Blogit

Pikku Siperia Netflix

Kun leffan kuvauksessa kerrotaan, että meteoriitti tippuu pienen suomalaisen kylän mailla auton sisään, voisi leffan jättää jo siltä istumalta katsomatta. Tällä kertaa leffalla on kuitenkin sen verran muuta meriittiä, että leffalle oli kuitenkin aivan pakko antaa mahdollisuus. Leffa nimittäin on ensimmäinen koskaan ensi-iltansa Netflixissä saanut kotimainen elokuva, jotain siinä siis täytyy olla hölmön idean lisäksi. Leffaa kuvataan komediaksi, joten kaikki ainekset katastroofille on olemassa.

Leffa on kuitenkin täytetty sellaisilla nimillä kuin Eero Ritala, Malla Malmivaara, Tommi Korpela ja Martti Suosalo, joten jotain hyvääkin tässä Dome Karukosken ohjaamassa leffassa on oltava. Ja onhan siinä. Eero Ritala on hyvä, Malla Malmivaara loistava. Tommi Korpela on hyvä, Martti Suosalo samoin, mutta silti tämän leffan parhaan roolin mielestäni vetää kyllä ehdottomasti norjalainen Rune Temte. Ja onhan tämä leffa maailmalla sitten katsojiakin löytänyt, vaikka arviot leffasta onkin aika jakautuneita. Leffan suurin ongelma ehkä on siinä, että se ei oikein löydä itseään, siinä on komediaa ja toimintaa, mutta kumpikaan ei kuitenkaan oikein alleviivaa itseään, en siis leffan katsottuakaan ole oikein varma mitä genreä leffa sitten lopulta on. Onneksi sentään kaikki kotimaisen komedian pahemmat sudenkuopat on vältetty, eikä edes meteoriitti osu tällä kertaa omaan nilkkaan.

Pitää itseassa antaa tuolle meteoriitille tällä kertaa kaikki kunnia. Se on leffassa koko ajan kaiken keskipisteenä, mutta ei millään tavalla epäuskottavalla tavalla, vaan enemmänkin todella uskottavana. Meteoriitti on juonen kannalta erittäin oleellinen ja on suorastaan upeaan miten se pidetään jatkuvasti kuvissa, ilman että se menettää missään vaiheessa uskottavuuttaan. Kuvaus leffassa on hienosti tehty muutenkin, joten leffaa on kyllä todella kiva katsoa, ihan alusta loppuun. Leffan äänet eivät tässä ole atmosta, vaan ihan perus 5.1 raidalla mentiin, äänien kuitenkin ollessa aika pienessä roolissa ylipäätään. Ihan ehdottomasti kuitenkin positiivisen puolelle pomppaava leffa, jolle toki toivoo valtavaa suosiota Netflixissä, joka toivottavasti johtaa siihen, että kotimaisia leffoja saadaan ympäri maailmaan lisää ihmeteltäväksi. Suomessa kyllä osataan, mutta rahaa ja huomiota tarvitaan paljon lisää, jotta kotimainen leffa voisi nousta huomion keskipisteeksi myös ison yleisön edessä ympäri maailmaa.

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button