Blogit

Joulubileet (1996)

Missä elokuvassa Rare Exportsin päänäyttelijät yrittävät järjestää joulua “Varekselle” 7kk myöhässä, Lohtander saarnaa vessanpöntön kautta kerrostalon väelle, Salkkareiden Ullaa pannaan menemään vähän väliä ja M.A. Numminen tekee cameon. Saunominen tapahtuu komerossa vohveliraudan avulla. Se on tietenkin Jari Halosen kulttisuosiota nauttiva Joulubileet, vuodelta 1996. Olen ollut pitkään Halosen elokuvien fani ja varsinkin Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma iskee kovaa. Tokihan miehen elokuvat eivät sovellu kaikelle kansalle ja varsinkin kun Jumalan Teatterin tapaus on vieläkin ihmisten mielissä. Silti hänen kapinahenkisessä ja rajoja rikkovassa tyylissään on jotain kovin kiehtovaa. Siksi kruunasin vuoden 2021 Joulupäivän katsomalla tämän elokuvan viimeisenä, ennen vuorokauden vaihtumista.

Joulubileet (1996)

Elokuva perustuu tositarinaan (jota on vaikea uskoa). Jorma Tommilan esittämä rikollinen  järjestää Joulubileet, juuri vankilasta päässeelle veljelleen. Mike-veli (Antti Reini) on ainut joka on koplasta joutunut vankilaan ja siksi mm. missannut joulun. Oiva Lohtander, eli Hämäläinen kutsutaan esittämään Joulupukkia ja hämärä Rauno Juvonen tuo paikalle sian. Tilannetta vahtii naapurin omituinen kyylä, jota esittää Halonen itse.

Elokuvan alkupuoliskolla yritetään sikaa paistaa elävältä uunissa. Tämä voi olla monelle katsojalle liikaa, vaikka harmeilta säilytäänkin ja sika paljastuu voittajaksi. Jumalan Teatterin ulostekekkereistä on jäänyt myös tähän elokuvaan hieman vaikutteita ja näemmekin sian virtsaavan ja ulostavan juhla-aterian päälle.

Vessa-aiheiset jutut jatkuvat muutenkin pitkin elokuvaa. Vessan kautta on nimittäin hyvä kommunikoida naapureille. Ja joululahjaksi tarkoitetun pornoelokuvan katselu päätyy joukkotumputukseen.  

Suosikkihahmokseni tässä päätyy Rauno Juvosen (Rare Exports) esittämä rikollinen, jonka nykiminen ja naaman vääntely on huikeaa katsottavaa. Mies on niin ahdistuneen oloinen, että sitä on hypnoottista seurata.

Normaalisti Jorma Tommila vetäisi näissä elokuvissa tällaisen roolin. Tommila ei ole tällä kertaa ahdistuneen koviksen roolissa, vaan isot silmälasit omistavan pelkurin joka ei uskalla sanoa veljelleen totuutta. Tommila on yksi suosikkinäyttelijöistäni.  Myös Halonen on itse todella huikea kyylänaapurina. Miehen energia tuo mieleen hänen roolinsa ekassa Vares-elokuvassa Miesmanina. Ulkoisesta habituksesta tulee mieleen Groucho Marx. Mukana on myös Sari Havas ottamassa turpaan.

Visuaalisesti elokuvan epätodellisesta rähjäisestä maailmasta tulee mieleen jokin ranskalainen taide-elokuva.  Tapahtumat tapahtuvat kerrostalossa, jonka likaisissa putkistoissa kamera kiertää kerroksesta toiseen palajstaen mitä kummallisempia asukkaita. 

Elokuva sai kaksi Jussi-palkintoa: paras miespääosa: Jorma Tommila ja paras miessivuosa: Oiva Lohtander. Se sai myös tunnustusta valtion laatutuen muodossa.

Suositellaan, jos et ole tätä vielä nähnyt ja haluat laajentaa elokuvamaailmaasi äärimmilleen. Itse pidin tästä paljon. Varoituksen sana: Sisältää melko häiriintynyttä kamaa ja M.A.Nummisen.

– Kai Kumpulainen 26.12.2021

Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä

 

Kaitsun Leffablogi

Pitkän linjan elokuvaharrastaja arvostelee katsomiaan elokuvia ja samalla kertoo aina vähän jotain itsestään ja suhteestaan elokuvaan. - Kai Kumpulainen

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button