Blogit

Fast X UHD 4K

Olipahan kirjainyhdistelmä tuossa otsikossa, mutta eiköhän jokainen tuosta saa selvää. Eli vihdoin pääsi sitten tämän loistavan sarjan toistaiseksi viimeisen osan kimppuun, kalibroidulla Trinnovilla, 9.4.6 järjestelmällä ja viimeisen päälle hiotussa huoneessa. Mikä voisi mennä pieleen, no ei kyllä oikein mikään! Eikä kyllä mennytkään. Pientä säätöä tuli leffan aikana tehtyä, ensinnäkin kuten sanoin Mario Bros leffan jälkeen, niin ihan kaikki ei ollut kohdillaan kuvan kanssa, eikä ollutkaan. Onneksi tuohon löytyi taas nopea korjaus ja kaikki taas kunnossa. Sinällään tuo juttu on kyllä raivostuttava, eli HTPC on tietysti Windows-pohjainen kone, ja kaikkihan hyvin tietää mitä se tarkoittaa. Jälleen kerran jostain käsittämättömästä syystä Windows oli hieman muutellut itsekseen asetuksia, en tiedä yhtään miksi mutta syy onneksi löytyi nopeasti.

Ai niin, moni muuten varoitteli, että ei kannata päivittää missään tapauksessa Windows 11:sta, ja muutenkin välttää päivityksiä. No, kone on nyt niin vahvasti tuota päivitystä ajanut, että ajattelin sitten kuitenkin koittaa ajatuksella aina saa kympin asennettua tarvittaessa uudestaan. Onneksi kuitenkin nyt vaikuttaa, että Videoprocessor, MadVR, ja MakeMKV kaikki toimivat, oliko muuta mitä tuolta koneelta tarvitaan? No, seuraillaan tilannetta ja katsotaan miten käy, toistaiseksi kuitenkin kaikki hyvin, eikä tuo viimeinen vika liittynyt edes tähän.

Toinen aika mielenkiintoinen asia liittyi ääneen. Olen pitkään joutunut miettimään tuota äänien viivettä nyt kun kaikki kuva menee HTPC:n kautta ja ääni suoraan prossuun. Tuon kuvankäsittelyn pitäisi aiheuttaa jonkinlaista viivettä joka sitten pitäisi asetuksissa säätää kohdilleen. Videoprocessor ohjeissaan viittaa esim. uusimman ohjelmaversion vaativan 180ms viivettä, ja tuon mukaan olen sitä nyt sitten koittanut säätää. Kaikki on ollut ok, mutta ei selkeästi kohdillaan. Nyt sitten leffan aikana koitin vihdoin saada tämänkin täysin kohdilleen ja vihdoin taisin onnistua. Ällistyttävää kyllä, se oikea arvo tuntuu olevan nolla, vaikka mitä yrittäisi. En tiedä johtuuko sitten siitä, että HTPC on yksinkertaisesti vaan niin tehokas, että se riittää, vai mistä johtuu, mutta tuolla arvolla nyt mennään ja se on tietysti lähtökohtaisesti se paras ja helpoin.

Kun nämä oli vihdoin kohdillaan, sitten saikin keskittyä itse leffaan. Leffanhan olin nähnyt jo jonkin aikaa sitten leffassa ja tietysti kyseessä leffa, jonka tiesin että tulee hankittua kotiin. Sen myös tein ja leffa oli ennakkotilattuna CDON:comista, jonkinlaisen viiden euron alennuksen taisin siihen vanhoista bonuksista käyttää. Leffa oli leffassa aika pitkä ja niin se oli sitä nytkin, mutta kuitenkin alle kaksi ja puoli tuntia, ja aika siivillä se aika tällä kertaa meni. Leffa on hyvä, mutta ei ehkä silti kyllä ihan sarjan parhaimpia. Tykkään tavallaan paljosta, mutta edelleen välillä mennään niin yliluonnollisissa sfääreissä, että menee jo hieman maku. Tuosta lopusta jo taisin puhua viimeksikin, se ehkä oli jotenkin kotona hieman sidettävämpi, mutta olihan se silti hieman jo liikaa. En paljasta enempää mistä puhun jos vielä katsomatta.

Mutta onhan Fast saga silti Fast saga ja ehdottomasti yksi suosikkileffasarjoistani. On kiva, että sama kaarti on jaksanut pysyä uskollisina, eikä pääosan esittäjiä ole matkan varrella juurikaan jäänyt pois, ja ne jotka ovat uutena tulleet, ovat hekin yleensä sitten jääneet mukaan. Nytkin uutena Jason Momoa, joka varmasti on mukana seuraavassakin, joka nyt tietysti onkin jatko tälle. Mutta kyllähän se aina sarjan arvoa nostaa, jos tehdään oikeasti tarinalle jatkoa, eikä vaan rahasteta pelkällä nimellä vaikka itse näyttelijät ovat jo saaneet tarpeekseen. Yksi osa siis vielä ainakin tulossa, mutta onko tämä sitten tässä? Saapa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tämä tulee varmasti vielä katsottua uudelleen ennen kuin seuraava tulee teattereihin.

Loppuun vielä sananen äänistä, jotka olivat hyvät, mutta eivät ihan niin priimaa kuin ehkä toivoin ja odotin. Olihan leffa toki Atmosta, mutta mitä Atmos-vieweriä silloin tällöin seurailin, niin aktiivisempaakin olisi voinut olla. Mitään tiettyä huippukohtaa ei sinällään mieleen jäänyt, ainakaan pitkäksi aikaa. Äänet olivat hyvin, mutta Atmosta ei kyllä kovinkaan hyvin tässä valitettavasti hyödynnetty, mikä on kyllä aika outoa. Kuvanlaatu oli loistava heti kun asetukset sai kohdilleen.

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button