Blogit

The Saint – Pyhimys (1997)

Vuoden 1997 “The Saint – Pyhymis”-elokuva yritti vähän samaa, kuin vuotta aiemmin ilmestynyt Mission Impossible-elokuva, eli otetaan vanha “vakooja”-televisiosarja ja modernisoidaan se hittielokuvaksi 90-luvulle, laittaen keulakuvaksi aikansa könsikäs, eli M:I:ssä Tomppa ja tässä tapauksessa Val Kilmer. The Saint ei saanut kriitikoilta kiitosta, mutta Vaarallisen tehtävän voittokulku jatkui tähän päivään. Mutta oliko Pyhimys-elokuva niin huono. Itse katsoin lapsena mustavalkoista Pyhimys-sarjaa, mutta muistikuvat ovat siitä niin hatarat, että en pysty sitä vertaamaan tähän elokuvaan, joten katselin tämän ihan omana teoksenaan. Viime kerrasta olikin jo vierähtänyt parikymmentä vuotta.

The Saint – Pyhimys (1997)

Simon Templar (Kilmer) on herrasmiesvaras, joka vaihtaa identiteettiän joka käänteessä. Hahmojen nimet hän lainaa katolilaisilta pyhimyksiltä. Hän saa keikan varastaa  Tri. Emma Russellin (Sue) luoman kylmäfuusiokaavan venäläisellä öljypohatalle Ivan Tretiakille (Rade Šerbedžija) ja samalla hankkia eläkerahat, mutta matkaan tulee mutkia kun Templar ihastuu viehättävään tohtoriin.

The Saint on yllättävän romanttispainotteinen vakoojaelokuva, jossa Kilmerin ja Shuen suhdetta kasvatetaan pitkään. Itse toiminta kohtauksia onkin yllättävän vähän, eivätkä ne ole mitään erityisen huimia, kuin vertaa vaikka saman ajan Bond ja Mission Impossible-leffoihin. Silti meno on melko viihdyttävää kokoajan. Ikimuistoisin kohtaus itselleni oli jäätävässä vedessä sukeltelu, ja sitä odotin jälleen näkeväni. Leffan pääteemana onkin veijarimaiset huijaukset.

Kilmer vaihtaa identiteettiä pitkin elokuvaa mitä juustoisempiin hahmoihin. Oikeassa elämässä nuo peruukit ja hassut feikkiaksentit eivät huijaisi ketään, ja ne aiheuttavatkin pientä myötähäpeää pitkin leffaa. En tiedä onko tarkoitus ollut tehdä hahmoista koomisia alunperinkin, mutta muuten vakavahenkistä, vaikkakin romanttisen höpsöä leffaa ne jotenkin häiritsevät.

Elisabeth Sue on erittäin hurmaava Tri. Emma Russellina ja kantaakin leffaa harteillaan. 

Elokuvan on ohjannut Phillip Noyce (Näkymätön vihollinen, Isku Kolumbiaan) ja elokuvassa on selkeä 90-luvun vakoojaelokuvien leima. Juuri tämänoloisia leffoja tuli markkinoille 90-luvun lopulla.

Samoin Soundtrack elokuvassa on hyvin 90-luikuinen kaikkine elektronisen musiikin yhtyeineen. Soundtrack sisältää mm. musiikkia yhtyeiltä Duran Duran and the Sneaker Pimps, Orbital, Moby, Fluke, Luscious Jackson, The Chemical Brothers, Underworld, Daft Punk, David Bowie, Dreadzone, Duncan Sheik. Saman ajan Shakaali-elokuvassa oli vähän vastaanvanlainen kattaus.

Elokuvassa nähtävästä Volvo  C70:stä tuli elokuvan myötä “Pyhimys-Volvo”. Elokuvan lopussa kuultava radioääni on alkuperäisen Pyhimyksen, eli Roger Mooren ääni. Simon Templar käyttää leffassa Nokian kommunikaattoria, joka oli uusinta teknologiaa tuohon aikaan. Hyvä Suomi.

Elokuva perustuu löyhästi Leslie Charterisin Pyhimys-romaanisarjaan. 

Elokuva on helposti läpi katsottava, varsinkin nostalgialasien kautta, mutta myös helposti unohdettava ja se ei tarjoa kuin pari muistettavampaa kohtausta. Kilmer on pyhimyksenä ihan ok, mutta hänen feikki-identiteetit ovat vähän juustoisen kömpelöitä. Leffa on ihan tasokas ysärivakooja-blockbusteri, mutta häviää monelle virkaveljelleen vertailussa, tarjoillessaan niukasti actionia ja jännitystä, muiden genrejen viedessä suurimman osan ajasta. Henkilökohtaisesti pidän tästä melko paljon, juuri sen nostalgia-arvojen ja Suen takia.

– Kai Kumpulainen 30.11.2021

Pyhimyksen käyttämä hi-tech vakooja-asu oli aika cool vieläkin.

Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä

 

Kaitsun Leffablogi

Pitkän linjan elokuvaharrastaja arvostelee katsomiaan elokuvia ja samalla kertoo aina vähän jotain itsestään ja suhteestaan elokuvaan. - Kai Kumpulainen

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button