Blogit

Beekeeper UHD 4K

Beekeeper leffaa on paljon kehuttu, mutta siitä huolimatta en sitä koskaan mistään striimattuna katsonut. Suurimpana syynä varmaankin se, että kyseessä on Jason Stathamin toimintaleffa, joten oletettavissa olisi hyvät äänet ja paljon toimintaa, sellaiset yleensä sitten haluaa nähdä ensi joko leffassa tai sitten omassa huoneessa levyltä. Toisaalta tämän levyn hankinta on myös viivästynyt paljon, tulihan tämä leffa jo hyvän aikaa sitten viime vuoden puolella. Siihen on kuitenkin hyvä syy, nimittäin tätä leffaa ei ilmeisesti Suomeen tullut lainkaan 4K-versiona vaan ainoastaan Blurayllä. Luulin itse asiassa pitkään, että tätä ei olisi ylipäätään ollut koskaan tulossa 4K:lle, mutta sitten yllättäen sen WOWHD:sta löysin ja piti sitten laittaa tilaukseen. Leffa saapuikin sitten viime viikolla, joten kovinkaan kauaa en sen katsomista sen jälkeen jaksanut odottaa.

Beekeeperistä en pahemmin edes tiennyt mitään ennen kuin sen katsoin, joten odotukset olivat hieman erilaiset. Leffa itse asiassa pääsi ihan aidosti yllättämään ja leffassa oli paljon parempi juoni kuin mitä osasin edes odottaa. Olihan tässä paljon sitä toimintaa ja hieman sellaista John Wick maista toimintaa jossa Stathamia olisi saanut ampua metrin päästä singolla ilman että naarmuakaan mieheen olisi tullut. Mies pätkii kokonaisia FBI-joukkoja ihan vaan ilmestymällä paikalle käyttämättä edes asetta, joten uskottavuuden kanssa tässä toki on paljonkin miettimistä. Niin, tai ei tässä varmasti ollut muuta tarkoitustakaan kuin paahtaa popparit ja pistää aivot hyllylle. Beekeeperin luulin alunperin tosiaan tarkoittavan juuri tuota, eli joku random farmari joka lähtee kostoretkelle, tai siis tästäkin luulin että joku hyökkää hänen kimppuunsa, mutta koko taustatarina kyllä yllätti ja oli nimen omaan positiivinen yllätys, hyvä leffa.

Statham on Statham, mutta muukin porukka tässä kyllä toimii hyvin. Emmy Raver-Lampman on hieman kyllä ärsyttävä, lieko syy tähän sitten enemmän näyttelijässä vai käsikirjoittajassa, mutta voisihan sitä itseluottamusta ja röyhkeyttä paremminkin kuvata, sitähän tässä kai kuitenkin yritettiin. Parhaimman yksittäisen roolin tekee kuitenkin yllättävä Jemma Redgrave. Leffa kuitenkin kantaa hyvin loppuun asti, eikä muuten tunnu tunti neljävitonen tippaakaan tämän parissa pitkältä. Niin, ja jatko-osakin tähän on kai taas tulossa, mitähän sekin sitten tuo, saa nähdä, joka tapauksessa tämä olisi hyvin mennyt ihan omanakin leffanaan ilman mitään jatko-osia.

Äänien osalta leffa on loistavaa tulitusta koko rintamalla. Raita on 9.1.6, mutta kahta katossa olevaa Atmosta käytetään aika hillitysti. Tuntuu itse asiassa siltä, että näihin kahteen syötetään vain yhtä ääniraitaa aina silloin tällöin kuin sitä tarvitaan. Se mikä taas on erittäin positiivista on se, että objekteja tässä sitten liikkuu senkin edestä, eli tähän ääniraitaan on kyllä panostettu. Jäikö sitten kuitenkaan mitään high lightteja mieleen, ei oikeastaan, yleisesti ottaen vain loistava ääniraita hyvine bassoineen ja kaikkia kaiuttimia käyttävineen toimintoineen. Kun tähän vielä lisätään, että kuvanlaatukin oli aivan priimaa, ei ole ihme että yksi Leffafriikki viihtyi tämän parissa. Voin ehdottomasti suositella.

Beekeeperin loppuun on hyvä vielä mainita hieman yhdestä uudesta hankinnasta huoneeseen. Heitin nimittäin jo jonkin aikaa sitten tuon edessä olleen leffasohvan ulos huoneesta, se vaan ei oikein ollut käytännöllinen ja en siitä tykännyt. Vei paljon tilaa, eikä ollut lopulta niin tyylikäs ja toimiva kuin halusin. Halusin enemmänkin lisää tilaa, ja kun huoneessa yksin katselee suurimman osan leffoista, päätin heittää sen pois. Joku idea kuitenkin piti olla siltä varalta, että joskushan niitä isompiakin porukoita käyt leffaa katsomassa. Mietin monia vaihtoehtoja, mutta haasteena olisi se, että selkänojan pitää olla todella matala, jotta se ei ole kuvan tiellä. Kiinnosti ennen kaikkea sellaiset vaihtoehdot, jotka saa pois helposti kun niitä ei tarvita, ja sitten löytyikin siihen täydellinen vaihtoehto, eli Intex ilmalla täytettävä sohva.

Se on tuohon aivan täydellinen. Sopii enemmän kuin hyvin sisustukseen, riittävän matala olla siinä vaikka aina (ei tule olemaan), ja muutenkin ilmapatjaksi suhteellisen hyvänlaatuisen näköinen ja tuntuinen. Siinä on pinnassa Intexille tuttu hieman kankaanomainen pinta, joka antaa edes hieman arvokkuutta. Sohva sisältää myös kuppitelineet ja siitä saa tarvittaessa myös sänkyn, eli jos vaikka tarvitaan lisää tilaa majottujille, niin ajaa sitten sitäkin tarvetta. Voin kyllä hyvällä syyllä sanoa, että erittäin kannattava hankinta vaikka vielä varsinaista testiä ei olekaan saanut. Löytyy muuten Youtubesta parempi esittely jos kiinnostaa. Niin ja hinta siis noin 60e ja postit, eli ei todellakaan myöskään hinnalla pilattu.

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button