Blogit

Justiinan parhaimmat elokuvakohtaukset

Kuuntelin tuossa hetki sitten 18. jaksomme “Parhaat elokuvakohtaukset”, jossa keskustelemme mieleenpainuvimmista leffahetkistä. Päivitin hieman listaani ja siinä päivitellessäni tajusin, että näistä haluan myös kirjoittaa. Seuraavaksi siis hyvin henkilökohtainen ja ei-sitten-ollenkaan-objektiivinen lista kymmenestä mielestäni parhaimmista elokuvakohtauksista läpi aikojen. Luonnollisesti spoilereita on luvassa, joten lue omalla vastuulla!

Kill Bill: the origin of O-Ren

Kun O-Ren Ishiin taustatarina paljastetaan, muuttuu Kill Billin kuvamaailma toisenlaiseksi. Näyttelijät muuttuvat animaatiohahmoiksi, ja seuraavaksi morsiamen listalla olevan palkkamurhaajan raaka tarina avautuu silmien eteen. Kohtaus on dramaattisella ja mahtipontisella tavalla raaka; kun O-Ren tappaa mafiapomon kostoksi vanhempiensa kuolemasta, veri sinkoaa taivaalle kuin laava tulivuoren purkauksessa. Katsellessani elokuvaa 2000-luvun alussa, oli se itselleni täysin uusi elokuvakokemus. Pienen minun mieleeni ei ollut aikaisemmin juolahtanutkaan, että elokuvantekijä voisi tuosta vaan vaihtaa elokuvan tyyliä filmatusta kohtauksesta piirrettyyn. Kaiken lisäksi kohtauksessa on jotain mehukkaan kostonhimoista, O-Renin tarina on niin järkyttävä ja kosto niin suloinen, että se on piirtynyt verkkokalvoilleni loppuajoiksi.

Kohtauksessa nuori O-Ren tekeytyy lapsiprostituoiduksi saadakseen Yakuza-pomon hengiltä – ja verilöyly on taattu.

La La Land: loppukohtaus

La La Landin pääparin, näyttelijänalku Mian ja jazzpianisti Sebastianin, rakkaustarina osui syvälle sydämeeni. Koko elokuva on tehty taianomaisella ja kauniilla tavalla, mutta erityisesti loppukohtaus sai minut herkistymään. Elokuvassa Mian ja Sebastianin tarina päätyy eri teille, sillä he ymmärtävät, että vaikka ovat olleet yhdessä oikeista syistä, ei rakkaus aina riitä loppuun asti. Viimeisessä kohtauksessa Mia, joka on nyt kuuluisa näyttelijätär, lähtee aviomiehensä kanssa baariin ja huomaa olevansa Sebastianin omistamassa jazzbaarissa, jonka tämä on kaiken lisäksi nimennyt Seb’siksi, koska Mia oli niin ehdottanut. Sebastianin tullessa lavalle soittamaan, kohtaavat heidän katseensa ja aivan uusi todellisuus avautuu katsojan eteen: todellisuus, jossa he eivät päätyneetkään eroon. Kohtauksen musiikki tulee sieluun asti, värejä on käytetty euforiaa nostattavasti, ja Mian ja Sebastian toisilleen luoma viimeinen katse sitoo elokuvan täydellisesti loppuunsa.

Kohtauksessa Emma Stonen esittämä Mia ja Ryan Goslingin esittämä Sebastian käyvät läpi elokuvan tapahtumia toisenlaisessa todellisuudessa.

Rocky II: yo Adrian, I did it!

Kaikki rakastavat ryysyistä rikkauksiin -tyylistä tarinaa, joka toteutuu Rocky-elokuvissa. Ensimmäisessä Rockyssa tuntematon, köyhä nyrkkeilijä saa kutsun otella nyrkkeilyn maailmanmestaria kohtaan. Vaikka Rocky pärjää ottelussa hyvin, hän ei voita, vaan ottelu päättyy tasapeliin. Elokuvan toisessa osassa Rocky kutsutaan jälleen taistelemaan. Hän treenaa ottelua varten, tekee parhaansa ja voittaa vastustajansa, Apollo Creedin, täpärästi. Bill Contin säveltämä musiikki tulee huippuunsa, kun murjottu Rocky nostaa palkinnon ylös ja huutaa Adrian-vaimolleen: “Yo Adrian, I did it!”. Tuo repliikki ei ole huudahdus vaan pikemminkin ulvahdus, Rocky on antanut kaikkensa ja tuon tunteellisen kohtauksen aikana myös katsoja tuntee suurta ylpeyttä hänen puolestaan. Go little rockstar!

Rocky nousee maailmanmestaruuteen vasta toisessa elokuvassa.

500 Days of Summer: expectations vs. reality

Mielestäni maailman parhaimpiin romanttisiin komedioihin lukeutuva 500 Days of Summer eroaa muista romcom-leffoista siten, että myös rakastumisen nurja puoli esitetään katsojille. Elokuva sisältää monia mieleenpainuvia kohtauksia, mutta parhaimpiin kohtauksiin lukeutuu hetki, jolloin elokuvan päähenkilö Tom menee entisen tyttöystävänsä Summerin järjestämiin juhliin vieraaksi. Kuten kuka tahansa meistä, Tom saapuu juhliin puhkuen täynnä odotuksia yhteenpaluusta Summerin kanssa, siitä, että hän on ainoa mies huoneessa, jonka Summer näkee. Todellisuus on kuitenkin jotain, mikä musertaa Tomin täysin. Kohtaus on esitetty siten, että katsoja näkee sekä Tomin odotukset että todellisuuden. Myös musiikkivalinta on osuva, Regina Spektorin Hero-biisissä on jotain realistisen herkkää, mikä sopii tuohon niin samaistuttavaan tilanteeseen.

500 Days of Summer on hyvä elokuvavalinta niin juuri rakastuneelle kuin juuri eronneellekin.

Kaiken teoria: loppukohtaus

Aivan kuten La La Landin tapauksessa, myös tässä elokuvassa on täydellinen lopetus. Leffa käsittelee tiedemies Stephen Hawkingin elämää ja etenkin tämän avioliittoa ensimmäisen vaimonsa Janen kanssa. Elokuvan aikana saamme nähdä, miten Stephen ja Jane tapaavat, rakastuvat, menevät naimisiin, perustavat perheen ja käsittelevät Stephenin kehoa rappeuttavaa sairautta. Tässäkään tapauksessa rakkaus ei aina riitä: Jane ja Stephen päätyvät lopulta eroon oltuaan ensin naimisissa monta vuotta. Elokuvan viimeisessä kohtauksessa jo harmaantuneet Jane ja Stephen tapaavat. He katselevat nurmella kirmailevia lapsiaan ja Jane sanoo Stephenille: “Katso, mitä saimme aikaiseksi”. The Cinematic Orchestran esittämä Arrival of the Birds -kappale alkaa soimaan, kun elokuvan tapahtumat näyttäytyvät edessämme taakse päin kelattuna. Tuo pari, joka elokuvan lopussa seisoo aikuistuneena ja niin paljon läpi käyneenä nurmella, näyttäytyy hetkessä taas sinä nuorena kaksikkona, jotka katsoivat yhdessä ilotulituksia. Elämän kuolevaisuus nousee kohtauksen aikana esille: aika käy, elämä tapahtuu nyt.

Vuosikymmenet vilahtavat hetkessä Kaiken teorian loppukohtauksessa, ja tapahtumat päätyvät 60-luvulle, mistä kaikki alkoi.

Moulin Rouge: tango de Roxanne

Moulin Rouge on musikaali, joka käsittelee kurtisaanin ja kirjailijan kiellettyä suhdetta. Musikaalissa esitetään klassikkobiisejä, kuten esimerkiksi The Policen Roxanne. Biisi on sovitettu uuteen uskoon, rock-kipaleen sijaan kappale on esitetty tulisen tangon tahtiin. Musiikki on tässä hetkessä pääroolissa ja kuvastaa tilanteen traagisuutta vinkuvilla viuluilla ja painavilla koskettimilla. Kohtauksen aikana kurtisaani Satine joutuu tarjoamaan itseään varakkaalle kreiville samalla kun Satineen rakastunut kirjailija Christian kärsii. Kohtauksen dramaattisuus aiheuttaa kylmänväreitä, biisi on esitetty voimakkaasti ja katsoja näkee vilahduksia Satinen vaikeudesta antautua kreiville, Christianin tuskasta ja tangotanssijoiden notkeudesta. Kohtaus tihkuu tunteiden paloa ja toimii elokuvassa draaman kaaren huippuna, jonka jälkeen asiat alkavat mennä huonosti.

Satinen roolissa säihkyy (kirjaimellisestikin) Nicole Kidman.

Billy Elliot: isälle tanssiminen

Billy Elliot kertoo työväenluokan lakon ja tanssin ilon lisäksi tarinan miehenä olemisen vaikeudesta. Miehenä kun ei saisi pukeutua helmiin, tanssia balettia tai näyttää tunteitaan. Billy Elliotissa konflikti aiheutuu siitä, että Billyn isä ei ole lainkaan ok poikansa harrastuksen kanssa, ja Billy joutuukin tätä pitkään salailemaan. Lopulta isä saa tietää ja kieltää pojaltaan tanssiharrastuksen, joka on muodostunut pojalle pelastukseksi ja rakkaimmaksi asiaksi. Joulu tulee, ja Billy murtautuu kylän salille, jossa tanssitunteja pidetään. Juopunut isä eksyy myös tuolle salille oman ystävänsä kanssa ja järkyttyy nähdessään Billyn leikkimässä tutu päällään ystävänsä kanssa. Sen sijaan, että Billy lähtisi karkuun, hän kohtaa isänsä. Klassinen musiikki soi, ja Billy näyttää isälleen tanssin avulla, mitä hän tuntee. Kohtaus on voimakas, sillä Billyn isä ei ole koskaan nähnyt hänen tanssivan, ja Billyä esittävä Jamie Bell kanavoi juuri oikeanlaisesti pienen pojan turhautumista tanssin voimalla. Kohtaus toimii myös eräänlaisena huippuhetkenä, jota varten on kerätty jännitettä elokuvan alkupuoliskon ajan.

Billy Elliotissa esille tulee se, että baletti voi olla henkireikä niin naisille kuin miehillekin.

V niin kuin verikosto: God is in the rain

V niin kuin verikosto -elokuva sijoittuu dystopiaan, jossa kansa nousee valtiota vastaan. Päähenkilö Evie on jäänyt kiinni toimiessaan vahingossa kapinallisjohtaja V:n apurina ja kokee sen seurauksena kiduttamista, nöyryytystä ja nälkiintymistä. Hän löytää lappusen, jonka edellinen vanki on raapustanut, ja kokee suurta yhteyttä tämän tarinaan. Evie oppii vankina ollessaan olemaan pelkäämättä, ja edellisen vangin tarina saa hänet vakuuttuneeksi siitä, että V on oikealla asialla. Lopulta on Evien aika kuolla, ja häntä tullaan hakemaan teloitettavaksi. Silloin Evie saa tietää, että valtio ei ole oikeasti ollut hänen vangitsemisensa takana, vaan – kukapa muu kuin V. Alkujärkytyksen jälkeen Evie menee kaatosateen alle ja kokee valaistumisen. Kohtaus on raju, sillä katsoja on juuri nähnyt omin silmin, miten Evietä on kohdeltu vankeutensa aikana. Natalie Portman esittää Evien epäuskon, raivon ja lopulta ymmärryksen erinomaisesti.

Kaatosade toimii voimallisena elementtinä yhdessä Evien tunteellisen reaktion kanssa.

Lupaava nuori nainen: auton rikkominen

Lupaava nuori nainen on elokuva, jonka lähes jokainen kohtaus tuntuu täydelliseltä. Listalleni päätyi kuitenkin kohtaus, joka ei tavallaan tuo elokuvaan uutta, mutta esittää fantastisesti päähenkilö Cassien turhautumisen, jopa lamaannuttavan raivon. Elokuvassa Cassie toimii koston enkelinä ja välillä harmaalle alueelle lipsuvana oikeuden puolustajana kamppailussa raiskauskulttuurin ylläpitoa vastaan. Tässä kohtauksessa Cassie on juuri kokenut raskaan hetken liittyen tähän kamppailuunsa, ja on simahtanut keskelle tietä. Tuntematon mies kaahaa Cassien viereen ja alkaa raivoamaan tälle. Cassie, robottimaisen väsyneenä, nousee ylös autosta, ottaa sorkkaraudan ja alkaa konemaisesti rikkomaan miehen autoa. Wagnerin kappale Tristan ja Isolde -oopperasta soi, ja hetki tuo esille täydellisen hermoromahduksen. Katsoja ymmärtää Cassieta täysin, sillä hänen taakkansa on raskas kannettava. Kohtauksessa on myös jotakin voimaannuttavaa, kunpa minäkin välittäisin joskus seuraamuksista niin vähän, että voisin vain raivoissani tuhota jonkun omaisuutta piittaamatta lainkaan mistään.

Cassie on ollut matkalla hermoromahdukseen alusta saakka, mutta hän on jopa tuon romahduksen kokiessaan täysin kuollut sisältä.

Cherbourgin sateenvarjot: loppukohtaus

Cherbourgin sateenvarjot on mainio musikaali, jossa seurataan rakastunutta nuortaparia, Genevieviä ja Guyta. Rakkaustarina esitetään realistisesti; nuori rakkaus ei kestä, ja Genevieve nai talousongelmien vuoksi toisen miehen odottaessaan kuitenkin Guylle lasta. Elokuvan viimeisessä kohtauksessa kohtalo puuttuu peliin, ja jo aikuisiksi kasvaneet päähenkilöt kohtaavat eräänä talvisena iltana bensa-asemalla. Kohtauksessa on jotain haikean rauhallista: vaikka Genevieven ja Guyn kokema rakkaus oli suurta aikoinaan, nyt he ovat kasvaneet sen ohi. Kumpikaan ei jää miettimään tapaamista sen enempää, mikä osoittaa katsojalle sen, kuinka nopeasti aika muuttaa asioita. Loppukohtauksessa värien käyttö on vähäistä toisin kuin muuten elokuvassa, mikä antaa vaikutelman tunteiden laimistumisesta. Toisaalta myrskyävä lumi ympärillä voisi viitata siihen, että pinnan alla kuohuu. Michael Legrandin säveltämä teemamusiikki kruunaa kohtauksen, kun parin osapuolet lähtevät eri suuntiin omien perheidensä luo.

Cherbourgin sateenvarjot on musikaali, ja jokainen repliikki lauletaan, mikä tekee kohtauksesta vielä mieleenpainuvamman.

Listaa auki kirjoittaessani havahduin siihen, että kaikki lempikohtaukseni ovat joko elokuvan draamallisia huippuhetkiä tai sitten elokuvan viimeisiä kohtauksia, jotka sitovat elokuvan pakettiin. Kai se vain on niin, että molemmissa hetkissä, jännitteiden purkauksissa ja haikeissa loppufiiliksissä, on sitä jotain. Kaikissa kohtauksissa on mielestäni ollut osallisena myös ohjauksen nerokkuus; käsikirjoitus ei ole näissä niin tärkeää kuin se, miten asiat esitetään ilman sanoja: musiikki, näyttelijäntyö, kuvamaailman onnistuminen, siitä on hyvät kohtaukset tehty.

Kuvat: IMDB

Alkuperäinen artikkeli

Leffaperunat

Kahden siskoksen välistä rentoa jutustelua elokuvista ja tv-sarjoista.

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button