Lapua 1976 ja 700. päivitys
Oli paljon suunnitelmia uudesta prossusta ja John Wickistä, mutta näin ne suunnitelmat muuttuvat. Olen kuitenkin erittäin iloinen tästä muutoksesta, koska on ollut aina hieman tapana katsoa jokin erityisen merkittävä leffa aina näihin tasalukuihin, ja sikäli kirjoitella siis leffoista, jotka ovat jotain muuta kuin ihan peruskauraa. Eikä tämäkään tasaluku tee siinä poikkeusta, vaikka leffa ei ole yksikään niistä, joita olin tähän päivitykseen miettinyt. Leffaksi nimittäin hieman puun takaa tulikin tällä kertaa leffa nimeltä Lapua 1976, ja miksi olen erityisen iloinen tästä asiasta on se, että kyseessä on siis kotimainen leffa, ja erittäin hyvä sellainen. Kotimaisten leffojen kohdalla se ei ole todellakaan ihan jokapäiväistä, ja olen enemmän kuin iloinen, että tälläinen leffa saatiin jatkoksi aivan loistavalle Sisulle. Tässä siis blogin päivitys numero 700.
Viimeinen vuosi ja etenkin viimeinen kesä on ollut huoneen kannalta aika vauhdikas. Näin jälkikäteen miettien muutama asia erityisesti on jäänyt mieleen, huonehan on kokenut aivan valtavan muutoksen, nyt kolmannen kerran, mutta kaikki oikeastaan lähti siitä, että etuseinä piti uusia osittain uusien pääkiuttimien ja subbarien takia. Tai oikeastaan sen suurin syy muutokseen taisi kyllä olla se, että halusin huoneen koko leveyden takaisin käyttöön, edellisessä päivityksessähän huone kapeni melkein metrin verran ja kun neljästä ottaa pois yhden niin huone oli peräti 25% pienemäpi kuin suurimmillaan voisi olla. No, yksi asia johti taas toiseen, mutta lopulta huone on edelleen samassa paikassa, hyvin vaan eri näköisenä kuin ennen.
Viime keväänä sitten heräsi ajatukset uudesta prossusta, ja se johti taas moneen pieneen lisämuutokseen huoneessa. Lähinnä kyse siis oli siitä, että huoneesta oli nyt tulossa 7.2.4 sijasta 9.4.6, asioita, joita ei pitänyt ikinä tapahtua, mutta näin se vaan on, tämä harrastus ei taida koskaan pysähtyä. Näissä asioissa nyt kuitenkaan ei ollut ihan niin isoista asioista kyse, sillä front widet tuli tehtyä vanhoista Klipscheistä ja kattokaiuttimetkin löytyi todella edullisesti, vaikka laadusta ei niiden osalta tarvinnutkaan tinkiä. Odotan kyllä mielenkiinnolla mitä tuo muutos sitten käytännössä tarkoittaa, sitähän ei voi ilman uutta prossua testata kun Arcam on vain 11. kanavainen. Sen jälkeen prossua odotellessa tuli sitten tehtyä vielä kaikkea isompaa ja pienempää, suurimpana siis tietysti räkki ja laitteiden siirto omaan tilaan, mutta sen lisäksi tuli muutenkin kaikki pikkuviat odotellessa korjailtua ja vähän sisustuselementtejäkin hankittua. Ja vaikka homma ei varmaan koskana pysähdy, niin nyt huone on kyllä niin valmis kuin sen näillä tiedoilla voin saada, tällä hetkellä ei ole mielessä mitään mitä pitäisi tehdä tai muuttaa seuraavaksi.
Nyt sitten kun huone odottaa vielä prossua niin perjantaina oli aika mennä katsomaan hyvin mielenkiintoista ensi-iltaa paikalliseen Biorexiin. Luvassa nimittäin oli aika paljon huomiota ennakkoon kerännyt Lapua 1976 niminen leffa, joka siis kertoo tarinaa Lapuan Patruunatehtaan tuhosta vuonna 1976, tapahtumaketjusta, joka on edelleen suomen toiseksi tuhoisin yksittäinen onnettomuus sitten sota-aikojen. Turmassa kuoli yhteensä 40 ihmistä ja loukkaantuneita oli moninkertaisesti. Leffa perustuu tositapahtumiin, mutta isona osana leffaa on myös rakkaustarina, joka ei perustu todellisuuteen. Tätä on itse asiassa kritisoitu jonkin verran, mutta mielestäni leffa toimii. Rakkaustarina on ainakin minun mielestäni todella tärkeä osa tätä leffaa, ja vaikka jossain vaiheessa jo mietin hieman, että kun kerran leffan tarkoitus on kertoa onnettomuudesta, niin miksi leffassa on nyt menty jo niin pitkään eikä onnettomuudesta ole vieläkään tietoakaan. Mietin myös, että kuinka paljon näitä tapahtumia sitten oikeasti on tapahtunut ennen onnettomuutta, eli kuinka rehellinen tarina on todellisille tapahtumille ja mikä kaikki on kirjoitettua. Joka tapauksessa mielestäni leffa toimii todella hienosti, enkä itse olisi siinä mitään muuttanut. Toni Kurkimäki on tutustunut historiaan antaumuksella ja jälki leffassa on sen mukaista. Se mikä minun mielestäni on tässä leffassa ehdottomasti parasta, on se, että kaikessa tunne todellakin välittyy ja koskettaa.
Toni Kurkimäen lisäksi leffa on saanut erittäin paljon hehkutusta pääosan esittäjien loistavista rooleista ja yhdyn täysin palkein tähän hehkutukseen. Jos jenkeissä on näyttelijöitä kuten Hopkins, joilta huonoa roolisuoritusta on mahdotonta edes odottaa, niin Hannu-Pekka Björkman on Suomessa vähän samassa asemassa. Miehen suoritus on tässä taas todella vakuuttava, eikä mikään leffassa viittaa siihen, että tuona aikana, tuossa roolissa ei olisi ollut juuri tuollaista miestä. Aitous ajankuvaan onkin tässä parasta, vaikka itse en tuona aikana olekaan itse vielä elänyt, niin voi hyvin samaistua tuohon aikakauteen ja näihin ihmisiin. Murre on ajoittain haastavaa kuulla ja ymmärtää mitä puhutaan, mutta se on vain hyvin pieni miinus loistavaan elokuvaan. Konsta Laaksoa ja Linnea Leinoa ei ole myöskään leffassa turhaan hehkutettu, molempien roolien uskottavuus on todella vakuuttavaa tasoa, ja ennen kaikkea se miten koko tarina elää ja hengittää heidän uskomattoman hyvää kemiaa oikein pastaa ruudulta läpi. Voisiko hienoa roolitusta paremmin viedä maaliin kuin tuomalla loppuun vielä kuviin suuri suomalainen legenda, Heikki Kinnunen.
Leffaa tuli tällä kertaa katsottua varsin pienessä salissa, jossa Atmosta ei ollut käytössä, enkä usko, että tämä leffa Atmos raitaa tulee koskaan saamaankaan. Mutta hyvin paljon ajatuksia tämä leffakerta silti herätti. Ensinnäkin salin 7.1 äänet olivat todella vakuuttavaa tasoa. Äänet olivat sijoiteltu todella laadukkaasti ja etenkin siinä vaiheessa kun päästiin itse onnettomuuteen, alkoi tehosteet ihan toden teolla täyttää salia. Dynamiikka oli hyvin kohdillaan, subbarit täyttivät hienosti koko tilan ja räjähdykset todellakin oli tyylikkäästi toteutettu. Kun siihen vielä lisätään se, että tämän jälkeen tunnelmaa luotiin musiikilla todella upeasti, oli kokonaisuus hienosti kruunattu. Se mitä tämä todella herätti ajattelemaan oli se, että kun meillä nyt on näitä isoja Isense ja Prime saleja, niin milloinkahan me saisimme myös muutaman ihan pienen salin Atmos äänillä? Nyt nimittäin leffa kuulosti todella hyvältä, ja mietin jatkuvasti leffan aikana, että onkohan kuitenkin niin, että noissa isoissa saleissa äänet vähän kuitenkin katoavat suureen tilaan ja tuollainen pieni intiimi tila voisi toimia vieläkin paremmin, vähän niin kuin suuri kotiteatteri? Ja plussat muuten vielä siitä, että kuvakokokin tällä kertaa täytti hienosti koko kankaan!
Lapua siis oli aivan loistava leffa minun mielestäni, ihan ei nyt viittä tähteä, mutta sanotaanko että erittäin vahvat neljä ja puoli tälle antaisin, jos tähtiä jakaisin. Suomileffat eivät minulta saa yhtään sen enempää arvostusta vain sen vuoksi, mutta kun tässä kyseessä oli oikeasti loistava leffa, niin silloin voi olla entistäkin ylpeämpi siitä, että se on vielä kaiken päälle kotimainen. Tätä me tarvitsemme kipeästi Suomessa ja ennen kaikkea teattereissa. Kotiinkin tämä tulee aivan varmasti hankittua, avain kuten Sisukin.
Eli näillä ajatuksilla lähdetään kohti seuraavaa sataa, ja jos joskus on näissä päivityksissä mietitty jatkuuko blogi vielä tästä, niin nyt sitä on turha miettiä. Kaikki ajatukset tästä hommasta ovat pelkkää positiivista, ja fiilis on enemmänkin vain sellaiset, että nyt tämä vasta alkaa oikeasti ottaa tuulta alleen. Niin kuin kaikessa, menestys vaatii paljon työtä ja se palkitsee jossain vaiheessa. Hienoja juttuja on taas tulossa ja odotan innolla mitä kaikkea on vielä edessä.
Lähde: Leffafriikki.com