On äärimmäisen upeaa, että Netflixiin on alkanut valua pikku hiljaa enemmän ja enemmän suomalaisia leffoja, oli ne sitten vanhoja klassikoita tai uusia hittejä, kaikki otetaan avoimin mielin vastaan. Siltä on tulossa kohta esimerkiksi leffa Kiiruna, joka piti jo käydä leffassa katsomassa, mutta jäi sitten kuitenkin näkemättä. Toisaalta, siinä vain 5.1 äänet, en tosin tiedä oliko aluperäisessä materiaalissa parempaa vai ei. Sitten siellä on muunmuassa Hirttämättömät, joka varmaan pitää katsoa ihan sen vuoksi, että voi itse arvioida, että onko oikeasti leffa niin huono, että sitä ei juuri kukaan halunnut edes leffassa nähdä. Mutta sitä ennen tuli kuitenkin katsottua yksi suomalaisen elokuvatuotannon suurimmista timanteista, eli Pahat Pojat vuodelta 2003, ajalta, jolloin tehtiin aika monta muutakin klassikko leffaa.
Pahat Pojathan perustuu siis ainakin jollain tapaa tosi tapahtumiin, eli taustalla on tarina niin sanotuista Euran Dalttoineista. Neljän Koistisen veljeksen tarina on aika hurja ja uniikki. Tapahtumia, joita on vaikea uskoa moneltakaan osalta todeksi. Peter Franzen, Lauri Nurkse, Niko Saarela ja Jasper Pääkkönen aloittelivat tässä erittäin merkittäviä näyttelijän uriaan, eikä todellakaan ole ihme, että matka on tästä vienyt aika paljon kauemmaksikin. Ja vaikka nelikon meno leffassa onkin erittäin vakuuttavaa ihan tämänkin päivän mittapuulla, niin ei sovi myöskään unohtaa, sellaisia nimiä kuin Vesa-Matti Loiri velvesten isänä, Risto Tuorila toisena poliisina, ja sitten koko elokuvan aivan kirkkaimpana timanttina läpi koko leffan surffaava Muukkonen, eli Hannu-Pekka Björkman. Tästä Muukkosen roolista on oikeasti aika mahdotonta laittaa yhtään paremmaksi, aivan huikea rooli ja huikeaa työtä Björmanilta.
Loistavien näyttelijöiden lisäksi leffassa toimii erinomaisesti myös kaikki muu. Juoni on hyvässä ja pahassa uskomattoman hyvä, kirjaimellisesti uskomattoman. Sen lisäksi leffasta löytyy roppa kaupalla tahallista ja tahatonta huumoria, tahattomalla tarkoitan tässä kohtaa siis sitä, että veljesten tietynlainen huumori ja yksinkertaisuus naurattaa, toisaalta sitten taas huumoria löytyy myös esimerkiksi Muukkosesta, taas kerran monella tapaa ymmärrettynä. Leffa on erittäin hyvin tehty, eikä aika ole syönyt leffaa lainkaan, päin vastoin. Tämä toimii loistavasti myös nykypäivässä, jonka näkee hyvin myös tuosta viimeisestä kuvasta. Äänistä en sano mitään sen enempää, 5.1 raita joka miksattu tietysti Dolby Surround Upmixerillä, mutta äänen taso todella alhaalla koska kyseessä yöleffa ja muksu nukkuu viereisessä huoneessa. Kyllähän tämä silti olisi voinut kovemmillakin äänillä hyvin katsella. Ehdottomasti jatkoon!
Lähde: Leffafriikki.com
