Blogit

Vesper (2022)

Bluray.comia selaillessani vastaan tuli yksi kansikuva josta tiesin heti, että pitäisin sen sisällöstä. Kyseessä on liettualaisen Kristina Buožytėn ja ranskalaisen Bruno Samperin ohjaama tieteiselokuva Vesper, vuodelta 2022. Molemmat tunnetaan yhteystöistään Vanishing Waves (2012) ja The ABCs of Death 2 (2014). Kuvankaunista traileria sieltä täältä selaillessani päätin, että tämä olisi nähtävä pian. Kuvasto oli sen verran lähellä meikäläisen makunystyröitä, että leffa oli saatava soittimeen pikimmiten. Levyn laitettua tilaukseen, päätin katsoa leffan kumminkin striimauspalvelusta homman nopeuttamiseksi. Mutta lunastiko tämä pienen budjetin teos odotukset…

Vesper (2022)

Tulevaisuudessa maapallon ekosysteemi on romahtanut. Nuori Vesper kamppailee selviytyäkseen haastavista olosuhteista, halvaantunut isä taakkanaan. Hänen on käytettävä järkeään, nokkeluuttaan ja biohakkerointikykyjään taistellakseen tulevaisuuden puolesta, häikäilemättömän Jonasin hallitessa kotikylää.

Visuaalisesti elokuva on upea. Sen maailma on karulla tavalla kaunis ja kiehtova. Se tuo etäisesti mieleen toisen ranskalaisen ohjaajan, Jean-Pierre Jeunet’n elokuvat kuten Delicatessen ja City of Lost Children (mitkä kuuluvatkin suosikkeihini). Silti maailma on aivan uniikkinsa, eikä vastaava tule mieleen ihan heti. Värimaailma on maanläheinen vihreine, ruskeine ja harmaine sävyineen. Puvustus on komeaa ja designit mielikuvituksellisia.

Kaikki tieteishärpäkkeet ovat jollain tavalla orgaanisen näköisiä, kuin ne olisi tehty jostain elvästä kasvustosta. Lentävän dronepallonkin sisältä löytyy jotain mikä muistuttaa sisäelimiä. Välillä paikat näyttävät siltä, että niistä voisi saada jonkun yököttävän taudin. Suurin osa ajasta menikin ihastellessa elokuvan visuaalisuutta. Yhtään kohtausta ei ole kuvattu greenscreeniä vasten ja huolella käytetty cgi sulautuu täydellisesti aitoon ympäristöön. Suurimmaksi osaksi elokuva on kuvattu Liettuassa.

Elokuvaaja Feliksas Abrukauskas on hakenut inspiraatiota Vermeerin ja Rembrandtin teoksista. Värimaailma onkin hyvin samanlainen kuin Rembrandtin töissä. Tämä tuo tiettyä “taiteellisuutta” elokuvaan.

Vaikka elokuvan henkilöt ovat suurimmaksi osaksi todella nuoria, ei leffaa ole suunnattu nuorille, vaan aikuisille karun kuvastonsa takia. Verta ja muuta ikävää ei säästellä.

Itse elokuva on aika slowburneri, eikä toimintaa ole nimeksikään, vaan leffa luottaa sadunomaiseen tunnelmaan. Välillä oli hankaluuksia pitää mielenkiintoa yllä, leffan verkkaisuuden takia. Valitsin elokuvan katseluajaksi arkipäivän, joka oli virhe. Iltamyöhällä, väsyneenä kaipaa enempi kevyttä ja menevää katseltavaa pysyäkseen hereillä. Elokuvateattereissa tämä olisi varmasti upea kokemus, kun pääsee täysillä keskittymään ja lumoutumaan elokuvan maailmaan.  Juoneen olisin kaivannut ehkä hieman enemmän sisältöä.

Näyttelijät leffassa olivat mainioita. Nuori Raffiella Chapman on oikein hyvä roolissaan, sairasta isäänsä suojelevana tyttärenä, joka koittaa vaan selviytyä karussa maailmassa. Luultavasti tulevaisuudessa panen hänet merkille tulevissa rooleissaan.

Eddie Marsan on loistava ahdistavana Jonasina, joka hallitsee kylää ja sen ihmisiä ikävän kylmällä otteella. Mies on tullut vastaan lukuisissa leffoissa, mutta tässä pistin hänet merkille oikein toden teollla.

Rosy McEwen on itselleni vieras näyttelijä. Hänen suorituksensa on ihan toimiva tässä pätkässä.

Richard Brake (Death Machine, Doom) on tullut aiemmin tutuksi niljakkaista rooleistaan. Tässä hän tekee poikkeuksellisen roolin Vesperin isänä, joka makaa halvaantuneena sängyssä, eikä sano sanaakaan, vaan näyttelee lähinnä silmillään. Hänen ääntään kuullaan kyllä dronen kautta. Drone tuo mieleen hieman Cast awayn Wilson-pallon.

Musiikeista vastaa Dan Levy. Niistä ei jäänyt paljoa mieleen, mutta tuntuivat toimivan ihan kohtalaisen hyvin. Ihan komean kuuloista scorea siis. Taidanpa laittaa soundtrackin kuunteluun. Lopputeksteissä kuullaan Yorinan popkappale Just a Wave.

Vesper on komea slowburneri, jonka vahvuuksiin kuuluu sen upean näköinen visuaalinen maailma, mutta heikkouksiin hidastempoinen tarina, johon olisin kaivannut hieman lisää sisältöä. Pienestä budjestistaan huolimatta se näyttää komeammalta, kuin useat nykyiset ison budjetin cgi-festit. Sen designit ja conceptit ovat juuri sellaista kuvastoa, jolle meikäläiseltä löytyy paikka sydämestä. Itse tarina jää sinne keskitason tuntumaan ollessa ihan hyvä, muttei loistava. Koska kyseessä on osittain ranskalainen elokuva, on siinä hieman taideleffan tuntua, mutta mielestäni ei mistään arthousesta voi puhua. On se silti elegantimpi, kuin hollywood tuotannot. Suosittelen tieteiselokuvien ystäville, jotka eivät välttämättä kaipaa jatkuvaa toimintaa elokuvaltaan.

– Kai Kumpulainen 11.6.2024

Julistegalleria:

Julkaisuja:
Steelbook

Blu-ray slipcoverilla

Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä

 

Kaitsun Leffablogi

Pitkän linjan elokuvaharrastaja arvostelee katsomiaan elokuvia ja samalla kertoo aina vähän jotain itsestään ja suhteestaan elokuvaan. - Kai Kumpulainen

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button