Eipä ole taas tullut hetkeen käytyä leffateatterissa ja syykin siihen on aika yksinkertainen, ei vaan ole sellaisia leffoja, jotka olisivat riittävästä kiinnostaneet. Nyt oli viikonloppuna aikaa mennä jotain katsomaan, joten lähdin selailemaan mitä sitä sitten voisi mennä katsomaan. Mitään varsinaista en tälläkään kertaa löytänyt, mutta kun kaveri sitten laittoi viestiä, että lähdenkö seuraksi katsomaan The Amateur-nimistä uutta leffaa niin katsoin sitten leffan trailerin ja leffa alkoi siinä määrin kiinnostamaan, että päätin lähteä.
Leffasta muodostuikin sitten ihan odotusten mukainen. Kerroin jo ennen leffaan menoa, että en ole kovinkaan suuri Rami Malek fani, enkä kyllä ole tämänkään jälkeen. Leffa oli hieman ehkä Jason Bourne tyyppinen leffa, ja sitä nimenomaan olisin tähän kyllä kipeästi kaivannutkin, eli pääosaan jotain Matt Damonin tyyppistä voimahahmoa. Ja tiedän, että olen varmasti aika yksin tämän mielipiteeni kanssa, mutta jotenkin vaan Malek ei itselleni oikein osu. Omissa kirjoissani Malek oli Freddy Mercuryn roolissa aivan täysi kymppi, mutta sen jälkeen hänen näkeminen eri leffoissa on ollut lähinnä vaivaannuttavaa. Maneerit ovat todella vahvat ja ne paistavat edelleen läpi jokaisessa roolissa. Tässäkin mielestäni pääsosassa oli Rami Malek, eikä Charlie Heller. Charlie Hellerhän hahmona oli todella loistavasti kirjoitettu, ja vaikka henkilön varmasti piti tavallaan olla epävarma, niin itselle tulee Malekista roolissa mieleen lähinnä, että näyttelijä oli tässä epävarma. Enkä nyt väitä millään tavalla että Malek olisi huono näyttelijä, minulle se ei vaan uppoa.
Muuten leffasta tuli hyvin sellainen ysärin fiilis, jolloin näitä vastaavia tuli liukuhihnalta, ja lähes poikkeuksessa ne toimivat loistavasti. Tämän vuoksi esimerkiksi Alex Moorenkin rooliin olisi voinut mielessä nähdä monta muutakin näyttelijää, siitäkin huolimatta, että Holt McCallany hoisi tuon roolin todella hyvin ja vakuuttavasti. Leffan ehdoton tähti kuitenkin oli omissa mielissä Laurence Fishburn, rooli, johon ei oikein saanut mitään otetta, mutta sitten lopulta kuitenkin osoittautui koko leffan liimaksi joka sitoi tarinan hienosti kasaan. Nicky Parsonsin roolin (Jason Bourne) vastaavasti tässä hoisi hienosti Caitriona Balfe Inguilena, joka siis avusti Hellerin läpi viidakon, jollaisesta Hellerillä ei ollut mitään kosketuspintaa.
Tärkein kysymys kuitenkin kuuluu, viihdyinkö? Kyllä viihdyin. Vaikka leffa tällä kertaa olikin vain ns. normaalissa salissa Prime-salin sijaan, niin silti leffa toimi hyvin. Olisihan tässä voinut jotain parempaa olla Atmoksena, mutta se ehkä selviää sitten joskus kotona, sillä kyllä tämä ehdottomasti kuuluu sellaisiin leffoihin, jonka haluaa katsoa uudelleen kotona. Leffan äänet olivat luokkaa ok, eli ei mitään sellaisia highlight kohtia jotka erityisesti olisi mieleen jäänyt, mutta ei myöskään toiseen suuntaan sellaista joka olisi jäänyt harmittamaan. Leffa on juuri sellaista suhteellisen kevyttä toiminta-trilleriä jollaista on pitkään odottanut muutenkin kuin huumorilla höystettynä tai jatko-osana. Oma leffa tässä tapauksessa oli hieno juttu, etenkin kun juoni oikeasti toimi aika hyvin ja se ei tuonut fiilistä kopiosta. Juoneltaan tämä siis ei ollut niinkään Jason Bourne, vaan enemmänkin toteutukseltaan ja yleiseltä fiilikseltä. Juonihan oli jotain aivan uutta, ja mikä parasta, loppu oli ehkä hieman yllättävä ja erittäin mielenkiintoinen. Niin, ja kyllähän tässä pääsi myös Suomi hienosti esiin lopussa, katsomisen arvoinen leffa jo ihan sen vuoksi.
Lähde: Leffafriikki.com
