Videot

Häjyt 2 haastattelut: Markus Selin, Linda Wiklund ja Sari Havas

Häjyt 2 on vihdoin todellista ja juuri elokuvateattereissa. Pääsin näkemään elokuvan ennakkoon lehdistönäytöksessä ja jututtamaan leffan tekijöitä.

Ensimmäisenä haastattelussa tuottaja legenda Markus Selin, sekä Häjyt 2 elokuvan naispääosa Linda Wiklund ja Siskon rooliin palaava Sari Havas.

Selinin kanssa juteltiin mm. Häjyt jatko-osan etenemis prosessista ja mitä Solar Filmsiltä on seuraavaksi tulossa ja siitä että Solar Films täyttää jo 30-vuotta. Juttelimme myös hieman kotimaisen elokuvan tilanteesta.

Wiklundin kanssa juttelimme Häjyt elokuvan legendaarisuudesta ja miltä tuntui olla mukana jatko-osassa ja miltä tuntui päästä vakavamman roolin pariin. Tai millaista oli päästä näyttelemään Samuli Edelmannin kanssa ja millainen porukka heillä oli kuvauksissa.

Sari Havaksen kanssa puolestaan juteltiin mm. miltä tuntui palata Häjyt maailmaan ja tämän roolin pariin tai työskennellä Edelmannin kanssa kaikkien vuosien jälkeen.

Yritin myös udella ehtivätkö he katsomaan elokuvia tai sarjoja ja onko jotain tiettyä mitä viimeeksi on tullut katsottua.

Kanavan jäsenet:
tseikei
Frost Bitten
Sauli Tolonen
Haavevi
Taneli Ketola
Gamer boy
Dome Rust

Leffahullu podcastin voi kuunnella audio versiona vaikka Spotifystä:

Tai Suplasta:
https://www.supla.fi/podcast/leffahullu

Leffahullu löytyy myös instasta:
https://www.instagram.com/leffahullu_podcast

Facebookissa Leffahullut ryhmä:
https://www.facebook.com/groups/231288621296209/?ref=share

Sähköposti: leffahullu@outlook.com

Jos pidätte Marvel leffoista ja sarjoista tai olette muuten vaan oikein Marvel hulluja, niin Facebookin Marvel Hullut ryhmä on teitä varten:
https://www.facebook.com/groups/396550237672297/?ref=share

Marvel Podcast Suomi YouTube kanavan löydät: https://youtube.com/channel/UCd2bO-O6lvS1xmi-217TWNA

Ja Leffamediasta löydät muitakin podcastaajiä, tubettajia, bloggareita jne jotka puhuvat elokuvista ja sarjoista eli https://www.leffamedia.fi

#leffa #elokuva #movie #arvostelu #review #moviereview #leffaarvostelu #elokuvaarvostelu

Leffahullu

Leffahullu kanavilta löydät mm. Elokuva ja sarja arvosteluja, haastatteluja, unboksauksia, kokoelman esittelyä, leffan ostelua, traileri reagointia ja muuta leffa ja sarja sisältöä. https://open.spotify.com/show/0FGo5fuuJyDdL60Y6pmy0l

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button