Blogit

Yhdet häät ja muutama pankkiryöstö

Komedia on erittäin vaikea taiteenlaji, se tuli eilen taas kerran osoitettua. Olen jo jonkin aikaa katsellut, että Netflixissä trendaa tälläinen leffa, jonka nimestä voi jo päätellä paljon, eli Yhdet häät ja muutama pankkiryöstö. Ajattelin kuitenkin, että leffasta voisi kyllä saada ihan hyvänkin ja ideanahan tämä leffa oli kyllä ihan hauska ja potentiaalia siinä oli vaikka mihin. Kun vielä ottaa huomioon että pääosassa on Pierce Brosnanin kaltaisia nimiä, niin onhan tästä nyt ainakin jotain tultava, mutta ei.

Olihan leffassa muutamia ihan hyviä kohtauksia ja nauroin jopa ihan aidosti, mutta muuten leffa kyllä sai tuntemaan lähinnä vain myötähäpeää, ei muuta. Leffan käsikirjoitus olisi voinut ollu hyväkin, ideana jopa loistava, mutta surkea huumori ja ennen kaikkea todella huono näytteleminen vei kyllä tästä leffasta kaiken huumorin. En mä tätä nyt meinannut kesken jättää, mutta odotukset olivat kyllä ihan huomattavasti korkeammalla kun ottaa huomioon, että tämä nyt kuitenkin oli ensimmäinen leffa omassa huoneessa pitkään aikaan. Ehkä sen vuoksi pettymys kovempi kuin normaalisti.

Miksi leffoja ei huoneessa sitten ole hetkeen katsottu, niin syykin on yksikertainen, eli uuden projektin vuoksi, huone on taas ollut muutaman päivän telakalla. Pienestä laitteiden siirtoprojektista tuli sitten kuitenkin taas hieman isompi, ei sinänsä, että mitään suuria yllätyksiä olisi tullut, mutta kun asiat yrittää tehdä hyvin, niin kyllähän siihen aikaa saa menemään. Ja edelleen, kyllä tuollaisen yhden räkin kokoaminen on huomattavasti suurempi homma mitä alkuun kuvittelin, mutta toisaalta, lopputulos on myös erittäin onnistunut.

Projekti alkaa siis olla maalissa. Räkki on viimeistäkin osaa myöden valmis. Mielenkiintoista, että vaikka räkki on kokoa 42U ja yltää lähes kattoon asti, niin tilaa ei ollut tippaakaan liikaa. Mietinnässä oli ostaa toinen räkki Facebookista, joka olisi ollut 36U korkea ja syvyyttä pari kymmentä senttiä lisää, mutta onneksi ostin tämän. Tuo 36U ei olisi oikein millään riittänyt, ja toisaalta, tuo 80 syvä räkki toimii aivan loistavasti myös kulmassa. Eli kun toisen sivun saa auki, pääsee siitä käsiksi todella helposti kaikkiin johtoihin laitteiden takana, eikä tuota lisätilaa olisi kyllä tarvinnut mihinkään. Nytkin on hieman varastossa ahdasta, mutta lopputulos kyllä aivan kaikin puolin kyllä miellyttää silmää.

Eilen pääsin ensimmäistä kertaa kytkemään myös laitteisiin virrat ja sain ilokseni todeta, että kaikki toimii. Huoneessahan sinällään ei mikään muu muuttunut kuin se, että laitteet siirtyivät toiseen huoneeseen, joten koneet tulille ja testaamaan riitti kalibroinnista tällä kertaa. Joo, kyllähän sitä Dirac olisi ollut hyvä tässäkin välissä ajaa, mutta nyt sitä ei tullut tehtyä, sillä odotusarvo sille että uusi prossu saapuu pian on jo aika kova. Kohta kaksi kuukautta ollut uusi huollossa, eli kyllähän sieltä kohta pitää jotain jo kuulua.

Kaikki ei kuitenkaan vieläkään toimi täydellisesti, eikä varmasti tule hetkeen, jos koskaan näin olemaan. Sitä varten kai esim. MadVR kaupallisen laitteen voi ostaa kaupasta kun laittaa riittävästi tonneja pinoon. No, se että kaikki kerralla toimii ei kai ole tämän harrastuksen tarkoituskaan, joten puuhastelu jatkuu. Kodi alkaa kuitenkin olemaan jo aika hyvin purkissa, vielä on paljon tekemistä leffojen nimeämisessä ja ne pitää käydä vielä kunnolla läpi, mutta se puoli muuten aika kunnossa. Nyt sitten pitäisi vielä keksiä keino, jolla saa videokaapparin ja Videoprosessori-ohjelman toimimaan kuin se kuuluisa junan vessa. Niiden kanssa tuli eilen jonkin aikaa taisteltua, ja luulen, että niissäkin hyviä osavoittoja otettua. Windows ja Windowssin softat vaan eivät ole niitä, jotka on edes tarkoitettu toimimaan, vaan aina on jotain. Sen jälkeen kun kaikki tämä on hanskassa, alkaakin sitten se todellinen jumppaaminen, eli millä saada MadVR:n asetukset oikeasti kohdalleen ja kuva parhaaksi mahdolliseksi. Onneksi siihenkin tuli tänään vihdoin postista hieman apuja.

Oli tänään postilaatikkoon saapui Spears and Munsil 4K testilevy, jota olen todenteolla odottanut, vaikka ihan tarkkaan en vielä tiedä mitä sillä teen, tai siis että miten se toimii. Olen kuintenkin aina tykännyt hankkia erilaisia demo-levyjä, ja nyt ensimmäistä kertaa sellainen on erityisesti kuvan parannusta ja kalibrointia varten. Saapa nähdä mitä MadVR ja tämä levy yhdessä saavatkaan vielä aikaan. Aika näyttää.

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button