Mikä voisikaan mennä pieleen jos leffan nimi on Cocaine Bear. No varmaan ainakin se, että tämä leffa olisi saattanut hyvin jäädä katsomatta kokonaan, jos leffa ei olisi tullut arvioitavaksi. Lähdin siis avoimin mielin leffaa katsomaan ja ensimmäinen suuri yllätys oli se, että leffahan itse asiassa perustuu ainakin löyhästi tosi tarinaan, ja silloinhan leffa voi tunnetusti olla hämmästyttävästi ihan mitä tahansa, jopa paljon uskomattomampaa kuin mitä mikään keksitty tarina. Näin ollen leffasta voi siis myös odottaa aivan mitä tahansa, älyttömän hyvää, älyttömän huonoa tai sitten jotain siltä väliltä.
Myös leffan juoni voi tässä tapauksessa olla aivan mitä tahansa. Vai mitä sinä veikkaisit, mitä voi tapahtua, jos valtavalle karhulle annetaan suuret määrät kokaiinia syötäväksi? Paljastamatta taas leffan juonta sen tarkemmin, niin leffahan siis perustuu vuoden 1985 tapahtumiin, jossa huumediilerin koneessa oli paino-ongelmia ja näin ollen Andrew C. Throton II päätyi hyppäämään koneesta rikkoutuneella laskuvarojolla päätyen kuolemaan. Mukanaan hänellä oli kassillinen kokaiini paketteja, jotka lopulta päätyivät mustakarhun hampaisiin ja sai karhun hullaantumaan. Kyseinen karhu muuten löytyy nykyään Lexingtonissa Kentackyssä sijaitsevasta ostoskeskuksesta.
No empä kerro sitten enempää mitä sitten tapahtuu seuraavasti, jää jännitystä sopivasti myös muillekin. Leffaa kuvataan kauhukomediaksi, minulle se kyllä tällä kertaa meni enemmän jälkimmäisen puolelle. Jotenkin tälläiset leffat, joissa ammutaan päähän kymmenen sentin reikiä ja jalkojen osat lentelevät ilmassa ei uppoa minuun kovinkaan hyvin, mutta tällä kertaa täytyy myöntää myös tykänneeni. Leffa ei ole laaduultaan mielestäni mitään aivan modernia elokuvataidetta, mutta toisaalta ei sen varmasti ole tarkoituskaan olla. Tarkoitushan on kuvata tapahtua vuosikymmeniä sitten, mutta toisaalta leffassa itseäni sitten kyllä hieman häiritsee, että esimerkiksi Keri Russell vaikuttaa kuin olisi suoraan 2020 luvun leffasta napattu, muutama muu rooli onnistuu sitten onneksi enemmän vakuuttamaan olevan oikealta vuosikymmeneltä. Aika paljon häiritsee Russelin roolissa myös se, että vaikka kuinka olisi sairaanhoitaja, ja niin kukaan ei käyttäydy noin coolisti, jos on syytä epäillä, että karhu on syönyt oman lapsensa. Muuten roolit ovat varmasti vuosikymmenelle aika uskottavia, mutta ei mene kuitenkaan mitenkään överiksi, vaan sopivat kyllä hyvin leffan tarkoitukseen.
Muutenkin tykkäsin leffasta jopa yllättävän paljon ja vaikka genre nyt ei varsinaisesti osunut, niin naureskelin kyllä koko leffan ajan, enkä kyllä yhtään ironisesti, vaan olihan tämä nyt loistavaa sunnuntai-iltapäivän viihdettä. Leffa oli tällä kertaa Bluray muodossa ja äänet olivat 5.1 tasoa. Sanomattakin siis selvää, että liikoja ei ollut äänistä odotettavissa, paljon ei ollut ääniä etulinjan takaa, mutta muutamat kohdat kyllä toimivat hyvin. Se mikä tässä oli sitten taas kyllä vastaavasti aika kivaa kuunneltavaa oli aika jykevät bassot, jotka toistuivat aika kivasti ja karhuthan murisivat kyllä uskottavasti pitkin leffaa.
Tässäkin siis toteutuu loistavasti näiden arvostelukappaleiden tärkein juttu itselle, eli taas kyseessä leffa, jota itse en varmaaankaan olisi koskaan lähtenyt muuten katsomaan, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen että tuli nähtyä. Sunnuntain viihteeksi loistava valinta katsokaa itse jos epäilette tai haluatte tietää mitä tapahtuu kun mustakarhu saa kasan kokaiinia kiduksiinsa.
Lähde: Leffafriikki.com
