Blogit

Mikä joulu! (2024)

                               



Richard Curtisin (Rakkautta vain, Notting Hill) ja kuvittaja Rebecca Cobbin lyhyttarinakokoelman That Christmas and Other Stories pohjalta rakennettu joulun fantasiaelokuva hellii silmiä ja sydäntä. 

Ohjaaja Simon Otto tekee ohjausdebyyttinsä tässä brittiläisessä animaatiossa, jonka on tuottanut Locksmith Animation ja DNEG Animation. Mikä joulu (alkup. That Christmas) on hurmaavan näköisesti toteutettu, useampia tarinalinjoja yhteen punova ja ajatuksia herättävä Netflix-elokuva. 

Mukana on kolme lyhyttarinaa, The Empty Stocking, Snow Day ja That Christmas, joissa seurataan pienem Wellingtonin kylän väen valmistautumista jouluun. Joulupukki tekee mokan ja lumi, jota on satanut runsaasti, aiheuttaa muutoksia suunnitelmiin. 

Mikä joulu käsittelee tärkeitä ja jouluna korostuvia teemoja kuten kiltteyttä/tuhmuutta, rakkautta ja yksinäisyyttä. Viisas joulupukki toteaakin, että ”joulu on tunteiden suurennuslasi”, mikä pitää paikkansa niin hyvässä kuin pahassa. 

Yksi tarinoista on sisällöltään muita kevyempi, mutta kahdessa muussa pohditaan syvällisemmin syitä ihmisten käyttäytymiselle kuten tuhmuudelle. Voisiko se johtua vahvasta oikeudenmukaisuuden tajusta tai välittämisestä ei-toivotun käytöksen sijasta?

Mistä asioista sitten syntyy paras joulu? Joulupukista ja lahjoista? Vai lähimmäisen auttamisesta, toiveiden toteutumisesta ja huomaavaisista rakkauden teoista? Animaation mukaan lopulta tärkeintä ovat rakkaat ihmiset ja paikat. 

Ääninäyttelijöinä kuullaan muun muassa Brian Coxia, Fiona Shawta, Jodie Whittakeria ja Bill Nighya, jotka tekevät tasaisen ammattitaitoiset suoritukset. 

Mikä joulu on ihastuttava ja tunteikas koko perheen elokuva, jonka moderni ote tekee tarinasta osuvan ja puhuttelevan. ”Oikea yhteisö pysyy koko elämän, ei vain jouluna”, sanoo joulupukki loppukaneettinaan ja käärii tarinat yhteiseen, kauniiseen lahjapakettiin. 


                                  ⭐️⭐️⭐️⭐️

         Kuva ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org








Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä

 

Leffahammas

Leffahampaan puraisema on vuonna 2022 perustettu blogi, jossa intohimoinen elokuvaharrastaja ja musiikin ammattilainen kirjoittaa arvioita elokuvista ja välillä myös tv-sarjoista huomioiden usein etenkin elokuvien musiikillisen annin. Elokuvamusiikki on yksi suuri rakkauteni. Teen myös top10- listauksia ja esittelen elokuviin liittyviä elämyksiä (esim. elokuvafestarit/konsertit). Kuljen instassa nimellä leffa_hansu.

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button