Löytöjä ja läpimurtoja

Eletään kerrassaan jännittäviä ja odottavia aikoja. Mietin tuossa nimittäin jo jonkin aikaa sitten, että kuudessadas päivitys tähän blogiin lähestyy kovaa vauhtia ja olisihan se aika mageeta räväyttää tuossa päivityksessa oikein kunnolla ja esitellä uusi prossu jonkin vuoden kovimmista leffoista kanssa. Onhan tuossa esimerkiksi John Wick 4 vielä odottamassa ja varmaan se Fast X:kin sieltä kohta jo julkaistaan. No, aika monta päivitystä oli kuitenkin siihen vielä matkaa, joten en ajatellut sen olevan mitenkään mahdollista. Enhän mä nyt tietenkään niin voisi tehdä, että viivyttäisin uuden prossun asennusta yhtään pakollista pidempään ihan vaan sen vuoksi, että saisin uuden prossun juuri tiettyyn päivitykseen. Mutta mutta mutta.. Nyt onkin sitten vuorossa jo päivitys numero 597 ja prossusta ei edelleenkään mitään tietoa. Eli riippuen hieman viikonlopun suunnitelmista on mahdollista, että jos prossu ei tällä viikolla saavu, niin viikonloppuna päästään ainakin tuonne päivitykseen numero 599, ja sitten kysymys kuuluu, onko kuudessadas päivitys uusi prossu vai joku ihan muu. Oishan se hienoa, ja vielä kun ajatellaan, että prossu on kohta matkannut kolme viikkoa Ranskasta Suomeen, niin ehkä se on vielä jopa mahdollista, että sen vaikka viikonlopuksi saisi. Ai niin, ja Instan puolella päivityksiä on myös jo 588 kasassa, joten kovasti ollaan sielläkin lähellä tuota kuudensadan rajaa.

No, mutta odotellessa on kyllä kesän mittaan ollut aikaa uuden prossun tuloon valmistautua ihan huolella. On tullut neljä uutta kaiutinta, uusi vahvistin, räkki, Invidia Shield, ja vielä kuvaakin on paranneltu esimerkiksi HDFury Vertex kakkosen verran. Yksi pieni, jos sitä nyt voi pieneksi sanoa, päivitys kuitenkin tuli tähän vielä hieman ex-tempore tehtyä. Tuli tuossa taas jostain eteen Youthmanin jokin aikaa sitten julkaisema video, jossa hän vaihtoi vain noin 1500 tunnin kohdalla omaan tykkiinsä lampun ja kirkaus ja kuvanlaatu parani hyvinkin merkittävästi. Tämä on oikeastaan aina ollut itselleni enemmänkin sellainen pelonaihe, eli mitä jos lamppu joku päivä hajoaa, onko minulla varaa ostaa uusi ja kuinkahan paljon sellainen oikein mahtaa edes maksaa jne. Olen aina ajatellut, että uusi lamppu maksaa useita satoja, ja nyt kun ajattelin ihan uteliaisuuttani katsoa, niin ei sellaisen hinta kuitenkaan ole kuin sellaista 350-400 luokkaa, joka sekin on tietysti aika paljon.

No, mutta hinnan vieressä luki kuitenkin myös toinen hinta, joka sitten herätti enemmänkin mielenkiintoa. Nimittäin alkuperäinen polttimo hintaan 90 euroa. Siis alkuperäinen osa, pelkkä polttimo, kun yleensä siis projektoreihin vaihdetaan koko lamppuyksikkö ja se on noin viiden minuutin homma kun otetaan pari ruuvia auki, yksikkö ulos. toinen sisään ja ruuvit kiinni. Yksikön vaihto ei todellakaan ole vaikeaa ja on ihan jokaisen itse helposti vaihdettavissa. Mutta mitä sitten tarkoittaa polttimon vaihto? Löysin netistä juuri tuon Sonyn polttimon vaihtoon liittyvän ohjevideon, jonka kesto oli noin kolme minuuttia. Parin ruuvin sijasta neljä ruuvia auki, pikaliittimet polttimosta irti, uusi polttimo paikoilleen ja kyllä, ei siinä paljon sitä viittä minuuttia enempää mennyt.Eli todella helppo ja nopea homma, hintaa vain 90 euroa toimituksineen ja wolaa, tykissä tunteja 2660 sijasta nolla.

Tykin kuva siis oli ennenkin todella hyvä, mutta mietin, että jos kerran Youthman sai 1500 käytön jälkeen ison eron uudella lampulla, niin pakkohan sen on sitten puolet suuremmilla tunneilla jotain vaikuttaa myös minulla ja kun tuo hinta tosiaan ei ole satasia, niin kyllähän tuo oli ehdottomasti kokeiltava. Nyt osittain kiirestä ja osittain järjettömistä sähkön hinnoista johtuen katselu on tällä viikolla jäänyt vähemmälle, mutta tänään oli pakko päästä vähän tykkiä myös testaamaan. Aikaa ei taas ollut liikaa, joten piti katsoa jotain nopeaa. Leffaa etsin ja Guardian of the Galaksia piti katsoa, mutta aika ei sitten siihen riittänyt, joten nappasin Netflixistä jotain mielenkiintoista. Kesto vain tunnin, äänet Atmosta ja kuva Dolby Vision, ja aiheena vielä avaruus, niin mikä voisikaan mennä pieleen.

Eli pätkän nimi tänään Löytöjä ja läpimurtoja ja aiheena siis vuosi kymmeniä kehitellyn satelliitin matka suunnittelusta avaruuteen. On käsittämätöntä, miten tuollaiseen on laitettu vuosien saatossa aivan hillitön määrä rahaa, ja silti, yksi pieni vika ja vuosien työ ja kymmenet miljardit hetkessä taivaan tuuliin. Vähintään yhtä käsittämätöntä tosin on myös se, miten tuollainen prosessi voi pala palalta mennä täydellisesti maaliin, ilman käytännössä minkäänlaisia ongelmia, tai ainakin niin se tässä näytettiin. Itse en oikein saa koskaan kiinni mikä näiden koko avaruuden tutkimisen motiivit ovat ja mitä nuo löydökset sitten lopulta ketään kiinnostavat, mutta onhan se silti aika hienoa mitä tuolta on taas saatu meidän ihmeteltäväksi. Dokumentti oli tällä kertaa aika lyhyt ja suoraviivainen, mutta kuitenkin aika mielenkiintoinen ja mikä parata, todella näyttävää materiaalia.

Kuva on nyt selkeästi kirkkaampi ja värin näyttävät paremmilta. En malta odottaa, että pääsee testaamaan kunnon UHD materiaalilla, jos kerran jo Netflixkin näyttää näin hienolta. Seuraavaksi varmasti on vuorossa sitten Galaxit, mutta koska, aika näyttää. Pari muutakin kosmeettista päivitystä on saapunut, mitäs esim tykkäät tästä metallisesta kuvasta huoneen ovessa? Yksi juttu on vielä (prossun lisäksi) matkalla, ja sen jälkeen huone on tällä erää viimeistäkin palaa vaille valmis!

Lähde: Leffafriikki.com