The Instigators – Apple TV+

Tällä viikolla paluu arkeen ja työpaikalle, samalla ollut myös illat aika moisen kiireisiä monestakin syystä. On ollut muksujen kuskailua, pihahommia, valmennuksia ja paljon muuta päälle. Viikko on siis ollut todella hektinen, eikä mitään mahdollista leffojen katseluun ole ollut. Onneksi kuitenkin raskaankin viikon jälkeen tulee aina viikonloppu, ja silloin viimeistään pääsee kyllä yleensä aina myös leffan makuun. Tällä kertaa pieni tsekkaus striimauspalveluiden sisältöön, ja nopeastihan sieltä sitten pienen tauon jälkeen löytyi katsottavaa, ja olisi oli ollut monta muutakin, mutta valinnaksi koitui hyvin nimekkäällä kaartilla varustettu The Instigators Apple TV plussalta.

Leffa onkin hyvin ehkä tätä päivää kuvaava, hankintaan todella kova näyttelijäkaarti ja sitten toivotaan parasta. Tässäkin leffassa on sellaisia nimiä kuin Matt Damon, Casey Affleck ja yllätysnimi Ving Rhames jota ei ole viimeaikoina totuttu paljon muualla näkemään kuin Mission Impossible leffoissa, mutta silti leffa on aikamoinen lässähdys. Jotenkin tuntuu, että studioiden resepti nyky leffoissa on se, että kunhan vaan saadaan riittävän kovia nimiä leffan markkinointiin, niin kaikki muu hoituu itsestään. Mutta kun ei vaan hoidu. Tässäkin leffassa Matt Damon vetää sellaisen samantyyppisen roolin kuin mitä on totuttu uusimmissa leffoissa näkemään mm. Prat Pittillä, eli yritetään olla joten hauska, vaikka rooli ei naurata sitten yhtään. Leffan oli varmaankin tarkoitus ylipäätään olla jonkinlainen toimintakomedia, mutta itseäni nauratti tasan yhdessä kohdassa, jossa puhuttiin auton menemisestä lunastukseen, muuten ei kyllä tästä iloa irronnut.

Ihan täydellinen floppi leffa ei kuitenkaan ollut, ja siitä piti huolen suhteellisen hyvä ääniraita. Leffassa oli kaikki 9.1.6 kanavaa kyllä käytössä, mutta kovinkaan paljoa olleet samaan aikaan käytössä. Se ei kuitenkaan aina tarkoita huonoa, nimittäin tässä leffa silti tilaa ja ääniä hyödynnettiin erittäin hyvin ja etenkin juuri taka ja sivusurroundeja käytettiin todella upeasti. Atmoksista oli suurimmaksi osaksi käytössä aina vain kaksi kerrallaan, ja jostain syystä etenkin taka-atmokset olivat todella vähän käytössä. Silti kuitenkin myös objekteja leffassa oli ihan kivasti myös aktiivisesti liikkeellä. Tältä leffalta kuitenkin kaikista eniten odottelin waveformining testaamista erityisesti dynamiikan osalta, mutta siltä osin leffa jäi kyllä todella vaisuksi. Ei ollut ihan paras leffa ylipäätään dynamiikan testaamiseen, mutta varmasti osittain srtiimistä johtuen ei kyllä päässyt silti lähellekään sitä mitä ehkä toivoin.

Waveformingista muuten puheenollen, beta-testauksessa päästiin niin nopeasti eteenpäin, että nyt myös julkinen versio on vihdoin julkaistu. Sitä on todellakin Trinnov-piireissä odotettu todella paljon, ja nyt vihdoin sitten loppukäyttäjät pääsevät uuden päivityksen myötä tuota testaamaan. Päivityksen, tai oikeastaan enemmänkin kalibroinnin kanssa joutuu nyt tekemään hieman enemmän töitä kuin aikaisemmin, mutta tuohonkin löytyy erittäin paljon hyviä apuvälineitä Trinnovin sivuilta. Ensimmäisenä työkaluna kannattaa käyttää subwoofer-opasta, jonka perustella on helppoa määritellä montako subbaria tulisi Waveformingin kanssa käyttää. Waveforming toimii kyllä varsin hyvin oli kokoonpano tai sijoittelu mikä tahansa, mutta vähintään kaksi subbaria eteen ja kaksi taakse on minimi vaatimus. Sen jälkeen tärkeää olisi asentaa ne mahdollisimman symmetrisesti keskelle seinää, ehdottomasti ylös maasta.

Tämän jälkeen seuraava tärkeänä työkaluna on kalibrointi kartta. Eli kun aikaisemmin Trinnovin sai jopa yhdellä kalibroinnilla kohdilleen, nyt niitä tarvitaan Waveformingiin useita, itselläni käytössä on ollut 8-9-11 kohtaa kuuntelupaikan lisäksi. Kalibrointikartta-työkalulla saa kuitenkin selkeät ohjeet mistä kohdista huonetta tulisi mittaukset ottaa. Sen jälkeen kun mittaukset on otettu, loppu on sitten säätämistä ja ennen kaikkea kokeilua. Eli vaikka Waveformingissa on paljon graafeja mittaustuloksia, jonka perusteella päätelmiä voi tehdä, silti erittäin tärkeässä roolissa on kuunnella miltä mikäkin asetus omassa huoneessa kuulostaa. Voin kuitenkin vakuuttaa, että kun kalibrointi on huolella tehty, on tulokset hämmästyttävän hyviä.


Nyt kuitenkin Olympiakoriksen finaalin pariin ja leffajutut jatkuu taas huomenna.
Lähde: Leffafriikki.com