Aliens 4K UHD

Yksi varmasti viime vuoden puhutuimpia leffoja yhdessä parin muun James Cameronin samaan aikaan ilmestyneen True Lies:sin ja Abysin kanssa oli Aliens. Aliens ehkä näistä monelle se kaikista odotetuin, jos itse olisi joku pakko valita, niin True Lies olisi ehdottomasti itselle odotetuin, Abyss, yllätti todella suuresti olemalla todella hyvä leffa, mutta tälle Aliensille ei itsellä kovinkaan suuria odotuksia ollut. Sen vuoksi tämä varmasti jäi hankintalistallakin viimeiseksi, mutta lopulta sen sitten kuitenkin syksyllä nappasin Future Movie Shopista matkaan, koska olihan se nyt sitten kuitenkin nähtävä. Niin, ja en siis tainnut olla sitä koskaan ennen edes nähnyt.

No vaikka tämä nyt on sitten hyllystä jonkin aikaa jo löytynyt, niin silti se on varmaankin ihan samasta syystä odottanut katsomistaan. Niin, ja varmaan jotain kertoo sekin, että katsoin tämän jo pari viikkoa sitten, ja jotenkin koko jutun kirjoittaminenkin ”unohtui”. Eli näillä mennään.

Eipä tarvitse sinänsään nyt kuitenkaan ajatusmaailmaa paljon tästä muuttuu, ei ole tämäkään Aliens vieläkään omaa suosikkiohjelmistoa, ja sanoisin edelleen että se Alien – Romulus säilyy oman lista kärjessä. Aliensseissä usein on ollut hyvää juuri se, että näitä otuksia ei ihan hirveästi kuvissa näy, tässä mielestäni sitten taas aika paljon omaan makuuni. Jotenkin muutenkin tämä tarina tuntui aavistuksen jo nähdyltä, liekö sitten ollut ”uusi” silloin kun tämä tuli, mutta ainakin näin jälkikäteen katsottuna. Eli omasta mielestä ei nyt kyllä millään suosikkileffaksi pääse tämä.

Kuvanlaadusta on paljon puhuttu näiden Cameronin leffojen osalta, eikä tässäkään nyt omasta mielestä ole mitään valittamista. Ei tämä näytä ihan niin hyvältä kuin edelleen se aika lailla referenssitasoa itselleni oleva Titanic, mutta toisaalta kyllähän tässä sitten taas ollaan aika paljon tummemmissa maisemissa ylipäätään. Bitrate liikkuu 74 Mbit/s tasolla, joka voisi tietysti olla hieman korkeampikin, mutta ok tasoa joka tapauksessa. Muutenkaan leffa ei mielestäni pärjää edes äänien osalta esimerkiksi True Liessille, tässäkin suurimaksi osaksi katto on rakennettu vain kahden kaiuttimen varaan, joka on hieman sääli. Olisihan tässäkin paljon potentiaalia äänien osalta, mutta vaikka ihan ok onkin, niin ei mitään sellaista joka nyt erityisesti olisi mieleen jäänyt.
Lähde: Leffafriikki.com