Blogit

Indiana Jones and the Dial of Destiny

Tulipas eilen käytyä Tennispalatsin Finnkinossa katsomassa uusin Indiana Jones lehdistönäytöksessä. Kun puhutaan Indiana Jonesista niin tuskin tarvitsee kenellekään avata mistä on kyse, vaan kyse on aivan varmasti sellaisesta leffahahmosta, jonka jokainen aivan varmasti tietää, oli sitten fani tai ihan vaan leffoja silloin tällöin katseleva. Toisaalta taas faneille sarja on aika pyhä, ja jo neljännen osan ilmestyminen on saanut todella paljon kritiikkiä sarjan todellisilta faneilta. Itse tuli nuo kaikki neljä katsottua jokin aikaa sitten, ja kyllähän se valitettavasti trendi on ollut hieman laskeva koko saagan ajan. Suurella mielenkiinnolla siis lähdin katsomaan tätä 2020-luvun versiota tästä huippusuositusta leffasarjasta, jonka edellisestä osasta on siis vierähtänyt jo viisitoista vuotta.

Leffa alkaa hyvin perin perinteisesti parikymmenen minuutin Introlla, josta ei toimintaa ja menoa puutu. Indiana Jonesin tunnelmaan virittää välittömästi yksi maailman tunnetuimmista tunnusmusiikeista, jonka John Williams on tähänkin leffaan itseoikeutetusti luonut. Tämä on yksi niitä jänniä juttuja leffamaailmassa, Pirates of the Caribean, Mission Impossible, Indiana Jones jne, ovat kaikki leffoja, joissa tämä musiikki vaan tempaa mukaansa leffaan, riippumatta siitä mitä ruudulla tapahtuu. Leffan alusta lähtien oli päivän selvää, että mistä leffasta oli kyse. Muutenkin fiilis leffan alusta lähtien on hyvin positiivinen, tätä on odotettu ja leffan alku vastaa hyvin näihin odotuksiin.

Leffaa katsottiin tällä kertaa Tennispalatsin kakkossalissa, joten valitettavasti katossa ei kaiuttimia ollut. Siitäkin huolimatta leffan ääniraita sai jatkuvasti hymyn huulille. Aluksi tosin hieman hämäsi se, että luulin vihdoinkin saaneeni aivan älyttömän hyvää bassotoistoa leffateatterissa, joka tuntuu penkeissä asti, mutta kun tuo basso jyrisi jatkuvasti myös täysin hiljaisissa kohdissa, tajusin, että valitettavasti kyse sitten lopulta olikin vain toisessa salissa (Isense) pyörivästä toisesta leffasta. No, siitäkin huolimatta tässä leffassa äänet olivat todella hyvät jo nyt. En malta millään odottaa, että leffan saa lopulta myös levyllä kotiin asti, koska ensinnäkin leffassa oli aivan jäätävän paljon potentiaalista Atmos-materiaalia, ja sen lisäksi sitä ihan oikeasti oli myös käytetty hyväksi. Suosittelen mennä katsomaan tämän leffan ehdottomasti Biorexin Prime saliin tai vastaavasti Finnkinon Isense-saleihin.

Leffassa tosiaan äänet olivat erittäin tarkkoja ja tukivat jatkuvasti leffan tapahtumia. Luoteja viuhui, mutta ne oli jatkuvasti ns. kuultavissa, eli leffan luonteeseen kuuluen niitä ammuttiin hieman rauhallisempaan tahtiin kuin uudemmissa toimintaleffoissa, joissa välillä korvat eivät enää pysy millään mukana. Muutenkin huolimatta Atmoksen puuttumisesta, kaikkia olemassa olevia kanavia käytettiin todella hienosti ja ääni liikkui makeasti ympäri huonetta. Muutamat lentokoneiden ylilennot tulevat olemaan omassa Atmoksena varmasti aivan mahtavia, puhumattakaan useista eri tiloista ja luolista. Eniten odotan ehdottomasti kohtaa, jossa luolassa yritetään etsiä kohtaa, jossa ääni kaikuu koviten, siitä on tulossa aivan jäätävän hieno kohtaus. Äänistä jäi kyllä todella positiivinen kuva.

Mutta mitenkäs sitten se itse leffa. Kyllähän tuo reilu parituntinen meni leffassa aika haipakkaa ja tykkäsin kyllä leffasta todella paljon, pienin varauksin kuitenkin. Leffan alku oli taattua Indiana Jonesia, mutta sitten iski taas pieni epätoivo, miksi näitä aikamatkailuja ja ”uusia universumeja” pitää nykyään tunkea ihan joka paikkaan. En tiedä mitä todelliset fanit ovat tästä mieltä, mutta kyllä itselläni lähinnä vain tunteena oli jonkinlainen myötähäpeä, loppu oli jotenkin todella vaivaannuttavaa katsottavaa. Olen tykännyt Indiana Joneseissa juuri siitä, että vaikka niissä käsitellään paljon ns. yliluonnolisia asioita, ovat ne kuitenkin olleet hyvin maanläheisiä ja realistisia. Tässäkin tykkäsin todella paljon esimerkiksi siitä, että kun miestä lyödään nyrkillä suoraan päähän, mies tipahtaa kerrasta, eikä niin kuin näissä uudemmissa leffoissa jossa päätä lyödään sata kertaa tolppaan eikä vieläkään tunnu missään. Silti, lopun lentokonejuttu meni vaan itsellä täysin yli.

Mutta kokonaisuutena leffa oli kyllä varsin onnistunut omasta näkökulmastani, loistava ääniraita ja score, jonka lisäksi leffaa oli kiva katsoa. Juoni oli varsin onnistunut ja Harrison Ford on edelleen aivan älyttömän kova näyttelijä. Phoebe Waller-Bridge oli aivan älyttömän hyvä roolissaan ja sai jatkuvasti hymyn huulille. Mad Mikkelsen harvoin epäonnistuu roolissaan ja tässäkin pahiksena todella hyvä. Uutta ja vanhaa oli yhdistelty kivasti, ja vaikka iso epäilyksenvarjo leffan menestyksen yllä on jo etukäteen, niin uskon, että ihmiset kyllä löytävät tiensä uusimman Indyn pariin.

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button