Swiss Army Man (2016)
A24 tuottaa persoonallisia valtavirrasta poikkeavia elokuvia, joista useat ovat loistavia. Persoonalliseksi ja poikkeavaksi voi ainakin kutsua tätä, vuonna 2016 ilmestynyttä Swiss Army Mania. Matkallani tutkiessani Radcliffen näytelijän uraa Harry Pottereiden jälkeen, päädyin vihdoin tähän outouteen, joka on ollut leffalistallani jo vuodesta 2016. Tällä kertaa Radcliffe näyttelee ruumista, joka saa toimia linkkuveitsen korvaajana selviytymiretkellä. Surrealistisen komedian on ohjannut Daniel Kwan ja Daniel Scheinert, jotka tunnetaan paremmin nimellä Daniels.
Swiss Army Man (2016)
Paul Dano (Little Miss Shunshine) on haaksirikkoutunut saarelle ja koska apua ei ole näkyvissä, hän päättää päättää päivänsä hirttäytymällä. Juuri ennen tätä lopullista ratkaisua hän huomaa rantaan ajautuneen ruumiin. Ruumis päästelee mätänemiskaasuja sen verran terhakkaasti, että Dano tätä apuna käyttäen ajelee pois saarelta, kuin vesiskootteria käyttäen. Ruumis toimii myös muina apukeinoina Danon edetessä kohti ihmiskuntaa ja voipa sen suusta pumpata juomavettä tarvittaessa…
Elokuva on visuaalisesti kaunis ja erittäin hienosti kuvattu. Tähän kauneuteen tuo raakaa kontrastia se, että mukana on mätänevä ruumis. Tästä aiheesta revitäänkin mustaa huumoria pitkin leffaa. Elokuvan kuvauspaikat ovat komeita ja metsä näyttää hyvältä seikkailupaikalta, jossa olisi kiva käydä itsekkin.
Daniel Radcliffe on ruumiina mainio ja melko hauska tapaus. Paul Dano taas ei ollut minun mieleeni niinkään, vaan miehestä jäi hieman luotaantyöntävä kuva. Voi johtua roolihahmosta, koska en tunne kaverin aiempia rooleja niin hyvin. Mukana vilahtaa suosikkinäyttelijäni Mary Elizabeth Winstead. Enimmäkseen kaverukset ovat kahdestaan elokuvassa. Mustan huumorin lisäksi leffassa nähdään paljon pieru- ja alapäävitsejä kanssa.
Elokuva on erikoinen yhdistelmä Cast Awayta ja Weekend at Bernie'siä, mutta oikeastaan mitään täysin samanlaista ei ole tullut vastaan ennen. Jos leffan ensimmäiset kymmenen minuuttia eivät saa sinua kiinnostumaan että mitä seuraavaksi tapahtuu, ei elokuva ole sinua varten. Jos taas ne saavat sinut hirnumaan naurusta, on tässä täyden kympin komedia. Itse en niinkään naureskellut elokuvalle, mutta hymähtelin sen kekseliäisyydelle kyllä pitkin leffaa ja toki halusin nähdä mihin tämä kaikki johtaa. Jos perinteisemmät massatuotannot alkavat jo puuduttaa, voi tässä olla sinulle pieni piristys elokuvien katsomisen saralla. Tosin herkempää se voi ruveta kuvottamaan, jos ei ole turtunut kaikenlaisiin mustiin komedioihin. Pohjimmiltaan kyseessä on sympaattinen tarina kahdesta ujosta miehestä matkalla elämänsä rakkauteen.
– Kai Kumpulainen 13.1.2022
Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä