Eipä sitä sitten malttanut olla tänäänkään katsomatta leffaa ja kuten aikaisemmin kerroin niin jonossa on useampikin leffa odottamassa. Olisihan tässä voinut nyt tietysti katsoa heti Fast X:nkin mutta ajattelin nyt antaa sen hieman vielä odottaa ja katsoa jotain Netflixin puolelta. Siellä etenkin pari leffaa oli tiedossa, muita en jaksanut nyt edes katsoa, eli Nowhere tulille. Mitä sitten oli odotettavissa, no varmasti aika raju leffa, mutta toisaalta hyvää ääntä ja kuitenkin kohtuullinen alle parintunnin paketti. Tämän tyyppisissä leffoissa on kuitenkin aina omat vaaransa, eli miten pitää leffan mielenkiinto yllä kun leffa käytännössä keskittyy neljän seinän (tässä tapauksessa kontin) sisään ja näyttelijöitä ei juurikaan muuten näy. Ihan hyvin leffa kuitenkin selvisi tästä haasteesta ja leffa soljui varsin mukavasti alusta loppuun.
Leffan juoni oli hyvä ja hyvin omaperäinen, empä muista vastaavaa nähneeni. Tarina oli ajoittain varsin raskasta katsottavaa, leffakatsojan silmin siis hyvässä mielessä, eli tuskaa ja epätoivoa kuvattiin aika vakuuttavasti. Toisaalta, tuollaisessa tilanteessa ja noilla päivillä olisi voinut henkisten oireiden olleen pahempiakin kuin kuvissa nähtiin. Oli muuten myös hyvin mielenkiintoisesti kirjoitettu se, että mitä tuolta kontista löytyi ja miten niitä käytettiin. Ei oikeastaan mitään oletettua, mutta toisaalta kaikelle löytyi merkittävää käyttöä. Hienosti kirjoitettu leffa. Anna Castillo onnistuu roolissaan loistavasti ja kantaa toki iso taakkaa harteillaan. Leffan loppu on myös hyvin mielenkiintoinen ja jättää ilmaan paljon kysymyksiä.
Vaikka tarina on uskomaton, niin kertoo se kuitenkin omaa tarinaansa. Ihminen on herkkä ja kuolema saattaa odottaa jokaisen kulman takana, mutta kun siitä joutuu taistelemaan, ihmiseltä löytyy yllättäen todella paljon voimia, joita ihminen ei koskaan tiennyt olevan. Halu elää, on yksi suurimpia ihmisen ominaisuuksia, harmi että kaikki eivät sitä pysty loppuun asti ylläpitämään. Ne, joille se ei esimerkiksi jonkin sairauden tai onnettomuuden vuoksi enää ole itsestäänselvyys, osaavat nähdä asioita eri tavalla ja sen yhden ainutkertaisen elämän eteen ollaan valmiita tekemään mitä tahansa. Voisin hyvin kuvitella että tarina voisi myös olla tosi, vaikka sitä se ei tainnut tällä kertaa olla. Jälleen yksi hieno espanjalainen leffa joka tapauksessa.
Suuri mielenkiinto tässä varmasti kiinnittyy tietysti myös ääniin. Kyseessä oli Atmos leffa, joka toki Netflixin ääninä ei sitä parasta mahdollista kuitenkaan ole. Siitäkin huolimatta ensimmäisestä hetkestä lähtien oli päivän selvää, että myös striimatun materiaalin osalta parannus on huima. Ei näissä Netflixin Atmos-striimeissä muutenkaan mitään suurta vikaa ole ollut, mutta kyllä tämänkin leffa kuulosti taas aivan joltain muulta kuin aikaisemmin. Äänet ovat tarkemmat, yksityöskohdat erottaa huomattavasti paremmin ja kaikki se miten äänet huoneessa liikkuvat ovat ällistyttävää. Tämä kaikki siis saavutettu täysin samoilla kaiuttimilla kuin aikaisemmin, eli prossu todellakin voi parantaa myös kaiuttimien laatua. Arcam oli loistava, mutta kyllä Trinnov vie pelin aivan toiselle levelille. Nyt alkaa oikeasti tietämään miltä hyvä ääni kuulostaa ja mikä parasta, siitä saa nauttia vaikka joka päivä. Tähän kun vielä lisätään, että bassot ovat nyt sillä tasolla kuin neljällä Martyllä voi odottaa, on nautinto täydellinen.
Lähde: Leffafriikki.com
