Yön painajainen (1971)
Play Misty for Me (Yhdysvallat)
Ohjaus: Clint Eastwood
Pääosissa: Clint Eastwood, Jessica Walter, Donna Mills
Kesto: 102 min.
Ikäraja: K-16
Yön painajainen on Clint Eastwoodin esikoisohjaus ja ensimmäinen elokuva, jonka kehittämistyössä hän oli alusta saakka mukana Malpaso-yhtiönsä kautta. Voi siis sanoa, että kyseessä on ensimmäinen varsinainen Clint Eastwood-elokuva.
Leffan suomenkielinen nimi Yön painajainen ei ole kaikkein onnistunein käännös, koska nimen viittaama ”painajainen” ei rajoitu yöhön. Alkuperäinen nimi, Play Misty for Me, joka viittaa Erroll Garnerin esittämään Misty-nimiseen jazz-kappaleeseen, tiivistää elokuvan hengen paremmin.
Kyseessä on draama-trilleri, jossa Eastwood esittää Kalifornian rannikolla sijaitsevan Carmel-by-the Sea -kaupungin radiokanavan DJ:tä Dave Garveria. Yhtenä iltana Garver kohtaa kiihkeän faninsa Evelyn Draperin (Jessica Walter) paikallisessa baarissa, jonka jälkeen nainen takertuu tiskijukkaan kuin tanssikenkä ruotsinlaivan tahmaiseen lattiaan. Evelyn toivoo toistuvasti Misty-kappaletta Garverin radio-ohjelmassa, mistä juontuu elokuvan alkuperäinen nimi.
Juonikuvio Yön painajaisessa on hyvin samanlainen kuin 16 vuotta myöhemmin julkaistussa elokuvassa Vaarallinen suhde (1987), josta kirjoitin blogissa aiemmin. Kyse on ihmissuhteesta, jossa osapuolten käsitykset suhteen syvyydestä eroavat suuresti toisistaan. Toiselle kyse on ohimenevästä ihastuksesta ja toiselle elämän suurimmasta rakkaudesta. Näkemysero purkautuu molemmissa teoksissa väkivaltana.
Luen parhaillaan Richard Schikelin kirjoittamaa Clint Eastwoodin elämäkertaa ja sen perusteella voi todeta, että Eastwoodin kädenjälki näkyy ensimmäisessä ohjaustyössä. Mukana on monia miehelle tärkeitä asioita: kotikaupungiksi muodostunut Carmel-by-the-Sea, upeita naisia, jazz-musiikkia ja nopeita autoja. Välillä Eastwood viipyilee ehkä liikaakin sivupoluilla: esimerkiksi jakso Monterey Jazz -festivaalilla on varsin pitkä sen sisältöön suhteutettuna.
Carmel-by-the-Sean paikallisessa baarissa juomia tarjoilee muuten ohjaajana paremmin tunnettu Don Siegel, jonka kanssa Eastwood teki ennen Yön painajaista elokuvan Korpraali McB (1971). Seuraava yhteinen projekti olikin sitten joulumarkkinoille julkaistu Likainen Harry (1971).
Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet
The post Yön painajainen (1971) first appeared on Eilen elokuvissa.