalle Ryzen 7 5800x3d prossulle. Ensin Datatronic myi sellaisen, joka ei tehojen puolesta siihen sopinut, eikä paketissa tullut edes sopivia asennusosia, sen jälkeen tilasin toisen Jimmssiltä, joka sitten vastaavasti oli todella iso ja laadukas, mutta sen jälkeen optinen asema taas ei enää mahtunut sinään. Sitten tilattiin vielä neljäs jäähy tähän projektiin ja se sitten viimein oli sopivan kokoinen (tiukille meni senkin kanssa) että riittävän tehokas.

No mutta nyt se on sitten vihdoin raudan osalta kasassa, ja edessä enää vain se aivan loputon suo ja testailu asetusten kanssa. Asetuksia on kohtuullisen paljon, eikä mikään oikein ole itsestään selvyys vaan niitä pitää vaan kokeilla ja opetella. Joka tapauksessa ollaan nyt siinä pisteessä, että käytännössä kaiken materiaan voi syöttää tuon HTPC:n kautta ja sitä kautta siis kaiken ruudulle tulevan kuvan voi käsitellä MadVR:n läpi. Aika siistiä sanoisinko, vaikka mitään ihan wow fiilistä ei vielä laitteesta olekaan tullut. Yksi asia joka myös vaatii vielä hieman säätöä on äänet, Arcam pystyy vain 200ms viiveeseen, joka on juuri ja juuri riittävä, sillä kun ääni menee lähteestä suoraan prosessoriin ja kuva kiertää prosessoinnin kautta, tulee kuva ruudulle hieman viiveellä ja siksi ääni pitää säätää vielä kohdilleen. Nyt äänet ovat ihan ok, mutta en tiedä saisiko vielä paremmaksi kun säätövara on käytetty. Ei kuitenkaan mitään mihin kukaan asiasta tietämätön voisi puuttua, itse tietysti kun asian tietää niin osaa katsoa aika tarkasti.

Ensi testailuun sitten ei tarvinnut tällä kertaa kovinkaan kauaa etsiä materiaalia, sillä Disney Plussaan oli ilokseni saapunut uusi Black Panther Wakanda Forever leffa. Pitkään piti miettiä että olenko tuon nyt leffassa nähnyt vai en, mutta enpä sitten ollut. Nyt siis itselle ensi esitys ja samalla hieman MadVR säätelyä. Alkuun tuntui, että koko ruutu oli todella samea ja paljon erilaisia asetuksia tuli kokeiltua. Itse asiassa vasta leffan loputtua tajusin yhden pienen virheen asetuksissa, jonka jälkeen ruutu vasta alkoi näyttämään hyvältä. Eli lähes koko leffa tuli katsoa aika huonolla laadulla, mutta sellaista se on, koko ajan opitaan. Sinällään ihan hienojakin hetkiä kyllä tuli koettua. On ollut todella tuskaista nyt kun uusitun huoneen scriini on ollut scope-muotoa, niin uusissa leffoissa jossa on ollut Imax pätkiä. ruutu on pitänyt ensin zoomata todella isoksi, jotta koko ruudun saa näkymään, ja sen jälkeen Imax kohdissa kuva on mennyt ruudulta pahasti yli ja ali. Tuohon ei oikein ole ollut mitään ratkaisua, mutta nyt sekin asia toimi jo todella hyvin, eli nyt kuva on täysin leveää, mutta Imax kuvat mahtuu ruudulle. Tuosta kiitos nyt kyllä kuuluu enemmänkin tuolle loistavalle Anaformiselle linssille kuin MadVR:lle, mutta kun MadVR:ään löytyy vielä asetus, joka pitää kuvan koko ajan myös saman korkuisena, on lopputulos loistava! Joka tapauksessa jo nyt ollaan todella todella pitkällä ja tuo linssi oli kyllä todellinen löytö.

Kuten nyt jo kaikille on varmasti selvää, leffa itsessään jäi nyt hieman testailujen alle, mutta siitäkin huolimatta itse leffastakin jäi todella hyvä maku. Tykkäsin, tykkäsin itseasiassa jopa yllättävän paljon. Ensimmäinen osa taitaa olla itse asiassa ensimmäinen leffa joka tuli katsottua kun aikoinaan hankin tuon Panasonicin, ja siihen nähden ekan leffan tapahtumatkaan eivät ihan kovin tuoreessa muistissa olleet. Siltikin leffa vaikutti tuoreelta, mutta hyvältä jatkolta. Harmi, että Bosemania ei leffaan enää ollut käytettävissä, mutta upea kunnioitus miehen uralle ja myös kunnioitettavasti tehty jatko osa tästä oli saatu. Letitia Wright oli leffassa todella vakuuttava ja kantoi rooliaan ja leffaa todella vakuuttavasti alusta loppuun. Äänien osalta ei ihan hirveästi nyt jäänyt kerrottavaa, kiva, mutta keskittyminen nyt enemmän kuvassa kuin äänissä. Ehkä tämän voisi katsoa vielä joku päivä levyltä uudelleenkin, etenkin kun lähes kolme tuntia meni kuin siivillä.

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button