Blogit

Killers of the Flower Moon Biorex Prime

Vuoden yksi varmasti odotetuimmista leffoista, tai ainakin aika monen mielestä. Itselleni jälleen yksi leffa, joka tuli aika puskista, mutta pitihän se sitten käydä itsekin katsomassa. Olin itse asiassa vielä leffateatterin ovella täysin tietämätön leffan pituudesta, olin vaan kuullut leffa pituudesta juttua, mutta se, että leffan kesto olikin sitten sellaiset kevyet kolme ja puolituntia sai melkein kääntymään jo ovelta ympäri. No, onneksi kello leffan alkaessa oli vasta puoli seiska ja laskeskelin, että eihän tässä nyt mihinkään kai kiire ole, niin päätin sitten antaa leffalle kuitenkin mahdollisuuden. Mutta kuvittelin siis, että kyseessä olisi sellainen normaali alta kolmituntinen, enemmänkin pitkästyttävä kuin pitkä elokuva.

No, leffa todellakin oli pitkä, pisimpiä leffoja jotain olen leffassa katsonut varmaan sitten Tuntemattoman Sotilaan. Se on sinällään ole Martin Scorseselle ihmeellistä sellaisia eepoksia vanhan herran leffat ovat viime aikoina olleet muutenkin. Toisaalta jotain kunnon perinteistä leffaa tässä vaihteeksi näiden Marvel ja DC eepposten lomaan onkin kaivannut. Ja perinteistä leffaa tässä kirjaimellisesti isolla kauhalla tarjoiltiinkin. Leffa kertoo tositarinaa vuosituhannen alun ulkuperäisintiaaneista ja siitä kuinka he rikastuivat nopeasti löydettyään mailtaan öljyä. Tai oikeastaan siis leffa alkaa tästä. Monestihan tälläinen aiheuttaa paljon kateutta ja sen jälkeen alkaa valtataistelu rikkauksista. Niin tavallaan tässäkin, mutta tässä leffassa se ei tapahtunut aivan niin suoraviivaisesti, vaan pikku hiljaa hivuttamalla ja petollista suunnitelmaa askel askeleelta toteuttaen.

Leffan vauhti on todella verkkainen, mutta en ole ehkä koskaan viihtynyt näin hyvin kolmen tunnin leffassa. Ei ollut pienintäkään kiirettä, ei leffalla, eikä minulla. Jotenkin sellainen hyvin leppoinen fiilis koko leffan ajan. Onneksi en ollut edes juonut hirveästi ennen leffaa, tästä olisi muuten saattanut tulla aika mielenkiintoinen leffa. Se toisaalta sitten että leffassa ei ollut kiire, antoi mahdollisuuden oikeasti rakentaa ja tutustuttaa henkilöihin. Leonardo DiCaprio veti tässä varmasti yhden uransa parhaista rooleista ja oli todella todella hyvä. Sitten kun parina oli vielä lisäksi Robert DeNiro, niin kaikki on valmista hyvään leffaan. Robert DeNiro on hieman samaa kaliberia kuin Jack Nicholson, eipä taida herra olla koskaan kovinkaan epäonnistunutta roolia vetänyt vaikka jollain tapaa oma tyyli ja karisma on sen verran kova, että sama olemus sopii rooliin kuin rooliin kuitenkaan kuluttamatta naamaa puhki. Kaikkien yllätykseksi kaksikko DiCaprio-DeNiro ei kuitenkaan taida ehkä ollakaan leffan kaksi kovinta nimeä, nimittäin suurimman roolin tässä leffassa ottaa varmasti Lily Gladstone.

Gladstonelle moni on jo sovittanut varmaan Oscar-viittaa, eikä se nyt lopulta ole kovinkaan kauaa haettua. Onhan tuo roolisuoritus todella kovaa luokkaa, ujosta nuoresta naisesta pitää kolmessa tunnissa kasvattaa ensin kuollut ja sen jälkeen nousta kuolleista vahvaksi itsenäiseksi naiseksi. Gladstonen rooli on todella monipuolinen, vaativa ja raastava, mutta paremmin sitä kaikkea ei olisi voinut yleisölle tarjoilla. Ja onhan tässä leffassa siis muutenkin puvustukseen, lavastukseen ja roolituksiin satsattu taas ihan kiitettävän paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, mitään ei varmasti ole jätetty sattuman varaan. Kysymykseen olisiko tämä sitten voinut puristaa pienempään kestoon, olisi ehkä voinut, mutta ei minun mielestä kyllä tällä kertaa mitään tarvetta. Niin, ja kaiken lisäksi vielä tuo loppu on on todella tyylikäs ja nopeaan tempoonsa vielä leffalle kuin naula arkkuun.

Leffa on mestarin mestarillinen näytös, mutta minun papereissani ei kyllä vuoden parhaaksi leffaksi nouse millään. Hyviä leffoja on tullut jo monia nähtyä tänä vuonna enkä niitä ala edes yrittää laittaa tässä järjestykseen. Mutta jos kysymys kuuluu, että onko tässä ehdottomasti vuoden kovin leffa, niin ei ole, yksi niistä ehdottomasti kuitenkin. Moni on muunmuassa verrannut tätä jostain syystä Oppeheimeriin, kaksi hyvin erinäköistä leffaa, mutta molemmissa itse yksi yhteinen nimittäjä, kumpaakaan ei varmasti tarvitse julkaisupäivänä kolmenkympin hintaa ostaa itselle. Tässä leffassa äänten osuus vielä pienempi kuin Oppenheimerissa, mutta kumpikin leffa hieman sellaisia, että voisin koska vaan istua jonkun seuraan katsomaan uudelleen, mutta mitään paloa kumpaakaan ei yksin ole välittömästi katsoa. Tämäkin ehkä vähän kertoo itselle sitä, että kumpikaan leffa ei ehkä ole itselle se vuoden suurin.

Kiva kuitenkin, että leffassa oli paljon taaskin porukkaa, ihmiset alkavat selkeästi taas löytää tietänsä leffoihin, ja mikä sitä on löytäessä kun mielenkiintoista katsottavaa tuntuu nyt tulevan jatkuvasti. Ihmisten ajankäyttö on nykypäivänä todella kortilla ja se, että näin moni ihminen löytää tiensä sunnuntai-iltana kolmen ja puolen tunnin leffaan kertoo kyllä jostain. Eli hieno leffa, ja hieno leffailta.

Viikonloppuna tuli myös tehtyä pientä säätöä omaan huoneeseen, tai paremminkin ehkä vain räkkiin. Asensin alunperin tuon pienen 7 tuuman näytön tuohon räkkiin pystypäin, mutta ei se nyt vaan oikein tuntunut millään toimivan, joten pitihän se sitten vaihtaa vakaan. Se taas tarkoitti, että näytölle piti tehdä uusi teline, joten pientä puuhastelua taas päivään. Ihan kiva siitäkin lopulta pienellä vaivalla tuli, eli ihan hyvä pieni muutos.

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button