Yksi audiovisuaalisesti suurimpia suosikkileffojani on aina ollut Aquaman, vaikka sen katsomisesta onkin jo aikaa, enkä sitä nyt kuitenkaan ole ihan minään demoleffana pitänytkään. Joten saattaa olla, että aika myös kuultaa muistot, mutta silti oli päivän selvää, että jollain aikavälillä tämä toinenkin osa eli Lost Kingdom piti hyllyyn hankkia ja katsoa. Tätähän en sitten lopulta nimittäin edes leffassa mennyt katsomaan. Hankintaa ja katsomista on kuitenkin aika paljon viivyttänyt se, että leffa ei ole kovinkaan hyviä arviointeja saanut. Hyvänä esimerkkinä kun tätä leffaa vähän huutelin tuolla Facebookin myyntiryhmässä niin yhtään tarjousta ei tullut, ainoastaan yksi vastaus, tyyliin että eipä taida kukaan olla rahojaan tähän tuhlannut. No mutta itse tuli tämäkin Future Movie Shopista hankinttua. Siellä muuten meneillään juuri kesä ale, joten käypä sielläkin tsekkaamassa löytyiskö jotain kivaa katsottavaa kesään.
Leffan suhteen ei siis ollut mitään kovinkaan laadukasta odotuksissa, paitsi tietysti kuvan ja äänen osalta. Äänien osalta leffa oli ihan perus hyvää toimintaa, mutta iso pettymys kuitenkin äänien osalta tuli parista asiasta. Ensinnäkin leffa on ainoastaan 7.1.4 miksaus ja sen lisäksi, että useita kanavia siis pysyy hiljaisena, niin aika hiljaisena pysyy myös kattokaiuttimet ihan ylipäätään. Atmoksia käytetään leffassa todella säästelijäästi, jopa sellaisissa kohtauksissa, jossa niitä olisi ihan ehdottomasti pitänyt käyttää. Jossain vaiheessa jouduin ihan miettimään, että onko nyt oikeasti asetuksissa jotain vikaa. Toinen hyvin ikävä yllätys tälläisessä leffassa oli se, että dynaamisia objekteja leffassa ei käytetty lainkaan. En oikein ymmärrä miten on mahdollista, että elokuva, joka kuitenkin perustuu aika pitkälti hienoihin visuaalisiin tehosteisiin, ei äänien osalta ole edes yritetty tehdä parasta mahdollista. Kyllähän tämä näinkin varmasti peruskatsojalle kuulostaa hyvältä näinkin, mutta parasta mahdollista tässä ei todellakaan nyt ole laitettu peliin.
Niin ja vaikka leffassa nyt ihan ok äänet onkin, niin ei silti millään tasolla niin hyvät kuin odotin, ja mitä ainakin muistelin ensimmäisessä olleen. Toisaalta ensimmäisestä on myös jo jonkin verran aikaa ja tosiaan ihan kaikkea en siitä muista. En itse asiassa edes muista koska ja millä laitteilla olen sen viimeksi katsonut. (Vuonna 2019 löytyy blogista ja tästä!) Leffassa oli pari tähti hetkeä, esimerkiksi yksi hieno pannaus, jossa kameraa käännettiin ja samalla ääni liikkui hienosti mukana. Bassoa leffassa oli, mutta sekään ei millään mittarilla ollut niin hyvää ja tiukkaa kuin monissa muissa vastaavissa nykypäivän leffoissa, syytä tähän en oikein tiedä.
Kuvallisesti leffassa riitti visuaalista karkkia yllin kyllin ja upeasti tämä leffa oli kyllä muuten tehty. Väriä riitti ruudulla vähintäänkin tarpeeksi ja vaikka leffan tempo oli aika nopea niin silmät pysyivät kuitenkin hyvin perässä. Siitäkään huolimatta leffa ei kyllä ihan vakuuttanut. Juoni nyt oli taas mitä oli, eli ei mitään kovinkaan uutta ja yllättävää. Muutamat one-linerit lähinnä saivat vain nauramaan, miten voidaan noin tökerösti kopioida vanhemmista leffoista itsestään selvyyksiä. Tuo ehkä kuvaa tämän leffan koko ongelmaa, halvalla kopioitua viihdettä, jota myydään ensimmäisen leffan suosiolla ja nimellä. Saas nähdä tuleeko katsottua uudelleen, hyllystä nyt kuitenkin löytyy, jos haluaa tälle uuden mahdollisuuden vielä antaa.
Lähde: Leffafriikki.com
