Leffakestit
-
Podcastit
Pride Jakso 2022: Omien Narratiivien Haltuunotto
Heittelevästä aikataulusta huolimatta podcast on täällä taas! Tällä kertaa melkein ajankohtaisesti pride jakson kanssa. Käsiteltävissä elokuvissa on merkkiklassikoita, uutuuksia ja pienempiä teoksia. Aloitamme Queer New Wave merkkielokuvalla The Watermelon Woman vuodelta 1996. Sitten loikkaamme Hong Kongiin seuraamaan kahden transnaisen tarinaa Woman is a Woman (2018) elokuvassa. Viimeisenä aurinkoinen romanttinen komedia Fire Island (2022), joka leikkisästi vie Jane Austenin Ylpeys ja Ennakkoluulo tarinan homojen bilesaarelle.
Meten Desuconin luento
Barry
-
Podcastit
Our Flag Means Death & Barry: Maskuliinisuuden komediaa
Jaksojen epätasainen julkaisutahti jatkuu, mutta se ei bileitä pienennä. Varsinkaan tällä viikolla, kun aiheenamme ovat kaksi loistavaa komediaa. Aloitamme HBO:n uudella sarjalla Our Flag Means Deathillä, joka on vain ihanan leppoisa ja hilpeä tarina queer piraateista, joka kuitenkin onnistuu käsittelemään maskuliinisuuden monimuotoisuutta yllättävän laajasti. Jonka jälkeen puhumme myös HBO:n Barrysta, jonka kolmas tuotantokausi on juuri kesken. Barry kertoo palkkatappajasta, joka pelkää ettei hänestä ole kuin väkivaltaan, kunnes löytää uuden suunnan ryhtymällä näyttelijäksi. Barry on sysi synkkä, mutta samalla sysi hauska musta komedia, joka käsittelee myös maskuliinisuutta, mutta traagi
-
Podcastit
Kasvukipuja Coming Of Age -Elokuvissa
Podcast palaa pieneltä tauolta kasvukipujen kanssa. Puhumme coming of age -elokuvista, joiden päähenkilöinä on erilaisia ja eri tilanteissa olevia nuoria naisia. Aloitamme Pixarin uusimmalla elokuvalla Turning Redillä, joka on vain kovin ihana ja lämpöinen tarina tytöstä, jonka puberteetti ottaa uudenlaisen, muodon kun suvun keltainen panda herää hänessä. Toisena on afroamerikkalaisesta Leestä kertova tarina, jossa hän etsii paikkaansa tasapainoilessaan uskonnollisen perheen ja lesboutensa kanssa. Jakson animena toimii Wondering son sarja, joka on hidas katselma transnuoreten elämään tavallisella Japanilaisella yläasteella.
Alku höpinä shout outit:
DuckTales
Our -
Podcastit
Tanssielokuvia, Osa : 2 Tanssin Taikaa Ympäri Maailmaa
Palaamme tanssin pariin tai pelkän tämänkin jakson kuuntelu on sallittua, mutta ensimmäinen osa antaa mukavan pohjustuksen tanssin historiaan elokuvissa. Tällä kertaa kuitenkin harpaamme ensin Koreaan, kun puhumme 2018 vuoden Swing Kids steppitanssielokuvasta. Swing Kids sijoittuu keskelle Korean sotaa 50-luvulle, jossa Pohjoiskorealainen nuorimies innostuu steppauksesta vankileirillä, jonka myötä hän alkaa ystävystymään odottamattoman joukon kanssa. Toinen elokuva on vuoden 2018 Climax Gaspar Noéin karmiva tanssin lihallisuudella mässäilevä kauhu elokuva. Kolmantena on Om Shanti Om 2007 vuoden hittimusikaali Bollywoodista, joka on vain kovin menevä seikkailu, romanssi ja melodraama
-
Podcastit
Tanssielokuvia, Osa 1: Länsimaisen Musikaalielokuvan Kehitys
Podcastin 30 jakso juhlistaa pyöreitä ensimmäisellä kaksi osaisella podcastilla. Tässä ensimmäisessä käydään läpi tanssielokuvien ja musikaalien varhaista historiaa tuttuun tapaan kolmen esimerkin kautta. Puhumme Gold diggers of 1933, joka on höpsö romanttinenkomedia, jonka koreografiat ovat musikaalit mullistaneen Busby Berkleyn käsialaa. Tämän jälkeen käsittämättömän lahjakkailla tumma ihoisilla roolitettu Stormy Weather (1944), joka toimii kuin talent show, mutta jonka historia on kuitenkin varsin monimutkainen. Kolmantena on kuvan kaunis ja ajaton The Red Shoes (1948), jonka technicolor värit loistavat sen mielikuvituksellisessa maailmassa, joka pyrkii näyttäämään tunteita todellisuud
-
Podcastit
Kohtaamisia alienien kanssa
Tällä kertaa puhumme erilaisista kohtaamisista alienien kanssa. Aloitamme Attack the Blockilla (2011), jossa on perinteinen alien-hyökkäys, mutta sen kohdistuminen Etelä-Lontoolaiseen kerrostaloalueeseen antaa elokuvalle uniikin tunnelman. Seuraavana The Arrival(2016), joka on hidas ja rauhallinen katselmus kommunikaation vaikeuteen ja ihmisyyteen, kun alienit eivät hyökkää, vaan ainoastaan saapuvat maahan. Jakson animena on Parasyte: The Maxim (2014), joka on yhdistemä body horroria, toimintaa ja pohdintaa mikä tekee ihmisen, kun aliern parasiitti asettuu päähenkilön oikeaan käteen.
-
Podcastit
2021 Kokoonpano
Chucky TV sarja wiki
Yellow jackets wiki
Year in review video essee
08:05 Duo/Pariskunta
The Matrix Resurrections: Neo ja Trinity
Ranking of Kings: Bojji ja Kage
- Podcastit
Autokauhua
Lähdemme joululomalle tällä kertaa kauhutunnelmissa. 2021 Night visionissa esitettiin Julia Ducournaun uusin elokuva Titane, joka inspiroi meissä hyvin nichen kauhujakson. Titane sisältää suhteen auton kanssa, joka toimii katalyyttina tarinan käynnistykseen. Tarina onkin sekopäinen bodyhorror tarina, joka onnistuu kaikesta huiolimatta olemaan sydäntälämmittävä emotionaalisesti aidolta tuntuva tarina. Toisena elokuvana on John Carpentrin Christine (1983), joka kertoo nuoresta miehestä ja hänen toksisesta suhteestaan autoonsa, joka jakaa meissä kahdessa mielipiteitä.
- Podcastit
Pukudraamat Tarkastelussa
Tällä kertaa aiheenamme on pukudraamojen värikäs maailma. Pukudraamoista yleisesti tulee kenties mieleen Brittiläinen aatelisto ja Rooman puku loisto, mutta tälläkin kertaa käsittelemme aihetta vaihtoehtoisten elokuvien ja sarjojen kautta. Meillä on kolme eri esimerkkiä tuomassa eri näkökulmia. Ensimmäisenä Korealainen hitti elokuva King and the Clown, joka sijoittuu 1400-luvun lopun Koreaan ja kertoo tarinan hovinarreista ja kuninkaasta perinteistä teatteria hyväksi käyttäen. Toisena Aoi Bungaku animesarja, jossa on lyhyitä adaptaatioita Japanilaisista klassikokirjoista. (Itsemurha toistuu näissä tarinoissa niin usein, että varoitukset siitä.) Kolmantena on ohjaaja Wes Andersonin uusin v
- Podcastit
Mielen Maisemissa You & Evangelion
Tällä kertaa puhumme kahdesta sarjasta, joiden keskiössä on päähenkilö miesten mielen maisema. Netflix-sarja You kertoo ihastuksiinsa obsessoituvasta Joe Goldbergistä, joka taiteilee tiensä naisten sydämmiin manipuloinnin ja heidän stalkkauksen antamien tietojen avulla. Edes murha ei ole este, kun Joe muotoilee unelmien naisen juuri hänelle. Evangelio puolestaan on äärimmäisen merkittävä klasikkoanime, jonka tarinasta tehdyistä neljästä elokuvasta puhumme juhlistaaksemme viimeisen osan ulostuloa. Emme siis puhu tv-sarjasta kuin vertailukohteena vaan keskitymme elokuviin Evangelion 1.0, 2.0, 3.0 ja 3.0+1.01.
The green knight Podcastit
Malignant, His House ja Hereditary
On lokakuu, joka voi tarkoittaa vain yhtä asiaa KAUHUELOKUVIA! Puhumme kolmesta erityyppisestä kauhuelokuvasta vähän campimmästä uudesta slasheristä Malignantista (2021), sosiaalisesta kannanotosta, mutta myös henkilökohtaisesta tarinasta His house (2020) ja viiltävän henkilökohtaisesta ja häiriintyneestä psylologisesta kauhuelokuvasta Hereditary (2018.)
- Podcastit
Rakkautta ja Anarkiaa 2021
Puhumme 2021 Rakkautta ja Anarkiaa festivaalin tarjonnasta, jossa kävimme katsomassa viisi elokuvaa kumpikin kolme yhdessä ja kaksi erikseen. Elokuvina on Pig, Annette, Kajillionaire, P.S. Burn this letter please, Wolfwalkers, Zola ja Eyes of Tammy Faye. Käymme elokuvia läpi sarjatulella ja pidämme arvostelut tiiviinä.
- Podcastit
Syksyn Tunnelmaa
Palaamme kesälomalta suoraan syksyn keskelle tunnelmoimaan syksyä konseptina lämpimän viltin alla. Puhumme satukirjamaisesta animaatiosarjasta Over the garden wall, joka on tunnelmaltaan äärimmäisen lämpöinen sisältäen kuitenkin hievenen kauhuisen alavireen. Siitä siirrymme Little forestin (2018) lämpimien ruokien maailmaan Korean maaseudulle. Little forest on Japanilaiseen ruokamangaan perustuva korealainen elokuva-adaptaatio, joka tuntuu yhdistelmältä molempien maiden elokuva konventioita. Lopuksi lähdemme telttailemaan Yuru campin matkaan. Sarjassa ei tapahtu hirveästi, mutta tunnelma on korkealla, ruoka näyttää herkulliselle ja syysilma tuntuu ruudun läpi.
Man
- Podcastit
In Mood For Love, Promising Young Woman ja Demon Slayer
Kesän viimeisessä jaksossa puhumme In Mood For Lovesta Won Kar-wain mestariteoksesta vuodelta 2000, josta tuli juuri remasterointi. Toisena elokuvana on Promising Young Woman (2020), joka on mielipiteitä jakava musta komedia ja osittain kostotarina. Lopuksi puhumme massiivisesta anime hitistä Demon Slayerista, jonka jatko-osa Demon Slayer: Mugen Train sai elokuva levityksen suomessakin.
Suuren yleisön pride-sarjat
Tällä kertaa puhumme kahdesta suurelle yleisölle tehdystä queer-teoksesta. Love, Victor on Disney plussasta löytyvä nuoren homo miehen kasvutarina, joka on asteen maanläheisempi spin off-sarja vuoden 2018 Love, Simon elokuvasta. Ja Netflixin dystooppisesta Black Mirror sarjan San Junipero jaksosta, joka on oma yksittäinen tarinansa vinjetti-sarjassa. San Junipero on rantakaupunki Amerikassa 80-luvulla, jossa kaksi naista tapaa ja romanssi alkaa sykkimään, mutta kaikki ei ole siltä miltä vaikuttaa.
Loki wiki
Minari- Podcastit
Cruella ja Quiet Place
Elokuvateattereiden avautumisen myötä puhumme ajankohtaisista elokuvista. Aloitamme Cruellasta, siellä sun täällä ajelehtivasta Disneyn uusimmasta taustatarinasta pahalle klassikkohahmolle, joka osoittautuukin hyväksi. Ja Hiljaisen paikan toisen osan vihdoin saavuttua elokuviin puhumme kauhuelokuvasarjan ensimmäisestä, että toisesta osasta.
Yhdet vielä wiki
Video essee: The problem with Cruella's costumes
13:35 Aihe
14:20 Isä Podcastit
Myötähäpeää empatian syvässä päässä
Tässä jaksossa loikkaamme myötähäpeän karmivaan syleilyyn. Ensimmäinen elokuvamme tarjoilee tahatonta myötähäpeää. Me You Madness on entisen Yhdysvaltain valtionvarainministerin vaimon Louise Lintonin käsittämätön vanity-projekti, jossa pohditaan entä, jos Amerikan Psyko ei olisikaan satiiri, vaan tappaminen olisikin siistiä itse asissa. Elokuvana ja animenamme on tahallista myötähäpeää tarjoavat Eight Grade ja WataMote, jotka molemmat kertovat ujosta, sosiaalisesti ahdistuneesta teinitytöstä, mutta hieman eri tavalla. Eight Grade realistisesti ja hyvin empaattisesti ja WataMote komedia painotteisemmin.
- Podcastit
Tarinoita tuonpuoleisesta: After Life, Beetlejuice ja Death Parade
Tällä kertaa hyppäämme tuonpuoleiseen katsomaan kummituksia sekä paikkaa ennen reinkarnaatiota. Pohdimme kummituksen elämää Tim Burtonin klassikossa Beetlejuicessa (1988). Ihastelemme elokuvaa ja elämää Hirokazu Kore-edan runollisen After Lifen (1998) parissa ja lopuksi ihmettelemme erikoista kuoleman jälkeistä tuomiota käsittelevää Death Paradea (2015).
Venom 2
The green knight
Video essee: Video Essay- Podcastit
Shadow and Bone ja Wonder Egg Priority: Yhteiskunta läheltä ja kaukaa
Netflixiin saapui uusi nuorten fantasia draama Shadow and Bone, jonka maailman rakennus ja nuorten kirjallisuuteen liittyvät troopit herättivät keskusteltavaa. Jakson animessa on samoja aiheita hyvin eri näkökulmasta ja eri tavalla käsittelevä Wonder Egg Priority.
Video essee: The Evolution of YA: Young Adult Fiction, Explained (Feat. Lindsay Ellis) | It's Lit!
11:10 Aihe
16:19 Shadow and Bone wiki
- Podcastit
Glamouria, campiä ja draamaa heist ryöstöelokuvissa
Tällä kertaa hyppäämme mahdottoman monimutkaisten ryöstöjen maailmaan. Käymme heist-elokuvien aikajanaa läpi aloittaen 1955 vuoden Rififistä, joka aloitti heist-genren sellaisena kuin me sen tunnemme. Siitä hyppäämme pohtimaan 60-luvun camp-sarjoja ja niiden elokuva versioista, joita tehtiin vuosituhannen vaihteessa. Kaikkien näiden kulminaationa toimii Japanilainen camp draama Daughter of Lupin (2019). Ja elämää suurempien ryöstöjen ja hahmojen vastakohtana pohdimme lopuksi vielä tosi tarinaan perustuvaa draama dokumentti komediaa American Animalsia (2018).
Vampire diaries wiki
- 1
- 2
- Podcastit