100 Streets

Aina välillä käy niin, että löytää jonkin hyvän vanhan leffan jostain ja se vaikuttaa todella hyvältä ja mielenkiintoiselta, Sitten leffaa alkaa katsomaan ja leffa on edelleen erittäin hyvä ja kiinnostava. Siitäkin huolimatta vielä tässäkään vaiheessa ei leffasta muista niin paljon, että heräisi aito ajatus siitä, että tämä on ehkä tullut nähtyä ennenkin. 100 Streets oli Itunesissa euron korissa ja sieltä nappasin sen katseluun. Idris Elban tähdittämä leffa herätti heti kiinnostuksen, mutta vasta aivan leffan loppuvaiheilla alkoi muistua mieleen mistä leffasta oli kyse, ja tosiaan se, että kyllähän tämä hyvä leffa on tullut ennenkin nähtyä.
Leffassa kulkee useampi tarina ja ihmiskohtalo rinta rinnan yhdistyen lopulta löyhästi yhteiseen loppuun. Leffan juoni on hyvin mielenkiintoista ja otteessaan pitävää, sisältäen kuitenkin jatkuvasti terävän punaisen langan. Idris Elba on vakuuttava, mutta ei missään tapauksessa leffan ainoa helmi. Koko näyttelijärivistö on valittu erittäin onnistuneesti ja leffa antaa uskottavan kuvan tapahtumista. On myös mielenkiintoista seurata kun hyvin erilaisista lähtökohdista syntyvät tarinat yhdistyvät hienosti yhdeksi elokuvaksi. Ehdottomasti leffa, joka kannattaa katsoa.

Viime viikolla leffahylly täyttyi myös muutamalla hyvin mielenkiintoisella lisäyksellä, kun alkuviikosta ensimmäisenä tuli kolmen leffan paketti jenkeistä. Tuosta oli Instagramin puolella myös Ugly Cookie kisa, josta oikein veikanneelle lähti paketillinen ilmaisia keksejä. Ja nuo leffathan siis olivat Uncharted, Morbius ja Jurassic Parkin viimeisin versio. Ei varmaan tarvitse näitä hankintoja sen enempää perustella. Keskellä viikkoa tuli hyllyyn vielä muutama lisäys, tällä kertaa hyvin laadukasta musiikkia. Eric Clapton, Mumfords and Sons, sekä Hanz Zimmerin toinen Dolby Atmos tallenne, ei siis Live in Prague vaan The World of Hans Zimmer Symphonic Celebration. Ja nopean ensikuuntelun perustella näistä muuten riittää iloa vielä pitkäksi aikaa.

Tulipa muuten viime viikolla sovittua vielä yksi uusi yhteistyökuviokin, eli jatkossa leffoja tulee varmasti tilailtua myös uudesta verkkokaupasta www. suomikassu.fi. Käypä säkin katsomassa mitä löytyy, on nimittäin aika hyvät alennusmyynnit juuri menossa ja koodilla LEFFAFRIIKKI saat vielä viiden euron lisäalennuksen yli 60 euron tilauksesta. 4k valikoima on vielä hieman kapeahko, mutta tulee varmasti jatkossa kasvamaan, ja kun hinnat tuntuvat olevan varsin kohdillaan, niin odottelen innolla mitä kaikkea tämä tuo tullessaan. Ainiin, ja sivuilta muuten löytyy aikamoinen määrä kaikkea muutakin tietoa kuin vain ostettavaa.
Lähde: Leffafriikki.com