Blogit

Jali ja Suklaatehdas

Se olisi uuden vuoden aatto ja lasten kanssa aikaa leffalle. Vuosi on ollut mitä on ollut, paljon muutoksia, paljon hyvää, paljon uuden oppimista. Vuosi henkilökohtaisesti joka tapauksessa on ollut erittäin hyvä, eikä sen puolesta ole valittamista. Koronan vuoksi muuten vuosi onkin sitten ollut mitä on, eikä sille valitettavasti tällä hetkellä loppua ole näkyvissä vielä alku vuonna 2022:kaan. Siitä huolimatta matka jatkuu ja eteenpäin mennään, tänään Jalin ja Suklaatehtaan merkeissä.

Vuonna 2005 valmistunut koko perheen elokuva oli nyt (?) ilmestynyt HBO Max palveluun, ja luulin leffaa hetken jopa ihan uudeksi, sillä se uusien perheleffojen listalla oli ensimmäisenä juuri ennen Space Jam kakkos osaa. Muksut olivat vähän sitä mieltä, että ovat leffan nähneet ennenkin, minulle leffa oli uusi. Leffa kuitenkin vaikutti mielenkiintoiselta ja koska muksut sen halusivat nähdä niinä sitä sitten toki lähdettiin katsomaan.

Jos monia uusia leffoja on vaivannut jonkinlainen ideoiden köyhyys ja toisto, niin tämä leffa oli taas vaihteeksi hyvinkin selkeä, juoneltaan hyvä päämäärä ja lopulta hyvinkin selkeä kokonaisuus alusta loppuu. Toki tämäkin leffa taas omasta mielestä kärsi aika paljon dubbauksesta, mutta näillä mennään. Äänien osalta ei leffassa muutenkaan ollut mitään kovinkaan ihmeellistä, mutta olisi hyvin voinutkin olla. Kokonaisuutena kuitenkin taas varsin kiva leffapäivä mitä parhaassa seurassa.

Tämän kirjoituksen myötä, hyvää uutta vuotta 2022 kaikille, blogi jatkuu myös ensi vuonna!

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button