THE FLASH
DC:n supersankari The Flash aka Barry Allen ilmestyi lapsuuteeni nähtyäni vierailun Superman: Animated Seriesin jaksossa. Sitten John Wesley Shippin pilottijaksot minkä sai VHS:nä, tuli seuraavaksi tutuksi. Muistan nimen myös hyvin vitsistä missä Leonardo DiCaprio huiputti Tom Hanksia elokuvassa Catch Me If You Can. Nyt kuitenkin jatkuvan supersankaribuumin vallatessa teatterit ja kotisohvat, Scarlet Speedster sai osansa myös. Vaikka hahmoa ei olla saatu teattereihin, CW:n sarja feat. Grant Custin, alkoi kun kilpailevan elokuvan odotettiin astuvan tuotantoon. Nyt ironisesti sarja loppuu ja tämä elokuva ilmestyy ensi-iltaan.
Tämä elokuva oli kehityshelvetissä 80-luvulta saakka. Oli myös George Millerin Justice League: Mortal missä Adam Brody olisi mahdollisesti ollut Barry Allen mutta projekti kaatui. Warner Brosin aloittaessa oman elokuvauniversuminsa DCEU, lukuisat projektit mitä oltiin suunniteltu vuosien varrella, ympättiin näihin suunnitelmiin. DC – elokuvien laatu on koetellut katsojien mielenkiintoa ja kärsivällisyyttä pitkään. Niillä on faninsa mutta niillä ei tehdä suuria rahoja. Zack Snyderin Justice Leaguessa Flashia esitti Ezra Miller jonka odotettiin astuvan tulevan soololeffansa pääosaan ja niin tapahtui muttei ilman mutkia.
Oikean käsikirjoituksen ja ohjaajan löytyminen oli vähintään haastavaa mutta niin oli myös DC:n ravistelu. Kauhuelokuvia ohjannut Andy Muschietti tarttui lopulta ohjaksiin. Koska nyt tarvitaan kaikki mahdollinen apu, Black Adamissa oli Henry Cavillin Superman kiinnitys ja Justice Society. Tämäkin kiinnitti Barry Allenin tueksi useita DC hahmoja alkaen Michael Keatonin Batmanista joka tekee paluun v. ’92 jälkeen. Sasha Calle esittää Supergirlia ja Ben Affleck tekee paluun todennäköisesti viimeistä kertaa DCEU:n Batmanina. Tällaiset kiinnitykset voidaan nähdä kyynisinä siirtoina jos ei ole uskoa päähenkilöön mutta jos sydäntä ei hukata, tämä voi olla mielenkiintoinen kokemus.
Hankaluudet eivät loppuneet siihen. Pandemia alkoi ja ensi-ilta siirtyi useaan otteeseen. Pääosan esittäjän Ezra Millerin yksityiselämästä tuli myös hyvin julkista. Se johti kysymyksiin miksei Warner puuttunut pääosan esittäjän häiriintyneeseen käyttäytymiseen ajoissa, hyllytetäänkö elokuva ja miten mainostus hoidetaan kun päätähti on PR-painajainen. Useiden lähteiden mukaan elokuva oli upea ja studiolla oli siihen uskoa. Ezra Miller näyttäytyi lopulta hyvin vähän julkisuudessa ja mainostus korosti Batmania ja Supergirlia. Oliko elokuva kaiken vaivan arvoinen? Ja pystytäänkö tosielämä erottamaan taiteesta tässä tapauksessa?
Elokuvassa Barry haluaa todistaa isänsä (Ron Livingstone) syyttömyyden niin palavasti että käyttää vahingossa nopeuttaan hyväksi matkustaakseen ajassa taaksepäin ja aiheuttaa odottamattomia seurauksia. Hän törmää nuorempaan minäänsä ja näkevät lähetyksen kenraali Zodilta (Michael Shannon), joka valmistautuu tunkeutumaan Maahan Man of Steelin tapaan. Justice Leaguea ei ole olemassa tässä universumissa mutta Batman on olemassa. Kaksikko matkustaa Waynen kartanoon toivoen löytävänsä Batmanin, mutta löytävät sen sijaan vaihtoehtoisen version Brucesta (Keaton), joka on vetäytynyt rikostaistelusta.
Luin Flashpoint sarjakuvan valmistautumiseen ja siinä on vielä rankempia juttuja kuten amatsonien ja atlantislaisten sota mikä repii maailman. Jos ette ole lukeneet, nyt on tilaisuus. Vaikka tästä puuttuu oleellisia palasia siitä tarinasta, sen runko on sama menneisyyden muuttamisesta ja vaihtoehtoisesta Brucesta. Jos umpiuskollinen versio toteutettaisiin, se vaatisi paljon mutta tämä hyödyntää aika hyvin sitä mikä tarinan ydin ja idea oli eli Barryn ja hänen äitinsä suhde. Tämä on rakenteeltaan selkeästi rakkauskirje Snyderverselle ja siitä mitä tämä 10 vuoden odysseia oli. Se ei ollut yhtenäinen mutta sitoutunut ja siksi tässä on hyvä mahdollisuus tutkailla mennyttä uudesta perspektiivistä. On monia callbackeja ja referenssejä tapahtumiin mitkä korostavat hahmojen välisiä yhteyksiä. On paljon hetkiä Barryn ja Brucen merkityksestä toisiinsa liittyen tragediaan. Ja kahden Brucen välisestä yhteydestä. Miten toinen oppii löytämään itsensä uusiksi kun toinen on jo kyennyt siihen. Kaksi Barrya löytävät toisensa myös ymmärrystasolla.
DCEU on ollut sekasotku, sitä ei pääse karkuun. Joukossa on niitä mitä puolustan mutta James Gunnin reboot suunnitelmat ovat perusteltuja. Elokuvien on menestyttävä ja nämä mitkä tapahtuivat tuottaja Walter Hamadan valvonnassa, eivät lunastaneet sitä että katsojat tukevat näitä. The Flash on yksi näistä mikä julkaistaan Gunnin ilmoituksen jälkeen ja sitä jouduttiin muuttamaan koska elokuva olisi käynnistänyt suuremmat kuviot.
Elokuvan suurimmat ongelmat liittyvät tähän että suunnitelmien oikaisu näkyy lähempänä loppua. Se ikäänkuin loppuu ja sitten kysymyksiä jää ilmaan. Loppu on samaan aikaan sekä riemastuttava että ärsyttävä kun sen olisi voinut suoda loppuvan arvokkaammin sekä tapahtumien että hahmojen kantilta. Asiat jäävät ilmaan koska suunnitelmat ovat vieläkin avoimena ja se ei siksi ole umpityydyttävä lopetus. Silti mitä enemmän sulattelin asiaa ja mitä elokuva on kertonut koko kestonsa ajan, olen sujut sen kanssa. Kun sitä miettii, se ei muuta kauhean radikaalisti sitä mihin jäätiin ja Barryn opetus ei kärsi. Se on sellaista mitä ei aina ole nähnyt näissä superhero/time travel epookeissa. Se ei ole mikään 12 Monkeys vaikkei mikään turvallinenkaan.
Kun elokuva herättää positiivisia tunteita niin en antanut taiteen ja todellisuuden rajan häiritä. Ezra Miller on elokuvan powerhouse. Ettei siinä että hänen suorituksensa oikeuttaa hänen tekonsa vaan koska kaikki olisi pitänyt pistää uusiksi ja asettua uuden suorituksen taakse jolloin oltaisi lisätty isoon budjettiin lisää taakkaa. Jos puhun hänen suorituksensa puolesta, hän on mainio. Se mitä Justice Leaguessa nähtiin, oli alkusoittoa. Tässä on paljon nyansseja menneestä, älykkyydestä ja jopa vioista. Kahden Barryn vuorovaikutus on elokuvan kohokohtia. Toinen heistä on umpiärsyttävä mutta halukas oppimaan. Hän on hidasälyinen mutta nokkela. Hän nauraa kuin Johnny Deppin Willy Wonka mutta sitten on vakaviakin hetkiä. Prime Barry on oppinut niistä ajoista ja nyt hän on kypsempi. Siinäkin on jotain meneillään kun toinen hoksaa itsestään kuinka on voinut joskus olla ihan erilainen kuin nyt.
Michael Keaton oli yleisön kohokohta. Se oli pääsyyni lähteä katsomaan tätä. Sain sen mitä pitikin mutta tämä ei ole hänen elokuvansa vaan Barryn. Hän on tässä kuitenkin tarpeeksi että käsitykset legacy sequelista on tässä. Hän on erilaisempi heti alussa kuin luulisi mutta kaikki syyt miksi hän on lempitulkintani hahmosta, on tässä. Keatonin oma luonnollisuus ja kykeneväisyys, on tässä. Hänen silmänsä, äänensä ja olemuksensa, tekevät hänestä Batmanin. Hän saa osansa myös hetkistä mitä ei päässyt toteuttamaan omana aikanaan ja ne on trailerista osittain tuttuja.
Keatonin mukanaolo herätti myös keskustelun nostalgiasta ja fan servicesta. Koska nyt eletään meemikaudella ja se auttaa yleisöä tunnistamaan vanhoja elokuvia, sen voisi katsoa olevan tarpeellista vaikkakin nostalgia on helppo keino kertoa tarinaa. Fan Service on toisaalta aina ollut yksi tarinankerronnan välineistä. Jos yleisö odottaa näkevänsä tutun elementin kuten Titanicin katkeamisen tai Jeesuksen ristiinnaulitsimisen, se on velvoite ja kosiskelu. Jos sille keksitään hyviä keinoja eikä mitään halpaa, se on tervetullutta.
Tässä näkee mm. ensimmäisen live action Supergirlin valkokankaalla sitten ’84 Sasha Callen muodossa. Hahmo on ehtinyt olla naispuolinen versio Clark Kentista, opiskelijatyttö, Miss USA:n näköinen teini, romanttisten komedioiden kaltainen hiirulainen ja nyt on tämä. Kara on kovia kokenut ja ansaitsisi kaikessa lyhykäisyydessään oman elokuvansa jos olosuhteet olisivat toiset. Nähtäväksi jää. Ben Affleck on Batmanina viimeistä kertaa ja vaikkei mihinkään samanlaiseen Dawn of Justicen dynaamisuuteen päästä, hän tosiaan panosti tähän paljon lyhyessä ajassa ja saa kaipaamaan sitä ettei sooloelokuvaa koskaan tullut.
Monet saavat tässä hetkensä ihan trailerissa näyttäytynyttä Michael Shannonia myöten. Cameot ja CGI on ollut myös yksi silmiinpistävistä asioista. Erikoistehosteartistit ovat nyt kovilla ja budjetissa säästellään niin tällaisiin asioihin törmää. Andy Muschiettin puolustukset tarkoituksellisista tehosteista on ymmärrettäviä tietyissä kohtauksissa kun ollaan jossain valovoiman välimaastossa niin se voi näyttää keinotekoiselta mutta sama puolustus ei kestä kaikkien muovinaamojen kohdalla. Jotkin kasvot näyttävät ihan hyviltä ja jotkin eivät. Silti Muschiettin IT käytti ei-niin-parasta CGI:ta ja se ei harhauttanut hänen energiastaan imaista tarinaan.
The Flash on hauska ja sympaattinen, hyvin ohjaajansa oloinen teos yhdistellä genrejä keskenään hukkaamatta sydäntä tai jännitystä. Se on mukaansatempaava kahden ja puolen tunnin ajan. Back to the Future saa osansa tribuutista ja kaikki se mitä en uskonut saavani. Multiversumikäsitteet ovat nyt trendi mihin vain harvat pystyvät joskus. Tällä on etuutensa hämmästyttää katsojaa mielikuvituksellaan. Onko se yhtä upea kuin muutamaa viikkoa aiemmin ilmestynyt Across the Spiderverse? Ei ole mutta se on oma juttunsa. Elokuva ei valitettavasti menestynyt lippuluukuilla vastoin omia odotuksiani. Monia syitä löytyy ihan Ezra Milleria myöten mutta päälimmäisin syy on mielestäni kiinnostuksen puute DCEU:ta kohtaan mikä on ollut trendikästä viime vuosina. The Flash päättää epätasaisen universumin missä oli paljon mielenkiintoisia kokeiluja, joitain voittoja ja selkeitä häviöitä mutta merkit James Gunnin rebootista alkaa näkyä ja katseet kohdistuvat nyt siihen. Katseet toivottavasti kiinnittyvät myös tähän elokuvaan kun se löydetään striimauksesta.
⭐⭐⭐⭐+
