Toto (1982)
Toto ei kerro kuuluisasta amerikkalaisesta yhtyeestä vaan vedonlyönnistä, tai oikeastaan ravipelissä voittamisen jälkiseuraamuksista.
Toto (1982)
Metsolasta tuttu Kaukovaaran Kari, eli Juha Hyppönen voittaa kahden kaverinsa kanssa raveissa siemoisen summan rahaa. Siinä jää vaimot ja vasta syntyneet lapset taka-alalle, kun kaverukset päättävät pistää haisemaan. Suunnitelmissa on hävitä hetkeksi olemasta ja painua Thaimaaseen. Tauoton viinan kittaaminen tekee suunnitelmiin jatkuvasti muutoksia ja matkan aikana myydään jopa Japanilaisille japanilaisia autoja. Toisena kaverina nähdään Mikko Hänninen (Kivenpyörittäjän kylä) ja toisena Paavo Piskonen.
Kaikenmaailman Luokkakokoukset ja Hangoverit jää kyllä ihan taka-alalle tämän kohkauksen kanssa. Sen verran holtittomasta toiminnasta on kyse.
Elokuvan ohjasi Anssi Mänttäri salanimellä Suvi-Marja Korvenheimo ja käsinkirjoituksen teki Tuovi Mäkipää-Hakola, jonka takana oli oikeasti Matti Ijäs. Se tehtiin velkarahalla, ilman Elokuvasäätiön tuotantotukea, ja kuvauksiin meni vain 13 päivää.
Elokuva kuuluu trilogiaan, jonka kaksi muuta ovat Regina ja miehet (1983) ja Huhtikuu on kuukausista julmin (1983).
– Kai Kumpulainen 12.12.2021
Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä