Oscar-gaalassa kuohuu ja tapahtuu!
Voittajia ja häviäjiä - Will Smith kuului tavallaan molempiin
Sunnuntai-maanantain välisenä yönä koettiin ahdistava tilanne, kun näyttelijä ja Oscar-ehdokas Will Smith pamautti avokämmenellä palkintojuontajana toiminutta Chris Rockia kasvoille. Koomikko oli juuri esittelemässä dokumenttielokuvavoittajaa ja samassa vitsaillut Smithin vaimon, Jada Pinkett-Smithin lyhyestä hiustyylistä.
– “Näyttää kuin hän valmistuisi uuteen G.I.-elokuvaan” Rock totesi. Tästä ilmiselvästi raivostuneena, Will Smith oli marssinut kylmän viileästi Oscar-lavalle ja lyönyt Chris Rockia naamaan. Yleisöä hämmentänyt ja nopeasti kehkeytynyt tilanne päättyi näyttelijän ja juontajan väliseen sanailuun.
– “Will Smith juuri löi minua helvetin kovaa” Rock tokaisi häkeltyneenä.
Istuutumaan ehtinyt Smith jatkoi karjumalla kahdesti Rockille:
“Pidä vaimoni nimi poissa suustasi, helvetti soikoon!”, johon Rock vastasi rauhoittelevasti: “Näin aion tehdä.” ja jatkoi juontoaan toteamalla tämän olevan ”televisiohistorian hienoin ilta”.
LeffaMedian lisäksi useat uutissivustot ovat raportoineet tapahtuneesta, mikä on jättänyt katsojaluvuista kärsivän Oscar-gaalan ikävästi selkkauksen varjoon. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Chris Rock on näpäyttänyt Smithejä lavalla:
Vuonna 2016 Rock kommentoi laukoi: “Jada boikotoi Oscar-gaalaa on kuin minä boikotoisin Rihannan pikkuhousuja. En ole edes kutsuttu!”
Vuonna 2018 Rock puolestaan tarttui huumorilla Will Smithin ex-vaimolleen kirjoittamaan syntymäpäiväonnitteluviestiin ja ihmetteli exän mairittelun suvaitsemista “Wow, sinulla on todella ymmärtäväinen vaimo.”
Rock on siis ottanut useaan otteeseen asiakseen kuittailla juuri Smitheille vuosien aikana. Tämä ei kuitenkaan oikeuta kyseiseen vahvaan reaktioon. Smithin vaimo on sairastanut jo vuosikausia alopecia tulehduksellista autoimmuunisairautta, joka aiheuttaa hiusten katoamista. Tämä on ollut pariskunnalle ja Jadalle erittäin vaikeata ja osunut hyvin arkaan paikkaan, kun Will Smith on rynnännyt puolustamaan vaimoansa solvauksilta.
Hollywoodin sisäpiiriin kuuluva arvostettu yhdysvaltalainen käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja Judd Apatow on tuominnut julkisesti Smithin teon.
“Hän (Smith) olisi voinut tappaa hänet (Rockin). Se on puhdasta hallitsematonta raivoa ja väkivaltaa. He ovat kuulleet miljoona vitsiä viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. He (Smithit) eivät ole fukseja Hollywoodin ja komedian maailmassa. Hän (Smith) menetti järkensä”, Apatow totesi.
Julkisessa keskustelussa on ollut huhuja, että yleisömäärien kadosta kärsivä gaala olisi järjestänyt tapauksen saadakseen lisää katsojia. Will Smithin vastaanottaessa Oscar-palkintoaan parhaasta miespääosasta elokuvassa itkunkatkuisesta kiitospuheesta voi kuitenkin päätellä, ettei kuitenkaan ollut kyse tahallisesta kohtauksesta.
“Puolustan perhettäni aina raivokkaasti”, Smith aloitti kiitospuheensa ja jatkoi: “elokuva-alalla pitää sietää monia epämiellyttäviä asioita. Silti pitää aina hymyillä ja sanoa, että kaikki on ok. – Haluan pyytää anteeksi Akatemialta. Haluan pyytää anteeksi muilta ehdokkailta. Tämä on kaunis hetki, enkä itke siksi, että voitin palkinnon. – Minulle tässä ei ole kyse voittamisesta. Haluan luoda valoa kaikille ihmisille, Smith totesi ennen kuin alkoi kiitellä työryhmää. – Taide matkii elämää. Minä näytän nyt aivan hullulta isältä. Niin sanottiin myös Richard Williamsista. Rakkaus saa sinut tekemään hulluja asioita.”
Tilanteen jälkeen Will Smithiä olivat käyneet rauhoittamassa useat paikalla olleet ihmiset: Smithin PR-manageri Meredith O. Sullivan, Oscar-gaalan tuottaja Will Packer ja jopa Denzel Washington, jonka Smith paljasti sanoneen hänelle kahden kesken välitauon aikana: “Parhaimpina hetkinäsi, ole varovainen, sillä niinä hetkinä paholainen tulee perääsi” – myös artisti ja mediamoguli Diddy kommentoi heti selkkauksen jälkeen hänen esitellessä Kummisetä-elokuvan 50-vuotisjuhlavuotta sanomalla: “Will ja Chris, me selvitämme tämän perheenä – Nyt jatkamme rakkaudella eteenpäin. ” ABC-televisiokanavalta odotetaan vielä kommenttia tapahtuneesta, muiden Hollywood-tähtien reaktioita voit tarkastella Varietyn artikkelista.
Chris Rock on kieltäytynyt tekemästä rikosilmoitusta poliisille pahoinpitelystä. Los Angelesin poliisin tiedotus tapahtuneesta kommentoi asiaa seuraavanlaisesti: “LAPD tutkiva osasto on tietoinen tilanteesta, joka tapahtui kahden yksilön välillä Akatemian palkintotilaisuudessa. Kohtaamisessa yksi henkilö on lyönyt toista. Kohde on kieltäytynyt tekemästä poliisille ilmoitusta. Jos kyseessä olevat yksilöt toivovat myöhemmin poliisiraporttia, on LAPD valmiina toteuttamaan tutkinnan asiasta.”
Smithin voitettua parhaan miespääosan elokuvasta King Richard on mediassa käsitelty välikohtausta värikkäästi. Hollywoodin sisäpiiriin kuuluva lähde kertoi New York Postille, että Oscar-akatemian sisäpiirissä ollaan hyvin järkyttyneitä tapahtuneesta. Lähde myös totesi, ettei voida poissulkea sitä vaihtoehtoa, että Smith joutuisi luopumaan pystistään. Oscar-akatemia on julkaisi myös virallisen tiedotteen kommentoimalla tapahtunutta seuraavasti: “Akatemia ei hyväksy väkivaltaa missään muodossa. Tänä iltana olemme iloisia voidessamme juhlistaa 94:nen vuoden akatemiapalkinnon voittajia, jotka ansaitsevat tunnustuksen hetken kanssaihmisiltään ja elokuvaa rakastavilta ympäri maailmaa.” Myöhemmin kuitenkin Oscar Akatemia myös ilmoitti, että toteuttaa virallisen tarkastuksen Will Smithin käytöksestä: “Akatemia tuomitsee Herra Smithin toiminnan viimeiltaisessa ohjelmassa – Olemme aloittaneet virallisen tutkinnan tilanteesta ja tutkimme sen seurauksia lakiemme, periaatteidemme, käyttäytymissääntöjemme sekä Kalifornian lakien puitteissa.” Will Smith on nopeasti tämän jälkeen pyytänyt julkisesti anteeksi myös Chris Rockilta Instagram-tilillään.
Sanomattakin on selvää, että Oscar-gaalassa kuohuu ja tapahtuu – näin jännää suoralähetystä ei ole aikoihin nähty. Koomikoiden juontosutkautuksista tunnettu gaala jättää tällä kertaa jälkeensä voittajia ja yhden selkeän häviäjän – Will Smith kuuluu tavallaan molempiin. Suoralähetyksen Los Angelesista, jossa jaetaan jo 94. kerran maailman kuuluisimmat elokuvapalkinnot voit katsoa suoraan YLE Areenasta. Oscar-gaala näytetään Teemalla uusintana suomeksi tekstitettynä saman maanantain iltana kello 21 alkaen, jonka jälkeen näytetään myös punaisen maton osuus tekstitettynä.
Lähteet: Variety, Vanity Fair, Financial Times, The New York Post, Ilta-Lehti, Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat
LeffaMedian sisällöntuottajat käsittelevät myös tänä iltana klo 20 alkaen veikkauksiaan Oscar-voittajista ja gaalan tapahtumista – katso video tästä: https://youtu.be/VN3cp6WFYdE
tai uutisistamme: https://www.leffamedia.fi/2022/03/28/leffamedian-oscar-bileet/