Warfare -UHD 4K

Vuoden aivan varmasti odotetuin hankinta kotiin saapui vihdoin tänään, eli Ray Mendozan ja Alex Garlandin Warfare, joka muuten sattuu olemaan saman porukan tekeleitä kuin Civil War, josta myös tykkäsin todella paljon. Ihan täysin en ollut selvillä mistä leffa kertoo, siis sen lisäksi että sodasta toki, mutta ennen kaikkea tämä leffa tuli hankittua äänien vuoksi, niitä kun on kehuttu yksiksi parhaista Atmos äänistä koskaan ja jo tuo mainittu Civil War oli ääniltään aivan huikea.

Mutta tarina on siis Irakin sodasta, ja todenperäinen sellainen. Tarina perustuu Ray Mendozan omiin kokemuksiin ja käsittääkseni herra on ollut vahvasti myös leffan teossa mukana. Sikälihän juoni on aika simppeli, eli ensin hieman odotellaan, sen jälkeen koitetaan selvitä hengissä ja loppu sitten onkin sitä sodan kuvausta karuimmillaan, juuri sitä minkä Garland osaa parhaiten. Leffa on todella uskottava, eikä todellakaan lisää tippaakaan fiilistä, että joku katsojista haluaisi olla tuolla mukana. Sota on julmaa, enkä kyllä ymmärrä miksi mitään asiaa enää tässä maailmassa pitäisi ratkoa sodan merkeissä. Siitä huolimatta sota on tällä hetkellä lähempänä ihmisten elämää joka puolella mailmaa, kuin mitä on aikoihin ollut. Väärä suunta, mutta minkä pieni ihminen voi asialle tehdä.
No mutta sanotaanko nyt näin, että ei tämä leffa nyt ehkä juonellisesti tai mielenkiintoisuudeltaan vuoden leffa ole, mutta sanoisin, että puolitoista tuntia kuitenkin ihan hyvin käytetty. Esimerkiksi juonellisesti jonkin verran parjattu Civil War oli aika paljon mielenkiintoisempi. Tässähän ei oikeastaan hirveästi tapahtunut mitään, jännitys ei ollut ihan niin käsin koskekeltava kuin Civil Warissa, eikä kuvauskaan ollut ihan niin ihon alle menevää, vaikka se tässäkin kyllä tuotiin hyvin lähelle ihmisen kärsimystä. Ja sitähän tässä nyt ehkä eniten nimenomaan haluttiin kuvata, sodan raakuutta ja kärsimystä. Siinä tavoitteessa kyllä varmasti onnistuttiin erittäin hyvin.
Sitten niihin ääniin, jotka kyllä olivat juuri niin mestarilliset kuin on hehkutettu. Edelleen tulee mieleen ihmiset, jotka eivät usko Atmokseen ja he joiden mielestä täysin turha keksintö kaiken kaikkiaan. Kun on kunnon laitteet ja tälläinen leffa, voisi aika monen mielipide muuttua. Ja aivan kuten Civil Warissa, hyvät äänet ei ole sama kuin kovat äänet tai kovat bassot, hyvät äänet tai oikeastaan loistavat äänet ovat hiljaisuutta, tarkkuutta, tarkoituksenmukaisuutta ja ennen kaikkea leffaan täydellisesti sopivat. Tässä leffassa on kaikki, syvää bassoa, tunnelmaa, tarkkoja laukauksia, piinaavaa hiljaisuutta ja katsojan tuolista nostattavaa dynamiikkaa. Äänet on suunniteltu, niitä ei ole vain tuikattu sinne tänne muodon vuoksi. Äänet on tietysti 9.1.6 ja vaikka kaikki kaiuttimet eivät samaa määrää materiaalia saakaan, kaikki saavat juuri sen mitä pitää. Objektit ovat jatkuvasti aktiivisia, juuri silloin kuin tarvitaan, ihan vaikka vain pieneen yksityiskohtaan. Ei ole tätä leffaa turhaan hehkutettu, ja kyllä, todellakin katsomisen arvoinen leffa ja äänien puolesta heittämällä top-listalle!
Lähde: Leffafriikki.com