Extraction 2 Netflix

Aina välillä joutuu tekemään aika paljonkin töitä, että näistä striimauspalveluista löytää jotain sopivaa katsottavaa, välillä sitten tulee myös sellaisia leffoja, joita on oikeasti odottanut ja jonka oikeasti toivoo näkevänsä heti kun sellainen tulee. Extraction leffa tuli nähtyä joskus kun se ilmestyi, ja tuolloin jo taisi olla aika selvää, että toinenkin osa on tulossa, ja sikäli tätä leffaa on odottanut, vaikka ei tämä nyt mikään sellainen odotus ole ollut kuin jossain Bondeissa tai vastaavissa. Ehkä tästä kertoo tosin jotain myös se, että eipä sitten ollut ensimmäinen osa kuitenkaan kovinkaan hyvässä muistissa, enkä rehellisesti sanottuna muista tämän leffan katsomisen jälkeenkään. Olisi ehkä pitänyt katsoa uudestaan ennen kuin meni tähän.

Piti tässä välissä oikein katsoa, eli huhtikuussa 2020 on tullut tämä ensimmäinen osa ja siitä blogitekstikin kyllä löytyy. Olin tuosta leffasta tykännyt ja etenkin leffan ääniä paljon kehunut. Ja ääniä on muuten kuhuttu todella paljon myös tässä leffassa. Pakko kuitenkin nyt olla sen verran vastarannan kiiski. että ihan täysin en nyt kyllä allekirjoita sitä hehkutusta mitä Facebookissa tämän tiimoilta näkyy. Onhan tässä hyvät äänet ja ennen kaikkea sellainen leffa, jossa äänet varmasti ovat isossa osassa ja äänien kanssa voi paljon kaikkea kivaa tehdä. Nautin minäkin leffasta täysin korvin, mutta toisaalta ihan sellainen fiilis ei sitten kuitenkaan jäänyt, että tästä nyt mitään ihan referenssi leffaa olisin tekemässä. Toisaalta varmasti osaltaan myös kyse siitä, että kyse kuitenkin striimistä, joka tosin kaikilla muillakin ainakin tällä hetkellä ainoa muoto tätä leffaa katsoa. Silti, erittäin hyvä muttei täydellinen.

Vähän kyllä jäi muutenkin koko leffasta hieman sama fiilis. Olihan tämä ihan kivaa katsottavaa, mutta ei nyt miksikään suosikkileffaksi kuitenkaan pääse. Olisihan tämä toki kiva joku päivä nähdä myös levyltä, mutta sinne se ei taida kuitenkaan päästä, ainakaan 4K-muodossa ja Netflixistä tuskin tätä tulen enää katsomaan, ellen sitten uuden prosessorin kanssa aikanaan jostain syystä oikein innostu. Näyttelijät tässä ovat ihan hyviä, Chris Hemsworthin ympärillähän tämä leffa tietysti pääasiassa pyörii, mutta ei muussakaan kaartissa mitään varsinaista vikaa ole. Juoni aavistukseen hakee ja on ehkä vähän kevyt, mutta ehdottomasti katsottava. Ylipäätään leffa ei paljon yllättävä tuonut, vaan juuri tälläinen, pelastetaan joku ja sen jälkeen yksi tekstiviesti pilaa kaiken on ehkä jo vähän nähty. Tähän leffaan ehkä tiivistyksenä sanoisin, katsokaa itse.
Lähde: Leffafriikki.com