Olen kirjoittanut tämän saman tekstin jo kerran aikaisemminkin, mutta nyt ihan tietoisesti jätin tuon vanhan kolmisen vuotta vanhan tekstin lukematta. En halua kirjoittaa tähän tekstiin mitä ajatuksia silloin mielessä liikkui, vaikka ne varmasti ovatkin hyvin samansuuntaisia kuin nyt. Haluan kuitenkin kuvata sitä mitä fiiliksiä tästä syntyy nyt, enkä sitä mitä muistelen silloin ajatelleen. Joka tapauksessa nyt, ja kolme vuotta sitten nämä keikat herättivät todella paljon ajatuksia. Jokainen voi kuitenkin halutessaan käydä blogista lukemassa myös tämän aikaisemman tekstin vaikka tästä!
Kyseessä on siis Anssi Kelan Mun täytyy kävellä näin elämänkertakonsertit. Ensimmäsen kerran näin tämän Helsingin Biorexissä ja olin avain myyty. Oli siis päivän selvää, että kun tästä tuli koronan jälkeen vielä uusi kierros, on sinne päästävä uudelleen. Biorexissä oli rakennettu esitykseen Dolby Atmos tyyppinen äänentoisto, joka oli vielä omiaan lisäämään omia odotuksia ja innostusta. Tällä kertaa esitys oli Helsingin Kaupunginteatterissa eikä tuosta äänentoistosta enää puhuttu, lähdin siis avoimin mielin katsomaan mitä tällä kertaa on tarjolla.
Anssi Kelan tarina ei ole itselle vain hyvä tarina. Anssin Kelan tarina on jotain, joka on kulkenut koko aikuisuuteni rinnallani. Anssi Kelan tarina, on monelta osin kuin omani. Muistan ikuisesti kun ajelin Nummelan kulmilla ensimmäisiä kilometrejäni autolla kakkostietä kohti Forssaa. Autossa hienot stereot ja radio pauhaa täysillä. Sitten radiosta tulee joku biisi, josta ensin mietin, että kuka hemmetti tekee biisin jostain Mikan Faijan BMW:stä? Onko tämä joku vitsi vai mikä tämä on? On sitten mitä vaan, niin tämähän kyllä kuulostaa todella hyvältä, muistan miettineeni. Tämän jälkeen autostereoissa ei enää soinut radio, vaan Anssi Kelan Nummela, levy, jonka osaan edelleen laulaa kannesta kanteen vaikka unissani. Se, että Anssille on ollut vaikeaa myöntää, että kuuluu kiiltokuvakerhoon, on varmasti aivan sama fiilis kun minulla 18-vuotiaana myöntää olevani suuri Anssi Kela-fani, ei ehkä ihan suosituin aihe kaveripiirissä. Anssi Kelan musiikkia on tullut siitä päivästä lähtien tullut kuunneltua paljon, ja vaikka Nummelaa ei edelleenkään mikään uusi biisi ole sivuttanut, niin onhan uudemmassakin tuotannossa paljon hyvää.
Ensimmäinen elämäkertakonsertti kosketti todella paljon, ja avasi minulle vihdoin syitä siihen, miksi Anssi Kela on osunut niin syvälle miehen sydämeen. Pelkästään se ei riitä kaikkea tätä selittämään, että pystyn hyvinkin paljon muistamaan omaa varhaisaikuisuutta näiden biisien kautta ja aina kun joku biisi soi, herää muistoja nuoruudesta. Biisien taustalla pitää olla jotain muutakin, ja se todella avautui näissä keikoissa. Anssilla ja minulla on todella paljon yhteistä. Anssi ei käytä alkoholia, minä olen sitä käyttänyt elämässäni hyvin vähän. En ole absolutisti, mutta ajattelen asiasta aivan samoin kuin Anssi, en vaan ole asiaa koskaan ymmärtänyt, en kaivannut, mutta silti ollut täysin sujut asian kanssa. Tämä ei todellakaan ole Suomessa yleistä, joten jollain tapaa tunnen, että kuulumme pieneen vähemmistöön.
Anssi kertoo myös että koko nuoruuden istunut pyörän päällä ja temppuja on tehty yhtä jos toista. Olen aika varma, että olen itsenikin joskus kura-ojasta löytänyt, sillä itsekin koko nuoruuden olen viettänyt pyöräilemällä joka paikkaan. Anssilla ei ollut mopoa, mutta kavereilla oli. Niin oli minunkin kavereilla, mutta tein vanhempien kanssa diilin, että saan hienoimman polkupyörän mitä kaupasta löytyy, jos en sen jälkeen koskaan pyydä mopoa. Sanoisin, että aika hyvä diili sekä minulle, että vanhemmilleni. Sillä’ pyörällä sitten pyöräilin joka paikkaan kunnessa se yhtenä iltana varastettiin. En tiedä onko minkään esineen menettäminen koskaan harmittanut enempään, vaikka vakuutuksesta uuden pyörän sainkin tilalle. Sekin oli aika hieno, ja minulla on itse asiassa se pyörä varastossa vieläkin. Ei se silti sama ollut koskaan.
Se mikä tästä tarinasta kuitenkin tekee ehkä jo hieman pelottavan, on se, että kun ensimmäisen kerran olin esityksessä, olin vielä ensimmäistä kertaa naimisissa. Anssilla tai tuolla näytöksellä ei ole mitään tekemistä eroni kanssa, mutta en voi kieltää, etteikö se tapahtuma olisi silloin jo saanut paljon ajatuksia liikkeelle. Anssi kertoo, että kerran täällä vaan eletään, näinhän se on. Nyt kuitenkin Kansallisteatterin lehtereillä heräsin siihen, että esityksessä Anssi puhuu erostaan. Siitä kuinka ero oli suurin epäonnistuminen hänen elämässään ja siitä, kuinka kova paikka ero oikeasti kaikille sen kokeneille on. Omaani ei käsitelty lehdissä, enkä ole Anssinkaan juttuja lehdistä lukenut, siksi tämäkin aihe hämmentää, miten me voimme tästäkin asiasta ajatella täysin toisistamme tietämättä täysin samalla tavalla.
Eikä ne meidän naisseikkailut tai niiden puute muutenkaan ole paljon sen erilaisempi aihe. Itse juoksin pallon perässä enemmän kuin naisten. Seurustellut elämässäni kaksi kertaa vakavissani ja aina vihannut irtosuhteita. En ole koskaan ollut se jonka perässä juoksee jono naisia, ja tuskin olisin minäkään koskaan ollut vuoden mieslistoilla äänestettävä vaikka kuva lehdissä muuten on ihan riittävästi uran aikana ollutkin. Olen myös Anssin kanssa täysin samoilla linjoilla siitä, että jos houkutuksille ei anna mahdollisuutta eivät ne myöskään vie mukanaan. Ja se puolestaan että houkutuksille ei anna mahdollisuutta, tekee elämästä paljon helpompaa. Rakastuminen on vaarallista, ja tarvitseeko tässä nyt enää edes mainita, että molemmilla on muuten myös nimenomaan kaksi tytärtä.
Mutta koska kyseessä on Leffafriikin blogi, pitää tässä lopuksi vielä puhua hieman muustakin. Ensinnäkin tuo näytös Kansallisteatterissa oli upea. Äänet eivät olleet ehkä aivan niin vakuuttavat kuin Rexissä, mutta kyllähän tuollakin tehosteet toimivat hienosti. Ymmärrän hyvin, että yleisön vuorovaikutus varmasti on oma tätä juttua, mutta tällä kertaa välihuutelut hieman kyllä häiritsi. Tämä oli mielestäni kuitenkin enemmän taiteellinen teatteriesitys kuin keikka, joten olisin toivonut että ihmisten välihuutelut olisi jäänyt pois. Tällä kertaa videot verhoissa näkyivät hieman paremmin ja selkeämmin kuin Rexissä, mikä oli ehdottomasti hyvä asia. Esityksessä oli tauko, mille varmasti on syynsä, mutta kyseenalaistan hieman sen pakollisuutta ihan vaan sillä perusteella, josta kerron kohta lisää. Näytös kuitenkin oli todella vakuuttava tälläkin kertaa, eikä haitannut yhtään vaikka kerran esityksen olikin jo nähnyt. Toisaalta asioita muisti, toisaalta kaikki oli silti uniikkia.
Kansallisteatterista lähtiessä olin tyytyväinen näkemääni, mutta siinä vaiheessa vielä autuaan tietämätön siitä mitä on tulossa. Olen jo pitkään toivonut, että tämän esityksen saisi myös levylle ja katsottavaksi kotiin. Kunnes eräänä syksyisenä päivänä toiveeseeni vastattiin, ainakin puoliksi, kiertueen viimeinen keikka Tampereelta nimittäin, aiotaan striimata Nelosen toimesta suorana. Päätimme heti parin työkaverin kanssa laittaa kisastudio pystyyn, tämä nimittäin piti nähdä uudelleen (toinen työkavereistani oli myös Kansallisteatterissa mukana).
Esityksen tunnelma livenä on tietysti hieman eri kotona, mutta kunnon olosuhteissa sama tunnelma kuitenkin välittyy upeasti myös kotiin. Erityisen suuresti odotin sitä, että miten tämä on kotiin tuotu, eli kun kyseessä kuitenkin enemmän kuin pelkästää monologi, niin potentiaalia musiikin ja muun audiovisuaalisen loiston tuomiseen kotiin on paljon. Lähetyksen alussa kaikki ei kuitenkaan ollut täysin kunnossa. En oikein osaa sanoa mistä se johtui, oliko esitys jotenkin haastava lähetettävä vai oliko säädöt jostain syystä vain alkuun pielessä. Kuva oli alkuun todella punainen ja värit kuvassa eivät olleet lainkaan kohdillaan. Kuvasta ei myöskään nähnyt sitä kaikkea mitä kuvassa olisi pitänyt olla, jostain syystä liian tumma väri haukkasi ison osan lavasteista. Tähän kuitenkin tuli aika nopeasti parannusta ja loppua kohden kuvanlaatu olikin jo totuttua TV-laatua. Kuvalla on kuitenkin merkitystä, joten kyllähän nautinto tästä välittyi täysin eri tavalla kun kuva parantui.
Valitettavasti äänen kanssa oli sama ongelma. Lähetyksen aluksi ääni kuului kun mikrofoni olisi ollut jossain katsomossa. Ääni oli epätarkka, kaikuva ja kaikki dynamiikka musiikista puuttui. Myöhemmin tuokin asia parani todella paljon ja Uudet Autot-kappaleen kohdalla kaikki kuulostaa jo todella hyvältä. Tästä eteenpäin lähetys onkin sitten pelkää nautintoa, jonka ehdottomana kohokohtana on kohta, jossa atmosfääristä kuuluu uutisia Anssin erosta. Tuo kohtaus on upeasti miksattu ja siinä käytetään surround ääniä juuri niin hienosti hyväksi kuin pitääkin. Muutenkin videokohdissa äänet ovat kohdillaan, ja kuulostavat avain samalta kauniin avaralta, mutta tehokkaalta kuten livenäkin. Musiikista ei tarvitse edes enempää mainita, loppua kohden musiikki kuulosta juuri niin upealta kuin Anssin musiikki missään kuulostaa ja konserttia olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään.
Video on nyt vanhenemassa Ruutu-palvelussa, joten se kannattaa käydä nopeasti katsomassa jos tuo esitys kiinnostaa. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, vastaava ei ole koskaan Suomessa ennen nähty, tämä setti on hyvä nähdä tykkäsi sitten Kelan musiikista tai ei. Vastaavan on aikaisemmin tehnyt muuan Bruce Springsteen Broadwayllä, mutta molemmat nähneenä, tämä on kyllä paljon hienompi kokonaisuus. Esitys Ruudussa on ilman taukoa, ja tuo kaksi ja puoli tuntia putkeen menee kuin siivillä. Itse olen tuon nyt kotona nähnyt kahdesti, ja samat kuvan ja äänen ongelmat olivat livenä ja nauhoitettuna. Itselleni uudelleen katsominen tuli mieleen kun Anssi mainosti asiaa somessa kertoen, että ei ole sitä itsekään vielä nähnyt. Kuitsuinkin herran siis Leffafriikin teatteriin katsomaan, eli laatu ainakin pitäisi olla parasta mahdolista, mutta vielä ainakaan kutsuuni ei ole vastattu. 
Toivottavasti saan vielä kolmannen mahdollisuuden tähän jonain päivänä, fyysiseltä levyltä!
Lähde: Leffafriikki.com
