THE INNOCENTS

De uskyldige

Armotonta menoa – hoivatyön lauluja on tumman huumorin sävyttämä dokumentaarinen lauluelokuva suomalaisen vanhusten hoivan tilasta, hoivatyön tekijöistä ja kokijoista hoivan markkinoilla. Dokumentaaristen episodien ja laulujen kautta elokuva kertoo kriisiytyneen vanhushoivan arjesta.

Elokuvan keskeinen tarinahahmo on lähihoitaja Tiina. Hän oli ensimmäisiä hoitajia, joka toi esiin ongelmia ympärivuorokautisessa hoivassa, joutuen yksityisen yrityksen ja kaupunkinsa mustalle listalle. Kaavin kunnan eläkeläiset joutuvat seuraamaan sivusta kunnassaan tapahtuvaa hoivayksikön ulkoistusta. He ovat aktiivisia ja tuntevat asiansa, mutta demokraattinen päätöksenteko on karannut kuntalaisten ulottumattomiin. Kestävyysvajeen yhtälöä ratkotaan myös digiloikkaa tekemällä: robotti kohtaa vanhuksia hoivakodissa, hoitajat työskentelevät etähoivakeskuksessa.

Tehokkuuden, voitontavoittelun ja säästöjen ristipaineessa hoivatyön eetos on rapautunut. Ikäihmisistä puhutaan vain taloudellisen kasvun jarruna ja työtä tekevien taakkana. Elokuva muistuttaa siitä, mistä työmarkkinoille hyödyttömien ihmisten hoivassa on kyse: jakamattomasta ihmisarvosta. Laulujen kautta elokuva luo katseen hoivan kaupallistamisen ja hoivan eetoksen väliseen yhteensovittamattomuuteen. Siitä mistä ei voi puhua, on laulettava. Katso traileri tästä.

Ohjaajan sana 

Miten on mahdollista, että vauraassa hyvinvointivaltiossa on kaltoin kohdeltuja, aliravittuja ja heitteille jätettyjä vanhuksia hoivayksiköissä ja kodeissaan? Onko suhteemme hyvinvointivaltioon muuttunut näin perustavanlaatuisesti? Ja onko kansalaisilta kysytty, kannatammeko veronmaksajina hoivapalveluiden ulkoistamista yksityisille hoivajäteille vai haluaisimmeko käyttää verorahoja toisin?

Näennäisen neutraalilla talouden kielellä syrjitään ja leimataan salakavalasti sukupolvia, jotka ovat rakentaneet alkuperäistä hyvinvointiyhteiskuntamme. Ikäihmisistä puhutaan ”kestävyysvajeena”, ”työikäisten taakkana”, ”vanhusvuorina” ja ”vääristyneinä väestöpyramideina”. Samalla hoivatyöntekijät juoksevat yhä järjettömämmässä tehostamisen oravanpyörässä.

Yksittäisten epäkohtien tai syyllisten nimeämistä enemmän halusin tehdä elokuvan keinoin näkyväksi korroosion kaltaisen ilmiön; jos hoivan arvoa mitataan vain rahassa, se mikä ihmisen hoitamisen ytimessä on, tuhoutuu.

Lauluelokuva on keino tehdä näkyväksi jotain, josta olisi muutoin mahdotonta puhua. Elokuvan käynnistämässä kampanjassa hoivatyöntekijät kirjoittivat sähköpostitse meille työstään ja suurin osa heistä kertoi, ettei uskaltaisi puhua kokemuksistaan kameran edessä. Elokuvan sydän löytyi, kun Anna-Mari Kähärä sävelsi, laulaen siirtolapuutarhamökissään yökaudet satoja demoraitoja, kirjeiden tekstejä kuoromusiikiksi. Hoivatyöntekijöiden kuoro todistaa laulaen tätä hoitajien ahdinkoa. Myös teknokraattien ja poliitikkojen talousmumina muuntui laulun sanoiksi: kiihdytinjarrut, elinvaihealijäämät ja kestävyysvajeet alkoivat soida musiikkina. Itä-suomalaiset jumppaavat ja sauvakävelevät eläkeläiset laulavat kuvissa, antaen tyhjälle talouskielelle kasvonsa: meistä te puhutte, kun puhutte kestävyysvajeesta.

Matkan varrella on löytynyt ihmisiä ja kohtaloita, joissa kokemukset hoivatyön merkityksestä ovat konkretisoituneet. Ongelmien esiin nostamisen ohessa oli myös tärkeää näyttää, missä hyvässä hoivassa on kysymys. Lähihoitaja Tiina tekee raskaita yövuoroja, mutta arvostaa työtään. Hänelle hoivakodin muistisairaat asukkaat eivät ole vain hoivan kohteita, vaan kokonaisia ihmisiä.

Me olemme kaikki osallisia hoivan arvon alennusmyyntiin. Näillä hulluilla päivillä olemme yhdessä hiljaisesti hyväksyneet sen, että elämän arvoa pitää ja voi mitata rahassa.

Kuopion junassa 22.2.2022
Susanna Helke, Armotonta menoa – hoivatyön lauluja -elokuvan ohjaaja.